Estottomuuden koukussa

Törmäsin noin vuosi sitten aiheeseen, josta en malta olla kirjoittamatta uudestaan. Julkisuudessa on pohdittu paljon pääministeri Matti Vanhasen ja ulkoministeri Ilkka Kanervan tekstiviestien eettistä ja juridista puolta, mutta en juuri ole lukenut pohdintaa siitä, miten medioita ylipäätään käytetään.

Sekä pääministeri että ulkoministeri ovat tavallaan viestinnän vankeja. He jäivät helposti ja nopeasti lähetettävien tekstiviestien estottomuuden koukkuun, koska eivät ymmärtäneet käyttämiensä viestintävälineiden luonnetta. He eivät käsittäneet, että viestintä on vuorovaikutusta, jossa käytettävä media vaikuttaa myös viestien lähettäjään itseensä.

Artikkelissani Onko verkkoviestintä moottoritie ilman estoja? kerroin, että tutkijat ovat päässeet selville niin sanotusta estottomuudesta, joka syntyy verkkoviestinnässä. Tekstiviesteihin voi soveltaa samoja tutkimustuloksia.
Estottomuus syntyy siitä, että viestijät eivät voi käyttää niitä monimutkaisia vuorovaikutuksen keinoja joita reaalimaailman "todellisessa" kasvokkain tapahtuvassa viestinnässä syntyy (esimerkiksi äänensävy, asento tai kasvonilmeet). Viestijän pidäkkeet löystyvät ja estottomuuden psyykkinen tila, eräänlainen hybris syntyy.

Tekstiviesteillä viestittäessä estottomuus syntyy vielä helpommin kuin tietokoneverkkojen välityksellä. Tekstiviestejä kirjoitetaan hyvin nopeasti, ne välittyvät tavallisesti "suoremmin" ja välittömämmin vastaanottajalle kuin monen palvelimen kautta sinkoilevat sähköpostit. Tekstiviestien kielenkäyttö on minimaalista, joten viestinnästä karsiutuu pois paljon sellaisia viittauksia ja vihjeitä, joiden perusteella viestijöiden pidäkkeet muodostuvat.

Tutkijat ovat tunteneet ilmiön jo vuosia, mutta kumma kyllä Suomessa - tekstiviestien kotimaassa - ei tästä aiheesta ole puhuttu juuri lainkaan. Meinasin kirjoittaa aiheesta uudestaan jo syksyllä, kun tuli ilmi Jokelan surulliset koulusurmat. Surmaaja ei pystynyt siirtymään normaalin elämän vuorovaikutukseen verkkoestottomuuden tilasta ja monet tapauksen jälkeen tehdyt uhkaukset kouluihin syntyivät epäilemättä estottomuuden hybriksessä.

Toivottavasti psykologian ja viestinnän tutkijat alkavat tutkia asiaa. Arvelisin, että jonkinlainen yleinen verkkoviestinnän käyttökampanja tulee ennen pitkää ajankohtaiseksi. Olihan syksyllä kampanja, jonka tarkoituksena oli ehkäistä kännyköiden käytön ulkoisia häiriövaikutuksia. Kun ministeritkään eivät ymmärrä viestinnän vaikutuksia, täytyy kyseessä olla melkoinen epäselvyys siitä, miten ja mihin uusia medioita pitäisi käyttää. Viestintävälineden käyttö on joko opittava, tai sitten itkien opittava.

Tässä vielä tiivistettynä verkkoestottomuuteen johtavat kuusi päätekijää asiaa tutkineen John Sulerin (2004) mukaan:

1. ”Et tunne minua” – salanimen takainen nimettömyys.
2. ”Et näe minua” – näkymättömyys .
3. ”Tavataan myöhemmin” – aikaviive lähettämisen ja palautteen saannin välillä.
4. ”Se on kaikki päässäni” – liioitteleva tunne yksin olemiseen.
5. ”Kaikki on vain peliä” – kuvittelu yksinolosta.
6. ”Olemme kaikki tasa-arvoisia” – auktoriteetin ja aseman poissaolo.

