Anna Tuori: Katsomisen tavat

Anna Tuori, Calm Down Dearest II, 2011.

Taidekriitikko Ahti Susiluoto totesi informalistisesta taiteesta, että katsojan intiimi suhde maalaukseen on niissä maksimaalinen. Ekspressionistista ja abstraktia maalausta katsotaan uppoutumalla, tunnestautumalla, tuijottamalla. Katse poimii yksityiskohtia, rakeita, pintoja ja sävyjä maalauksen pinnassa.

Katsomisen toinen tapa on toteava, hieman pinnallinen ja nopea. Siinä katsomme maalausta kuin televisiota tai teatteria ja kiinnitämme huomiota siihen, mitä teos esittää. Seuraamme tässä katsomisen tavassa itse asiassa maalauksen kertomaa tarinaa, emmekä uppoudu maalauksen materiaaliseen ja fyysiseen substanssiin.

Anna Tuorin maalauksia tarkastellessani huomasin hämmästyneenä katsovani niitä kahdella tavalla. Uppouduin taustojen abstrakteihin, spontaaneihin ja usein sattumanvaraisiin kuvioihin, sävyihin ja siirtymiin, mutta kiinnostuin myös niiden kertovista, mielikuvituksellisista tapahtumista.

Abstrakti taide houkuttelee usein näkemään kertovia, figuratiivisia tapahtumia. Monet maalarit käyttävät tätä rajapintaa, maalaustaiteen ikivanhaa Rorsachach testiä hyväkseen. Katsoja saadaan kysymään: esittävää vai abstraktia? Koristetaide taas rohkaisee kysymään, ovatko ornamentit kertovia ja esittäviä vai niistä irroitettuja, abstrakteja kuvioita.

Anna Tuorin maalaukset suuntautuvat kahtaalle: ne ovat maaliaineen käsittelyn harkittuja tai sattumanvaraisia kuvioita, mutta ne ovat myös pykimyksiä lapsuuteen ja viattomaan miniatyyrimaailmaan. Suuret, pahat voimat uhkaavat haurasta ja synnitöntä maailmaa, idylliä. Maalauksellisia saarekkeita ympäröi kylmä, painovoimaton ja pirullinen kaamoksen arktinen kehä. Vapauden tiellä on synkkiä pilviä.

Panoraama ja pittoreski asetelma, elokuvanomaisuus ja intiimi, laskelmointi ja sattumat, valtaväylät ja harhapolut yhdistyvät. 

Tunsin onnistuneen eksymisen ja löytämisen, uppoutumisen, tarkkailun ja toteamisen kutkuttavia hetkiä näitä maalauksia katsoessani.

Anna Tuori, maalauksia Galerie Anhava, Helsinki 8.5.2011 asti.

Aikamme homunculukset eli Miksi pääsi on niin iso ja miksi silmäsi ovat aivan lautasen kokoiset?

Katja Tukiaisen Good Heavens! Maalausinstallaatio Emma-taidemuseossa Espoossa.

Lemmenmarjan juuret pitää kiskoa maasta perjantaina, ennen auringonnousua. Niitä pestään maidolla ja hunajalla. Näin siitä kehittyy pieni keinotekoinen ihminen, homunculus, joka vartioi ja puolustaa omistajaansa.

Alkemisti Paracelsus väitti valmistaneensa homunculuksen luista, spermasta, ihon palasista ja eläimen karvoista. Nämä haudattiin maahan ja ympäröitiin hevosen lannalla, jonka tarkoituksena oli pitää seos lämpimänä. Neljänkymmenen päivän päästä homunculus oli kehittynyt.

Olento oli ollut vain 30 senttimetriä pitkä, ja työskenteli yleensä Golemin kanssa. Paracelsuksen homunculus kääntyi kuitenkin isäntäänsä vastaan ja karkasi.

Carl Jung uskoi että ensimmäinen viittaus homunculukseen löytyi kreikkalaisen alkemisti Zosimoksen 300-luvulla kirjoittamista teksteistä. Zosimos mainitsee kohdanneensa useita homunculuksia, mutta hän ei kuitenkaan kerro itse luoneensa sellaista.

Ennen homunculukset olivat pieniä, nykyisin ne voivat olla myös isoja. Ennen ne olivat pikkumiehiä, nykyisin ne ovat myös pikkutyttöjä. Pieniä tai isoja, tyttöjä tai poikia, homunculusten lisääntyminen varsinkin taiteessa on ollut viime vuosina runsasta.

