Vihapuhe: Onko somaleilla kulttuuria?

Kirjoitin kirjan Nykyaikojen kampanjat Ars-näyttelyiden lehdistöpalautteesta ja niiden historiasta 1961-2006. Olen nyt alkanut tutkia myös sitä, mikälaisen vastaanoton vielä auki oleva Ars-näyttely on saanut tiedotusvälineissä. Afrikka-aiheiset Ars 11-näyttelythän jatkuvat vielä marraskuun lopulle eri puolilla maata ja Tukholmassakin.

Tutkimustyöni on vielä kesken ja varsinaiset johtopäätökset jätän myöhempään ajankohtaan.

Totuuden nimessä oheinen löytämäni keskustelu ei edusta hyvin Ars 11:n saaman palautteen yleislinjaa. Se itse asiassa käytiin Iltalehdessä jo ennen näyttelyn avautumista yleisölle, joten itse taidenäyttelyä se ei varsinaisesti koske.

Ars-näyttelyt ovat aina saaneet kokea jonkinlaista vihapuhetta. Tämä keskustelu kertoneekin siitä, miten katkeruutta ja voimakkaita ennakkoluuloja saattaa syntyä, kun nykytaide ja Afrikka yhdistetään. 

Kehottaisin lukemaan erityisesti keskustelun viimeisen repliikin. Lausuma on kuin suoraan Sarah Palinin suusta, jonka Johanna Korhonen mainitsee elokuisessa HS-pakinassaan: ”There is nothing to know”.

Iltalehden nettikeskustelu 14. - 15. 4. 2011 (poistettu edellisten kommenttien toistot)

nälkätaiteilijat, Vieras: Ars-Africa mustia "taiteilijoita" järkytti suomalaisten työnteko

Suomalaisten veronmaksajien rahoilla Kiasmassa pyörii Ars-Africa "taidenäyttely". Näyttelyn varjolla Suomeen on kutsuttu afrikkalaisia "taiteilijoita". Mustat "taiteilijat" ovat tehneet Suomessa itseään järkyttäviä havaintoja: Suomalaiset opiskelevat monta vuotta ja sitten suomalaiset joutuvat tekemään työtä joka päivä, se olisi kauheata! Näin mustat miehet kauhistelivat TV1 kulttuuriuutisissa. Selittäisikö tuo em. miksi Afrikka on alikehittynvt takapajula?.

Ei nimimerkkiä, Vieras: Huomenaamuna maikkarin aamuteeveessä on taas haastateltavana niitä khatinjyystäjiä. Täyttä mokupropagandaa sopivasti ennen vaaleja.

Ei nimimerkkiä, Vieras: Saas nähdä hakevatko nämä keppitanssijat pakolaisiksi?

Ei nimimerkkiä, Vieras: Voipi hakeakin

Ei nimimerkkiä: kunhan kuulevat ensin, että työntekopakko koskee vain suomalaisia.

Ei nimimerkkiä, Vieras: Pakolaisavun ja SPR:n naiset ovat varmaan varanneet lippuja niin, että näyttely on loppuunmyyty.

Ei nimimerkkiä, Vieras: Onko somaleilla kulttuuria. Onko olemassa somalikirjallisuutta, somalialaisia sinfoniaorkestereita, somalisäveltäjiä.... Miten somalit voivat rikastaa Suomen kulttuuria, kun somaleilla ei edes ole mitään kulttuuria?

Ei nimimerkkiä, Vieras: Somalian kulttuuri

Osman Yusuf Kenadid oli Osmanya-aakkoston luoja.
Somaliassa on syntynyt monia aakkostoja tarpeesta kirjoittaa runoja muistiin. Somalian nykyinen aakkosto ja kirjakieli on nuori, vaikka kielellä on vuosisadat kirjoitettu kirjallisuutta, runoutta, kaupallisia ja uskonnollisia tekstejä. Ensimmäiset somalian kielen tekstit kirjoitettiin arabialaisilla aakkosilla. Arabian aakkosia käytettiin pitkään, vaikka ne eivät sellaisenaan sovellu täysin somalin kielen ääntämykseen. Somalialaiset runoilijat ja kirjoittajat kehittivät omia somalian kieleen paremmin soveltuvia aakkostoja. Arabiasta muokattu wadaad, Obbion alueella käytetty Osmanya, Gadabuursien Borama-aakkosto ja nykyinen latinalainen aakkosto ovat näistä tunnetuimmat. Somalian latinalainen kirjoitus vastaa lähes täysin kielen ääntämystä, on säännönmukainen ja muistuttaa siinä suhteessa suomen kirjakieltä.

