Kun olin vähän aikaisemmin seurannut erään verkkokeskustelun kulkua ja anatomiaa, kirjoitin artikkelin Kalevaan, joka julkaistiin seuraavan päivän lehdessä, yleisönosastolla. Saapa nähdä, synnyttääkö se keskustelua.
Ohessa juttu, jonka jälkeen selostan hieman tarkemmin verkkoestottomuutta eli ilmiötä, jota kutsutaan juhlallisemmin: online disinhibition effect.
Käyttäytyminen verkkokeskustelussa
Estottomuus on heikkous ja vahvuus
Iin kunta joutui sulkemaan nettisivullaan olleen keskustelupalstan herjaavien kirjoitusten vuoksi. (Kaleva 1.3.) Palstan oli tarkoitus toimia linkkinä kuntalaisten ja päättäjien välillä. Kunnan nettisivujen päätoimittaja, matkailuasiamies Riitta Hopponen näkee törkypostin taustalla kuntaliitosasiat.
Jutun mukaan törkypostiongelma on tuttua muillekin kunnille, esimerkiksi Yli-Ii sulki samasta syystä kuntalaisille suunnatun keskustelupalstan. Asiallinen keskustelu ei onnistunut, vaikka päästäkseen esittämään mielipiteensä kirjoittajat joutuvat rekisteröitymään omalla nimellään ja yhteystiedoillaan.
Iissä ja Yli-Iissä esiintyneet vaikeudet muistuttavat kaikkialla muuallakin verkkokeskusteluissa esiintyvää ilmiötä. Itse asiassa verkkoviestinnän eräs ongelma on – hitaasti toimivien tietokoneiden, hankalakäyttöisten ohjelmien, roskapostin tai pätkivän tietoverkon lisäksi – huonosti käyttäytyvät ihmiset.
Miksi ihmiset ilmaisevat itseään eri tavoin todellisessa elämässä ja verkkokeskusteluissa? Ongelma on tiedostettu jo internetin alkuajoista asti, mutta vasta viime aikoina sen jäljille on päästy.
Tutkijat määrittelevät syyksi verkkoviestinnässä syntyvän estottomuuden (Online disinhibition effect).
Ilmiö voi aiheuttaa sen, että verkko-osallistumisessa estomme vapautuvat joko positiivisesti tai kirjoittaja ikään kuin huumaantuu törkeisiin ja karkeisiin ilmaisuihin eli fleimaamiseen.
Sähköposteissa, cat-keskusteluissa ja yleensä verkkoviestinnässä syntyvään estottomuuteen johtavat useat syyt. Näitä ovat muun muassa verkon salanimen takainen nimettömyys ja näkymättömyys. Estottomuutta lisäävät myös sähköpostiviestin aikaviive lähettämisen ja palautteen saannin välillä sekä harhaanjohtava yksin olemisen sisäistäminen.
Psykologit ovat havainneet, että kasvokkain tapahtuvassa viestinnässä aivot rekisteröivät jatkuvasti sellaisia tunteellisia ja sosiaalisia vihjeitä, joita käytetään välittömästi seuraavien toimenpiteiden ohjaamiseen. Tämä aivojen opastusjärjestelmä rajoittaa niitä virikkeitä, jotka saattaisivat järkyttää keskustelukumppania tai lopettaa vuorovaikutuksen.
Aivot tarvitsevat sosiaalista informaatiota, esimerkiksi muutosta äänensävyssä, pystyäkseen valitsemaan ja säätelemään mielijohteita. Ongelma on siinä, että sähköpostissa ei ole kanavia keskustelukumppanin äänensävyn tai kasvonilmeiden ilmaisulle. Ratkaisuna tähän jotkut verkkokirjoittajat ilmaisevat niin sanottuja hymiöitä, kasvonilmeitä muistuttavia merkkejä, jotka vahvistavat tunneilmaisuja.
Verkkoon pitää kirjoittaa mahdollisimman selkeästi. Vihjailu, ironia ja satiiri eivät mene perille sähköpostiviesteissä, koska ne saatetaan ymmärtää väärin.
Verkkoon kirjoittavalle voisi antaa saman ohjeen, jonka sain kerran Kalevan taidekriitikkona kulttuuritoimituksen Kaisu Mikkolalta. Jos aiot käyttää huumoria, käytä sitä ”täydeltä laidalta”. Heikko ja epämääräinen huumori kirjoittamisessa kääntyy itseään vastaan.
Eräs ehdotus Iin ja Yli-Iin kaltaisten tilanteiden ratkaisuun olisi siirtyminen pois nimettömästä tai nimimerkkikirjoittelusta, jos kerran osallistuminen vaatii rekisteröitymistä.
Yksi mahdollisuus olisi yrittää kertoa verkkokeskusteluun osallistujille mahdollisimman selvästi estottomuusongelmasta. On luotettava siihen, että laaja yleisö oppii viestimään verkossa. Ja käyttäytymään kunnolla.
Heikki Kastemaa
kulttuurinavigaattori Helsinki
(julkaistu Kalevassa 2.3.2007)
Miten estottomuus syntyy?