p.s. Kirjoitin blogin eilen maanantaina iltapäivällä. Nyt tiistai-aamun uutiset kertovat Ilkka Kanervan erottamisesta ulkoministerin paikalta. Ministerin harkintakyky heikkeni hänen lähettäessään tekstiviestejä ja ainakin osasyynä oli joutuminen verkkoestottomuuden pauloihin. Ilmiö on toki varsin yleinen ja ongelma lienee siinä, että viestinnän harjoittajat eivät tiedä tai tiedosta ilmiötä, josta tutkijat ovat päässeet selville.

Mutta tässä tapauksessa kommunikaatiota seurasi ekskommunikaatio - eli erottaminen.

Onko verkkoviestintä moottoritie ilman estoja?

Olen viime aikoina pohtinut keskustelemista ja varsinkin niin sanottuja verkkokeskusteluja. Huomasin torstai-aamun Kalevassa uutisen, joka koski Iin kunnan verkkosivullaan ylläpitämää keskustelupalstaa. Uutinen koski sitä, että ylläpitäjän oli pitänyt lopettaa palstanpito kokonaan asiattomuuden takia.

Kun olin vähän aikaisemmin seurannut erään verkkokeskustelun kulkua ja anatomiaa, kirjoitin artikkelin Kalevaan, joka julkaistiin seuraavan päivän lehdessä, yleisönosastolla. Saapa nähdä, synnyttääkö se keskustelua.

Ohessa juttu, jonka jälkeen selostan hieman tarkemmin verkkoestottomuutta eli ilmiötä, jota kutsutaan juhlallisemmin: online disinhibition effect.

Käyttäytyminen verkkokeskustelussa
Estottomuus on heikkous ja vahvuus

Iin kunta joutui sulkemaan nettisivullaan olleen keskustelupalstan herjaavien kirjoitusten vuoksi. (Kaleva 1.3.) Palstan oli tarkoitus toimia linkkinä kuntalaisten ja päättäjien välillä. Kunnan nettisivujen päätoimittaja, matkailuasiamies Riitta Hopponen näkee törkypostin taustalla kuntaliitosasiat.

Jutun mukaan törkypostiongelma on tuttua muillekin kunnille, esimerkiksi Yli-Ii sulki samasta syystä kuntalaisille suunnatun keskustelupalstan. Asiallinen keskustelu ei onnistunut, vaikka päästäkseen esittämään mielipiteensä kirjoittajat joutuvat rekisteröitymään omalla nimellään ja yhteystiedoillaan.

Iissä ja Yli-Iissä esiintyneet vaikeudet muistuttavat kaikkialla muuallakin verkkokeskusteluissa esiintyvää ilmiötä. Itse asiassa verkkoviestinnän eräs ongelma on – hitaasti toimivien tietokoneiden, hankalakäyttöisten ohjelmien, roskapostin tai pätkivän tietoverkon lisäksi – huonosti käyttäytyvät ihmiset.

Miksi ihmiset ilmaisevat itseään eri tavoin todellisessa elämässä ja verkkokeskusteluissa? Ongelma on tiedostettu jo internetin alkuajoista asti, mutta vasta viime aikoina sen jäljille on päästy.

Tutkijat määrittelevät syyksi verkkoviestinnässä syntyvän estottomuuden (Online disinhibition effect).

Ilmiö voi aiheuttaa sen, että verkko-osallistumisessa estomme vapautuvat joko positiivisesti tai kirjoittaja ikään kuin huumaantuu törkeisiin ja karkeisiin ilmaisuihin eli fleimaamiseen.

Sähköposteissa, cat-keskusteluissa ja yleensä verkkoviestinnässä syntyvään estottomuuteen johtavat useat syyt. Näitä ovat muun muassa verkon salanimen takainen nimettömyys ja näkymättömyys. Estottomuutta lisäävät myös sähköpostiviestin aikaviive lähettämisen ja palautteen saannin välillä sekä harhaanjohtava yksin olemisen sisäistäminen.