Somalian kirjallisuus
Somaliassa ovat aikaisempien vuosisatojen oppineet luoneet runsaasti islamilaista runoutta ja haditheja.Kun somalian kielen aakkosto muuttui latinalaiseksi 1973, somalialaiset kirjailijat ovat vuosien aikana julkaisseet kirjoja, jotka ovat saaneet laajan levikin. Heistä yksi on Nuruddin Farah.Hänen romaanejaan, ainoaa Somaliassa julkaistua From a Crooked Rib sekä Links, pidetään merkittävinä saavutuksina, ja hänelle on myönnetty 1998 elämäntyöstä Neustadt-kirjallisuuspalkinto]

Musiikki
Pavut kuuluvat somalialaiseen ruokaan.
Sambuusi on suosittu pikkupurtava.Pääartikkeli: Somalian musiikki
Somalia on harvoja afrikkalaisia maita, joiden väestö muodostuu pääosin yhdestä etnisestä ryhmästä, somaleista. Perinteiset yhtyeet, kuten Waaberi Horseed ovat saaneet jonkin verran kuulijoita maan ulkopuolellakin. Jotkut taas, kuten Maryam Mursal, ovat yhdistäneet somalialaiseen kansanmusiikkiin rockin, bossa novan, hip hopin ja jazzin vaikutteita.

Torontossa on huomattava somaliyhteisö, ja siitä on tullut Somalian poliittisen tilanteen vuoksi Mogadishun sijasta somalialaisen musiikkialan keskus. Somaliasta muuttaneisiin muusikoihin kuuluu nuori torontolainen rap-artisti K'naan, joka lauluissaan kertoo, millaista oli elämä Somaliassa sisällissodan puhjetessa.

Somalian ruokakulttuuri
Somalian ruokakulttuuri vaihtelee seuduittain, ja siihen kuuluu monenlaisia ruokia. Kaikkea kuitenkin yhdistää halal. Siksi siihen ei kuulu sianliha, alkoholi eivätkä veriruoat. Ateria syödään Somaliassa kello yhdeksän illalla. Ramadanin aikana se nautitaan usein tarawih-rukousten jälkeen, jopa 23:n tienoilla. Cambuulo-pavut on suosituimpia somalialaisia ruokalajeja, ja sitä syödään kaikkialla maassa. Ruokaan kuuluu hyvin kypsennettyjä adukipapuja, ja niihin sekoitetaan voita ja sokeria. Digir-pavut saavat usein olla uunissa matalassa lämmössä jopa viisi tuntia, jotta niihin saataisiin haluttu maku.

Ei nimimerkkiä, Vieras: En jaksaut lukea...riittää että katselee kuvia telkkarista. Rynnäkkökivääreitä, pälyileviä ihmisiä, "kalastajia" jne. Siinä sitä todellisuutta.

Häntäänsä syövä käärme ja muita tarinoita

Romuald Hazoumè selostaa teostaan.

Romuald Hazoumè kertoo, että ihmiset kuljettavat Nigeriasta bensaa Beniniin ja takaisin rahdataan huumeita, lääkkeitä ja ruokaa. Salakuljetus tapahtuu muovikanistereissa.

Kauempaa katsottuna Hazoumèn teos muistuttaa valtavaa autonrengasta, jossa on liian vähän ilmaa. Lähemmin katsottuna se on häntäänsä syövä käärme, joka on koottu muovikanistereista.

Romuald Hazoumè, Dan-Ayido-Houedo/ Sateenkaarikäärme.

Häntäänsä syövä käärme tai lohikäärme on peräisin Egyptin mytologiasta noin vuodelta 1600 eKr., josta se matkasi Foinikiaan ja sieltä Kreikkaan, jossa se sai nimen Uroboros (hännän nielijä) tai Ouroboros.

Uroboros merkitsee usein itseensä viittaamista tai syklisyyttä, varsinkin jos joku luo jatkuvasti uudelleen itseään. Se voi tarkoittaa myös ikuista paluuta ja muita kiertona ymmärrettyjä asioita, jotka aloittavat uutena heti, kun ovat loppuneet. Se voi myös tarkoittaa alkuyhteyttä suhteessa johonkin joka on tai pysyy olemassa ennen minkään alkua tai ominaisuuksia joita ei voi lakkauttaa.

Uroboros on ollut tärkeä uskonnollisessa tai mytologisessa symbolismissa, mutta sitä on myös usein käytetty alkemistien kuvituksissa, jossa se symbolisoi alkemistin opuksen kehämäistä luonnetta.

Carl Jung tulkitsi Uroboroksella olevan arkkityyppistä merkitystä ihmisen psyykeeseen.

 Uroboros.

Perjantaina yleisölle avattava Ars 11 kertoo Afrikasta nykytaiteen voimin. Ennen Arseissa ja nykytaiteen näyttelyissä saatettiin pohtia, muodon, materiaalin tai värin merkityksiä. Välillä taide oli apuväline teoreettiseen johdatukseen.

Ars 11 on näyttely, jonka teokset on tehty niin sanotulle länsimaiselle tai eurooppalaiselle yleisölle. Sen kaikki teokset pohtivat, filosofoivat, ivaavat, irvailevat, nauravat tai muuttavat asenteitamme ja käsityksiämme Afrikasta.

Ars välittää kuvan Afrikasta kadun tasolla, se ei ole eksoottinen, turisteille varattu aitaus.

Jos minimal art vuonna 1969 pelkisti muotoja armottomasti, yhtä armoton ja säälimätön on eteläafrikkalaisen Pieter Hugon valokuvien maisema Ghanassa olevan Accran kaupungin liepeillä olevalta kaatopaikalta.

Pieter Hugo, Sarjasta Permanent error, David Akore, Agbogbloshie Market, Accra, Ghana 2010.  

Koko kuvaa Afrikasta näyttely ei pyri antamaan, kuten järjestäjät totesivat. Mutta valokuvat, videot, maalaukset ja installaatiot ovat voimakkaita kertomisen apuvälineitä.

Taide tänään on oikeastaan paljolti sisältöjen välittämistä taiteen keinoin. Ars 11 on melkein, kuin olisi käynyt Afrikassa.

Villa Karo rokkaa

Miten voit kuvitellakaan, että taiteilijat tekisivät työtä näin kauniissa ympäristössä, sanottiin Villa Karon perustajalle Juha Vakkurille, kun hän perusti 1990-luvun lopulla suomalaista kulttuurikeskusta Grand-Popon kaupunkiin Beniniin.

 Juha Menna, Omituisia ystävyyssuhteita, 2006-2007.

Toiminta on jatkunut kymmenen vuotta ja työn tuloksia voi ihailla Helsingin Taidehallin näyttelyssä. Esillä on pääasiassa kuvataidetta, mutta Villa Karo on inspiroinut myös kirjailijoita, elokuvantekijöitä, tanssijoita ja muusikkoja.

Nalle Ritvola, Aheba 2, 2007, punahonkaa ja huovutusta.

Ajatus siitä, että Afrikassa olisi suomalainen kulttuurikeskus tuntui monesta aluksi varmasti oudolta. Eihän Suomessa ole niitä kolonialismin siteitä, joita useissa Manner-Euroopan maissa on, hyvässä tai pahassa. Jazzista, rock´n´rollista tai kubismista huolimatta Afrikka on monelle suomalaiselle kulttuurinen terra incongita, tuntematon maa. 

Marja-Liisa Mäki-Penttilä, Mama Wata II 2010, palmun oksa, puu, paperi.