Seuratessani helmikuun ajan erään verkossa käytävän keskustelun kulkua, törmäsin jokin aika sitten Daniel Golemanin esseeseen otsikolla Flame First, Think Later: New Clues to E-Mail Misbehavior, joka julkaistiin The New York Timesissa.
Eräs kirjoittajan mainitsema ja tunnettu alan merkkipylväs on artikkeli, jonka John Suler julkaisi vuonna 2004, The Online Disinhibition Effect (pdf).
Keskeiseksi käsitteeksi on tullut verkkoviestinnän kuluessa syntyvä estottomuus. Goleman mainitsee myös muita kiinnostavia viitteitä uudempiin neuropsykologisiin tutkimuksiin, joihin en tässä yhteydessä puutu.
Verkkoestottomuutta eli sitä, että ihmiset käyttäytyvät eri tavoin reaalimaailmassa ja verkossa, havainnollistaa koe, jossa toisilleen tuntemattomia opiskelijapareja laitettiin tutustumaan toisiinsa erillisiin koppeihin. Tulessaan laboratorioon opiskelijat käyttäytyivät hyvin, mutta kokeen suorittajat hämmästyivät, kun huomasivat, että noin 20 prosenttia verkkokeskusteluista tuli välittömästi loukkaavan ilkeiksi tai yksinkertaisesti karkeiksi.
Verkossa syntyvään estottomuuteen vaikuttaa Sulerin mukaan pääasiassa kuusi päätekijää:
- Et tunne minua - (dissosiatiivinen anonyymisyys) verkon salanimen takainen nimettömyys
- Et näe minua – (näkymättömyys) näkymättömyys muille
- Tavataan myöhemmin - (epätahtisuus, asynkronisuus) sähköpostiviestin aikaviive lähettämisen ja palautteen saannin välillä
- Se on kaikki päässäni - (solipsistinen introjektio) liioitteleva tunne yksin olemiseen
- Se kaikki on vain peliä - (dissosiatiivinen mielikuvitus) kuvittelu yksinolosta
- Olemme kaikki tasa-arvoisia - (aseman ja auktoriteetin minimointi) auktoriteetin ja statuksen poissaolo
Persoonallisuustyylit vaihtelevat paljon puolustusmekanismien vahvuuden sekä estoisuuden ja ilmaisevuuden taipumusten suhteen. Niillä, joilla on teatraalisia tyylejä, on taipumus olla hyvin avoimia ja emotionaalisia, kun taas kompulsiiviset eli pakonomaisesti käyttäytyvät ihmiset ovat pidättyvämpiä. Estottomuusefekti vaikuttaa näihin persoonallisuuden ominaisuuksiin ja joissakin tapauksissa tuloksena on pieniä poikkeamia henkilön perus- (yhteydettömässä tilassa tapahtuvaan eli offline) käyttäytymiseen, kun taas toisissa tuloksena on dramaattisia muutoksia. Sulerin mukaan tulevaisuuden tutkimus voi selvittää, mitkä ihmiset ja minkä olosuhteiden vallitessa ovat enemmän alttiita estoisuusilmiölle.
Johtopäätöksiä
Tutkimusten tulokset ovat käsittääkseni melko laajasti sovellettavissa kaikkeen verkkoviestintään, siis sähköpostiin, reaaliaikaisiin chat-keskusteluihin, blogikirjoittamiseen tai pikaviesteihin ja ehkä myös tekstiviesteihin.
Itse koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen lukiessani aineistoa siinä, että ihmisen aisti-, havainto- ja vuorovaikutusjärjestelmä on suuntautunut ja muodostunut nimenomaan reaalimaailman ilmiöiden ja sosiaalisissa tilanteissa tapahtuvaan tarkkailuun. Tutkimus osoittaa, että niin sanottu vuorovaikutuksellinen eli interaktiivinen media on huomattavasti köyhempää tai niukempaa vuorovaikutukseltaan kuin ihmisten välinen todellinen vuorovaikutus.
Toki vuorovaikutusta ja mahdollisuuksia on enemmän kuin niin sanotussa yksisuuntaisessa viestinnässä (kirjat, sanomalehdet, radio, televisio), mutta varsin todennäköistä on, että kirjoittamalla tapahtuva verkkoviestintä korvautuu ennen pitkää videoperusteisella, jossa vuorovaikutusta on huomattavasti enemmän. Mutta se vaatii uutta, yhä nopeampaa verkkotekniikkaa ja uusia laitteita, kameroita ja ennen kaikkea ihmisten halua muuttaa kirjoittamalla tapahtuva viestintä telemaattisiksi videoneuvotteluiksi. Juuri viimeksi mainittu lienee suurin kynnys.
Arvelisin, että ihmiset myös oppivat keskustelemaan verkossa. Ihmisillä on kyky muuntautua viestimään eri tavoin eri tilanteissa. Esimerkiksi kuntakeskustelu, josta tämä juttu sai alkunsa, on käsittääkseni mahdollista oikein järjestettynä.
Ihmiset puhuvat yhdistyksen kokouksessa, oluttuvassa ja pihassa naapurille hieman eri tavoin. Eikö ihmisen viestintätaitoa osoita se, miten erilaisissa tilanteissa hän pystyy itseään ilmaisemaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti