Näytetään tekstit, joissa on tunniste ympäristö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ympäristö. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. kesäkuuta 2011

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Roadside artia Oulunkylässä


Porhalsin iltapäivällä Helsingin Pakilan ja Oulunkylän läpi kulkevaa tietä. Etsin lehdissä esillä ollutta taideteosta, joka oli asennettu liikenneympyrään vapunaattona. Ajattelin, että ainakin tien nimi on sopiva tällaiselle osallistumiselle, Yhdyskunnantie.

Löytyihän se liikenneympyrä, jonka keskellä kromatusta, leveästä metallinauhasta koostuva lenkki huojahteli tuulessa hiljakseen. Huomasin, että liikenneympyrä risteää tielle, jolla on myös symbolista merkitystä teoksen suhteen, Käskynhaltijantie. Ainakaan vielä käskynhaltija ei ollut komentanut teosta poistettavaksi, eikä toivottavasti käskekään.

Noin kolme metriä korkean teoksen nimi on Äärettömyys. Sen teki ja pystytti omin luvin sisutusarkkitehti Vertti Kivi ja ympäristötaidetiimi. Ryhmä halusi ravistella jäykkää järjestelmää: ”Kaupunki rakentaa paljon, mutta ei saa aikaiseksi ihmisiä viihdyttäviä elementtejä. Asioista aina puhutaan, mutta niitä ei saada tehtyä.”

Teoksen mittasuhteet sopivat paikkaan, vaikka risteyksessä oleva marketti häiritsee yhdestä kulmasta katsottuna. Teos on myös sopivan neutraali liikenneympyrään. Se on roadside artia, josta on tullut eräs ympäristötaiteen lajii. Oikeaoppista avantgardea sellainen ei miellytä ja teiden varsilla olevasta viihdyttävästä taiteesta voisi sanoa ilkeästi, että se on kuin pankkitaidetta, joka ei saa ketään häiritä.
Mutta teoksen ja paikan valinta on erinomainen. Äärettömyys täyttää ankean paikan ja tulee ympäristöä rikastavaksi huomiopisteeksi. Ja se on tärkeä arvo.
Tästä teoksesta voisi sanoa, että jos sitä ei olisi tällä paikalla, se pitäisi keksiä.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Arjen arkkitehtuuri ja kuvia verkkoon

Aamun ajattelun aihetta antoi Guardianissa kuvallinen raportti Leedsin kaupungista Englannissa otsikolla ”How to be a happy architect”. Irena Bauman, otsikon mukaisen kirjan kirjoittaja esittää kuvasarjan Leedsistä.

Esimerkiksi Leedsin, kuten muidenkin kaupunkien markkinointiin liittyvät kuvat ovat kaupungin virallisen julkaisuaineiston enemmistö. Niiden välittämä kuva on tavallisesti epärealistinen ja ne esittävät vain murto-osan kaupungin elämän todellisuudesta.
Keskikaupungin liikkeiden palveluiden moninaisuus ja kaupungin varautumattomuus ilmastonmuutokseen eli tulviin kiinnittää Irena Baumanin huomion. Hän kertoo myös julkisen taiteen merkityksettömyydestä ja heikosta tasosta. Positiivisena Bauman näkee asukasyhteisöjen toiminnan.

The Guardianin julkaisema kuvasarja tässä.

Lisään tähän vielä linkin The New York Timesin arkkitehtuurikriitikko Nicolai Ourousoffin kritiikkiin Renzo Pianon suunnittelemasta Los Angelesin Broad nykytaiteen museosta otsikolla A Clash of Aesthetic Styles. Itse museo avattiin helmikuussa, mutta NYT uutisoikin miljonääri ja hyväntekijä Eli Broadin uuden museon rakentamisesta. Uutista voi luonnehtia dramaattiseksi, koska talouslaman edetessä kaikki museot ja instituutiot ovat alkaneet valitella rahoitusongelmistaan. Esimerkiksi Mr. Broad kertoi aikaisemmin, että hänen säätiöidensä arvo on laskenut 18 prosenttia markkinasotkuissa.