Espoon EMMA-taidemuseossa keväällä esillä ollut näyttely Afrikan voima kertoi niistä siteistä, joita tunnetaan eurooppalaisen ja afrikkalaisen taidehistorian vuorovaikutuksessa. Huomenta Afrikka! kertoo siitä, miten nykysuomen taiteilijat dokumentoivat, reflektoivat, kommentoivat, tai muuten vaan ihastuvat sikäläiseen ilmapiiriin ja maisemaan.

Aino-Kaarina Pajari, Afrikan kosketuksia, 2004 (osa). 

Villa Karolaisten näyttelyssä katsoja pääsee ainakin jossain määrin käsiksi siitä innostuksesta, joka toimintaa on leimannut. Eksotiikka ei näytä ohjaavan katsetta kuin ehkä kommentteina ja mukana on halu pohtia yhteiskunnallista tilannetta, kontrasteja ja ristiriitoja.

Jaakko Rönkkö, Seinäpiirros, 2010. Kuvassa taiteilija ja Outi Heiskanen keskustelevat.

Tiedämme, miten aikanaan Akseli Gallen-Kallelan matka Afrikkaan irrotti kirkkaita värejä hänen paletistaan. Useat Villa Karon taiteilijat ovat löytäneet uusia värejä, muotoja, materiaaleja tai näkökulmia tekemiseensä. Kansainvälisellä kulttuurivaihdolla ja vuorovaikutuksella on suuria vapauttavia voimia.

Silmänaukaisijat Afrikasta

Sisällissodan päätyttyä 1992 Mosambikin kristillinen neuvosto käynnisti kampanjan, jossa aseita alettiin muokata työkaluiksi. Projekti osoittautui menestykseksi ja mosambikilaisen taiteilijayhteisön kanssa käynnistettiin toinen projekti, aseet taiteeksi. Materiaaleina olivat AK 47 rynnäkkökiväärit eli Kalasnikovit, konepistoolit, käsiaseet ja maamiinat.
Tämä mosambikilaisen Mathen eli Adelino Serafim Maten teos Toivon nauha viittaa HIV/AIDS-nauhaan ja toivoon paremmasta tulevaisuudesta.
Teos jättää sanomansa myös Suomeen, onhan meilläkin havahduttu käsiaseiden tarpeettomuuteen. Käsiaseiden poistaminen ei kiihtynyttä aseellista väkivaltaa Suomesta varmaan kokonaan lopettaisi, mutta ehkä niiden vähentäminen antaisi toivoa paremmasta.

Vielä 15.helmikuuta asti nähtävät Africa Now ja Mieke Bal, Going the Distance, Muuttoliikkeen estetiikka näyttelyt Tampereen taidemuseossa ovat molemmat silmänaukaisijoita. Meidän pitäisi ainakin yrittää ymmärtää sekä taidetta että maahanmuuttajia niiden omista lähtökohdista. Se osoittautui ainakin minulle vaikeaksi, vaikka en ole mielestäni koskaan ollut mikään nykytaiteen anorektikko.

Mutta ymmärtämiseen on hempompikin tie. Molempien näyttelyiden teosten tiheys, julistavuus ja kertovuus hurmasivat. Niiden rytmit jyräävät vieläkin päässäni.

Raportti Tukholmasta: Ulos ja irti Euroopasta!

Yksityiskohta Peter Johanssonin näyttelyn teoksesta Tukholman Kulturhusetissa.

Tukholman Kulturhusetin ylimmässä kerroksessa liehuvat topakat verhot ja Ruotsin liput, tosin sähkötuulettimien nostattamina. Olen aina pitänyt Kulturhusetia kaikkine kamaluuksineenkin eräänlaisena ruotsalaisuuden sydämenä ja nautin tässä ympäristössä pienestä Peter Johanssonin näyttelystä, joka irvailee monarkiaa ja ruotsalaisnationalismia otsikolla Kunglig Majestät Pluralis (The Royal We).

Tukholman keskustan tavaratalot valmistautuivat hyperkaupallisen kelttiläisamerikkalaisen halloweenin viettoon, mutta varsinainen taidepläjäys on Moderna museetin afrikkalainen sekoitus eli Africa Remix.

Afrikkalainen uudelleensekoitus on kiertänyt Düsselforfissa, Lontoossa, Pariisissa ja Tokiossa. Noin sadan taiteilijan alkuperä on 25 Afrikan maassa, mutta kuten tavallista, monet asuvat kuitenkin Euroopassa tai Yhdysvalloissa.

Merkillepantavaa on, että näyttelyn esittelyteksteissä mainitaan valittujen taiteilijoiden edustavan omaa taiteellista työskentelyään, ei maitaan. Ongelmanahan on ollut se, että nationalismista tuli kehitysmaiden nykytaiteen riippakivi niiden itsenäistyttyä. Kulttuurinavigaattori asusteli kymmenkunta vuotta sitten New Yorkissa ja yritti tarkkailla niin sanottujen kehitysmaiden tai kolmannen maailman maiden taidetta, mutta keskeiseksi ongelmaksi muodostui juuri tuo nationalismi.

Mutta ajat muuttuvat. Tukholman Africa Remixissä on uheilukilpailumaisesta kansallisedustamisesta päästy eroon. Tuloksena on riemastuttavan reipas ja avoin kokonaisuus. Afrikan nykytaiteen kekseliäisyyden ja esteettisten latausten joukossa ei unohdeta myöskään mantereen keskeisiä ristiriitoja, siirtomaavallan traumoja, köyhyyden ja puutteen ongelmia.

Africa Remix näyttelystä Tukholman Moderna museetissa.

Africa Remix on eräs merkittävä läpimurto, eräänlainen riuhtaisu ulos ja irti eurooppakeskeisen modernismin ja nykytaiteen traditiosta. Kiinalaiset ja aasialaiset taitelijat ovat tosin ehtineet valloittaa nykytaiteen maailmankarttaa jo useita vuosia varsin hyvällä menestyksellä, mutta nykytaiteen kansainvälistymiseen – nimenomaan todelliseen kansainväliseen vaihtoon – on vielä matkaa.

Toinen riuhtaisu ulos Euroopasta on Östasiatiska museetissa esillä oleva japanilaisen nykytaiteen näyttely. Näyttelyn yleistunnelma on hieman liian teknokeskeinen ja ylihiottu, mutta muutamia katsomisen arvoisia yksityiskohtia siitäkin löytyy.

Mutta vielä Svea-mammamaisiin Tukholman tunnelmiin palatakseni. Suuren, Suomeenkin pyrkivän ruotsalaisen kustannusyhtiön Bonniersin taidehalli avattiin syksyllä. Se sijaitsee Tukholman Centralista muutaman pysäkin metromatkan tai vaihtoehtoisesti Centralista noin viidentoista minuutin kävelymatkan päässä.

Taidehalli sijaitsee lasisen siipirakennuksen alakerrassa, joka puolestaan höystää Bonniersin tylsää tornitaloa erinomaisesti. Periatteessa antimodernistinen Kuttuurinavigaattorikin suorastaan huudahti tässä kohtaa Tukholmanmatkaansa: eläköön, lasi, teräs ja betoni! Onneksi lasitalon alakerrassa on myös rauhallinen kahvila.

Eläköön lasi, teräs ja betoni!

Uuden taidehallin avajaisnäyttelyssä esillä ovat 20 vuotisjuhliaan viettävän Bonniersin taidesäätiön vuosittain palkitsemat taiteilijat. Ruotsalainen nykytaidehan on esittäytynyt maailmalla varsin värikkäänä, joskus kummallisuuksia suosivana, mutta aina uskollisesti pluralismin lippua heiluttavana sekahedelmäsoppana.

Bonniersin taidehallin avajaisnäyttelystä.

Tulevaisuus näyttää, miten Tukholman taide-elämä sulattaa uuden taidehallin ja mitä siellä esitetään. Syksyisen harmaana keskiviikko-iltapäivänä Bonniersin taidehallissa paikalla oli väkeä melkein kuin meressä mutaa. Liljevalchsin taidehallikin näyttää terästäneen esilletuloaan.