Psykologit ovat havainneet, että kasvokkain tapahtuvassa viestinnässä aivot rekisteröivät jatkuvasti sellaisia tunteellisia ja sosiaalisia vihjeitä, joita käytetään välittömästi seuraavien toimenpiteiden ohjaamiseen. Tämä aivojen opastusjärjestelmä rajoittaa niitä virikkeitä, jotka saattaisivat järkyttää keskustelukumppania tai lopettaa vuorovaikutuksen.

Aivot tarvitsevat sosiaalista informaatiota, esimerkiksi muutosta äänensävyssä, pystyäkseen valitsemaan ja säätelemään mielijohteita. Ongelma on siinä, että sähköpostissa ei ole kanavia keskustelukumppanin äänensävyn tai kasvonilmeiden ilmaisulle. Ratkaisuna tähän jotkut verkkokirjoittajat ilmaisevat niin sanottuja hymiöitä, kasvonilmeitä muistuttavia merkkejä, jotka vahvistavat tunneilmaisuja.

Verkkoon pitää kirjoittaa mahdollisimman selkeästi. Vihjailu, ironia ja satiiri eivät mene perille sähköpostiviesteissä, koska ne saatetaan ymmärtää väärin.

Verkkoon kirjoittavalle voisi antaa saman ohjeen, jonka sain kerran Kalevan taidekriitikkona kulttuuritoimituksen Kaisu Mikkolalta. Jos aiot käyttää huumoria, käytä sitä ”täydeltä laidalta”. Heikko ja epämääräinen huumori kirjoittamisessa kääntyy itseään vastaan.

Eräs ehdotus Iin ja Yli-Iin kaltaisten tilanteiden ratkaisuun olisi siirtyminen pois nimettömästä tai nimimerkkikirjoittelusta, jos kerran osallistuminen vaatii rekisteröitymistä.

Yksi mahdollisuus olisi yrittää kertoa verkkokeskusteluun osallistujille mahdollisimman selvästi estottomuusongelmasta. On luotettava siihen, että laaja yleisö oppii viestimään verkossa. Ja käyttäytymään kunnolla.

Heikki Kastemaa
kulttuurinavigaattori Helsinki
(julkaistu Kalevassa 2.3.2007)

Miten estottomuus syntyy?

Seuratessani helmikuun ajan erään verkossa käytävän keskustelun kulkua, törmäsin jokin aika sitten Daniel Golemanin esseeseen otsikolla Flame First, Think Later: New Clues to E-Mail Misbehavior, joka julkaistiin The New York Timesissa.

Eräs kirjoittajan mainitsema ja tunnettu alan merkkipylväs on artikkeli, jonka John Suler julkaisi vuonna 2004, The Online Disinhibition Effect (pdf).

Keskeiseksi käsitteeksi on tullut verkkoviestinnän kuluessa syntyvä estottomuus. Goleman mainitsee myös muita kiinnostavia viitteitä uudempiin neuropsykologisiin tutkimuksiin, joihin en tässä yhteydessä puutu.

Verkkoestottomuutta eli sitä, että ihmiset käyttäytyvät eri tavoin reaalimaailmassa ja verkossa, havainnollistaa koe, jossa toisilleen tuntemattomia opiskelijapareja laitettiin tutustumaan toisiinsa erillisiin koppeihin. Tulessaan laboratorioon opiskelijat käyttäytyivät hyvin, mutta kokeen suorittajat hämmästyivät, kun huomasivat, että noin 20 prosenttia verkkokeskusteluista tuli välittömästi loukkaavan ilkeiksi tai yksinkertaisesti karkeiksi.