Lifen kuvat verkkoon
Aamun Guardian uutisoi myös Life-aikakauslehden kuvien siirtämisestä verkkoon. Eilen siirrettiin verkkoon jokaisen nähtäväksi eräs maailman suurimmista valokuvakokoelmista, joka ulottuu 1880-luvulta 1900-luvun tärkeimpiin hetkiin.
Eilen verkkoon meni noin 20 prosenttia kokoelmasta, jonka määrä tule olemaan noin 10 miljoonaa kuvaa. 97 prosenttia kuvista on aikaisemmin julkaisemattomia. Life perustettiin vuonna 1883, mutta sen kuva-arkistoissa on kuvia 1750-luvulta alkaen.

Lifehän on jo kuollut lehti, jonka kuva-arkistoa välittää Google.

Guardianin asiaa koskeva uutinen
.

perjantai 20. heinäkuuta 2007

Patsaita ja kesämuistoja

Tuumailua-blogin kirjoittaja haastoi kesäisiin patsaskuviin. Kulttuurinavigaattorin suosikkeja tässä. Olen ottanut kuvat kännykkäkameralla, joten valokuvateknistä laatua ei voi taata.

Aluksi kuva Vilnasta, tosin ei tältä kesältä, mutta toissa keväältä. Uusklassisen, korinttilaisen järjestelmän omaavan rakennuksen frontoniin isketty "Lihakoukku" on eräs kummallisimpia näkemiäni kontrasteja: moderni ja klassinen.

Sille, jota brutaali huvittaa.


Eduskuntatalon edustan kukkainstallaatio kesäkuussa by taiteilija Kaisa Salmi.

10 000 gerberaruukkua ei voi olla väärässä eikä ruma.

Kiasman Keski-Aasian nykytaiteen näyttelystä. Erbossyn Meldibekov Kazakstanista, installaatio Gattamelata Tsingis-kaanin nahoissa.

Olis jalat, millä kävellä...

Näyttelyyn sopii myös vanhan Keski-Aasian kävijän patsas, joka ratsastaa Käthyllään. Aimo Tukiaisen pronssiveistos vuodelta 1960.

Valmistumisaikanaan vanhanaikainen, nyt nykytaidetta lähellä.


Kiasmasta käsin on hauska tutkia silmillään Mannerheimin ratsastajapatsaan miekkaa, karvalakkia ja muita yksityiskohtia. Vanha patsas tuntuu saavan uusia näkökulmia ja heräävän eloon.

Mitä, kuuluuko vielä kritiikin ääniä siitä, että Kiasma on liian lähellä? Hui hai!

Toinen kuva Kiasman Keski-Aasian nykytaiteen näyttelyssä olevasta kazakstanilaisen Erbossyn Meldibekovin teos installaatiosta otsikolla Voiton huippu.

Kesän huipputaidetta.

Postkommunistisia tunnelmia haistelin myös Kaakkois-Viron polkupyöräretkellä, pellon laidalla.

Kulttuurinavigaattori kävi muistelemassa Kajaanissa, kun Pekka Kauhasen Urho Kaleva Kekkosen muistomerkki paljastettiin syyskuussa 1990. Siitä nousi Kainuussa lähes yhtä kauhea mökä ja parku kuin Mika Waltarin muistomerkistä Helsingissä viisi vuotta aikaisemmin. Kajaanin kaatosateessa UKK-muistomerkki näytti nyt tyyneltä ja rauhalliselta.

Aikanaan uusi, nyt klassikko.
Kajaanin taidemuseon ITE-näyttelyssa on Väinö Halosen veistos nimeltä Matti.

Calgaryn Ikaroksemme on saanut viimein mittaisensa monumentin.

Navigoin Kajaanista kauniiseen venäjänkarjalaiseen Jyskyjärven kylään. Jyskyjärven hautausmaalla eli karjalankielellä kalmismaalla törmäsin tähän muoviseen hautahökötykseen. Huom. kuppi tallennettu tulevia käyttötarkoituksia varten.

Hei, onko Jyskyjärven kalmismaalle päässyt livahtamaan myös Reijo Hukkasen installaatio?


P.s. Myös Anita Konkka ja Sedis ovat tutkailleet kesäpatsaita.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...