keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Rauman Keskustelupuisto on Eurooppa




Katselen Keskustelupuiston tonttia Rauman keskustassa. Vanha paikka kylpee kevätillan auringonvalossa. Tyhjäksi jääneellä keskikaupungin palasella on kallioita, ruohoa, pensaita ja puita. Alueen reunassa on perävaunu, johon on lukittu vaijereilla pari kottikärryä.

Keskustelupuisto on jaettu värikkäillä paaluilla noin 6x6 metrin kokoisiin tontteihin. Peliin valitut raumalaiset, jotka edustavat kaupungin väestörakennetta, saavat tehdä haluamansa asiat tonteilleen. Yhteisötaideteosta ohjaavat Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen.

Keskustelupuisto tarkoittaa sitä, että osallistujat, tonttien ”omistajat” keskustelevat suunnitelmistaan naapuriensa kanssa. Pelin ensimmäinen siirto tehtiin huhtikuussa 2019.

Mietin Keskustelupuiston lopputulosta. Miten käy tontin puiden ja pensaiden? Rakentavatko pelillistetyn puistosuunnittelun osallistujat kaupunkilaisille toimivan puiston, vai koostuuko se omista palasista, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Tänään käynnistyneissä eurovaaleissa on kyse samasta asiasta kuin Rauman Keskustelupuistossa. Kuulin, että Rauman keskustelupuiston osallistujat olivat keskustelleet paljon tonttiensa rajoista. Ovatko Euroopan maat erillisiä tontteja, omia palasia, joiden omistajat pitävät hanakkaasti kiinni vain omista tavoitteistaan?

Kuten eurovaalin tuloksia, odotamme jännityksellä Rauman keskustelupuiston avajaisia, jotka ovat syyskuussa 2020. Pystyvätkö eurooppalaiset löytämään toimivan, järkevän yhteisyyden asukkailleen? Saavatko raumalaiset palasen toimivaa kaupunkia Keskustelupuistosta?

Keskustelupuisto ja Euroopan unioni ovat pelejä yhteisestä maaperästä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...