Verkossa syntyvään estottomuuteen vaikuttaa Sulerin mukaan pääasiassa kuusi päätekijää:

• Et tunne minua - (dissosiatiivinen anonyymisyys) verkon salanimen takainen nimettömyys
• Et näe minua – (näkymättömyys) näkymättömyys muille
• Tavataan myöhemmin - (epätahtisuus, asynkronisuus) sähköpostiviestin aikaviive lähettämisen ja palautteen saannin välillä
• Se on kaikki päässäni - (solipsistinen introjektio) liioitteleva tunne yksin olemiseen
• Se kaikki on vain peliä - (dissosiatiivinen mielikuvitus) kuvittelu yksinolosta
• Olemme kaikki tasa-arvoisia - (aseman ja auktoriteetin minimointi) auktoriteetin ja statuksen poissaolo

Sulerin mukaan estoisuusilmiö ei ole ainoa tekijä, joka määrittelee sitä, miten paljon ihmiset paljastavat itseään tai purkavat itseään toimintaan kybertilassa. Myös yksilöllisillä eroilla on suuri osuus. Esimerkiksi ihmisen perustana olevien tunteiden, tarpeiden ja viettitason intensiivisyys vaikuttavat estoisuudelle altistumiseen.

Persoonallisuustyylit vaihtelevat paljon puolustusmekanismien vahvuuden sekä estoisuuden ja ilmaisevuuden taipumusten suhteen. Niillä, joilla on teatraalisia tyylejä, on taipumus olla hyvin avoimia ja emotionaalisia, kun taas kompulsiiviset eli pakonomaisesti käyttäytyvät ihmiset ovat pidättyvämpiä. Estottomuusefekti vaikuttaa näihin persoonallisuuden ominaisuuksiin ja joissakin tapauksissa tuloksena on pieniä poikkeamia henkilön perus- (yhteydettömässä tilassa tapahtuvaan eli offline) käyttäytymiseen, kun taas toisissa tuloksena on dramaattisia muutoksia. Sulerin mukaan tulevaisuuden tutkimus voi selvittää, mitkä ihmiset ja minkä olosuhteiden vallitessa ovat enemmän alttiita estoisuusilmiölle.

Johtopäätöksiä

Tutkimusten tulokset ovat käsittääkseni melko laajasti sovellettavissa kaikkeen verkkoviestintään, siis sähköpostiin, reaaliaikaisiin chat-keskusteluihin, blogikirjoittamiseen tai pikaviesteihin ja ehkä myös tekstiviesteihin.

Itse koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen lukiessani aineistoa siinä, että ihmisen aisti-, havainto- ja vuorovaikutusjärjestelmä on suuntautunut ja muodostunut nimenomaan reaalimaailman ilmiöiden ja sosiaalisissa tilanteissa tapahtuvaan tarkkailuun. Tutkimus osoittaa, että niin sanottu vuorovaikutuksellinen eli interaktiivinen media on huomattavasti köyhempää tai niukempaa vuorovaikutukseltaan kuin ihmisten välinen todellinen vuorovaikutus.

Toki vuorovaikutusta ja mahdollisuuksia on enemmän kuin niin sanotussa yksisuuntaisessa viestinnässä (kirjat, sanomalehdet, radio, televisio), mutta varsin todennäköistä on, että kirjoittamalla tapahtuva verkkoviestintä korvautuu ennen pitkää videoperusteisella, jossa vuorovaikutusta on huomattavasti enemmän. Mutta se vaatii uutta, yhä nopeampaa verkkotekniikkaa ja uusia laitteita, kameroita ja ennen kaikkea ihmisten halua muuttaa kirjoittamalla tapahtuva viestintä telemaattisiksi videoneuvotteluiksi. Juuri viimeksi mainittu lienee suurin kynnys.

Arvelisin, että ihmiset myös oppivat keskustelemaan verkossa. Ihmisillä on kyky muuntautua viestimään eri tavoin eri tilanteissa. Esimerkiksi kuntakeskustelu, josta tämä juttu sai alkunsa, on käsittääkseni mahdollista oikein järjestettynä.

Ihmiset puhuvat yhdistyksen kokouksessa, oluttuvassa ja pihassa naapurille hieman eri tavoin. Eikö ihmisen viestintätaitoa osoita se, miten erilaisissa tilanteissa hän pystyy itseään ilmaisemaan?