Jos Tukholmassa 1650 kuollut René Descartes tietäisi, miten nuo isopäiset ja suurisilmäiset oliot vilistelevät suomalaisessa nykytaiteessa, hän alkaisi rymistellä haudassaan. 

Descartes arveli, että ihmisen sisällä on pieni teatteri, jonka katsomossa istua kököttää tuo pieni ihminen, kuunnellen, katsellen ja tarkkaillen kaikkea ihmisen kokemaa. Hänen filosofiaansa kutsutaan kartesiolaiseksi dualismiksi.  

Mikroteemoja

Suuren maalauksen yksityiskohtia voisi kutsua mikroteemoiksi. Ne ovat ikäänkuin pieniä tarinoita suuremmassa tarinassa. Seuraavassa muutamia mikroteemoja eräästä maalauksesta.

Maalauksen vasemmassa reunassa on koulukartta. Siinä on kuvattu ylhäällä, keskellä Eurooppa ja Afrikka, vasemmalla näkyy Etelä-Amerikka ja Pohjois-Amerikasta vain itärannikkoa. Kartassa ei ole Aasiaa. Suomi on kartassa kaukana pohjoisessa, kartan äärilaidalla. Suomesta on kuvattu vain Etelä-Suomi.

Luokan seinällä on rivi presidenttien muotokuvia, Kyösti Kallio, Risto Ryti, Mannerheim, Paasikivi. Viimeisenä oikealla on Urho Kekkonen.

Luokkahuoneeen lasikaapissa on täytetty karhu.

Ja kaapin päällä täytetty kotka.

Maalauksessa istuu punaposkinen poika useilla tuoleilla. Hänellä on vakava ja miettivä ilme kasvoillaan.

Myös luokan nurkassa seisoo poika. Hänen päänsä on kumarassa.

Kysymys on Jarmo Mäkilän maalauksesta Koulun kopla, joka on hänen näyttelyssään Sudenhetkiä galleria Heinossa 10.10. 2010 asti. Jarmo Mäkilä vasemmalla ja taustalla maalaus.

Taiteellisia sääilmiöitä

Seuraavassa kysely, jonka tarkoituksena on pohtia neljää maalausta. Ne ovat esillä 13.9.2009 asti Akseli Gallen-Kallelan Museon näyttelyssä Pilvi – taiteellisia sääilmiöitä

Voit osallistua kyselyyn lähettämällä arviosi siitä, minkälainen sää on maalauksessa. Vastattuasi paina nappia "Lähetä", niin vastauksesi tallentuu tietokantaan. Jos odotat vähän aikaa, voit nähdä mitä muut ovat vastanneet.

Kyselyyn osallistutaan nimettömänä. Teoksen ja tekijän tiedot saat selville, kun painat "lähetä".

Caravaggio tuoksuu tuoreelta maalilta

Caravaggio, Pyhä Matteus ja enkeli, 1602. Tuhoutuneesta maalauksesta on säilynyt vain mustavalkoisia valokuvia.

Jokaisen kannattaisi joskus tutustua yhteen taideteokseen perusteellisesti. Antero Kahila ainakin on tutustunut. Hän teki Caravaggion tuhoutuneen maalauksen rekonstruktion.

Kahilan mukaan matkassa oli monta pulmaa, mutta vaikeimmaksi osoittautui värien mahdollisimman tarkka jäljittäminen. Ratkaisu löytyi 1900-luvun alussa tehdystä berliiniläisen taidemuseon katalogista, jossa teos oli kuvattu tarkkaan sanoin. Tällaisia taideteoksia sanallisesti kuvailevia katalogeja tehtiin ennen värikuvien yleistymistä.
 
Lähtökohtana oli suurelle lasinegatiiville tallennettu mustavalkoinen kuva alkuperäistä maalauksesta. Caravaggio on tutkittu taiteilija, joten oheistietoa oli saatavilla. Kahila teki Rooman taidemuseoissa maalaustutkielmia myös Caravaggion muista teoksista. Hän rakensi työtään varten myös kansainvälisen asiantuntijaverkoston.

Sinnikkään ja perusteellisen työn tuloksena on alkuperäisen maalauksen kokoinen ja varmasti sitä lähellä oleva elävä maalaus. Sinebrychoffin taidemuseon kellarissa kiinnittää huomiota yksi kummallinen asia: vasta valmistunut maalaus tuoksuu tuoreelle öljyvärille. Vain pellavaöljyn tuoksu erottaa Caravaggion ja Kahilan maalaukset.

Kehottaisin käymään katsomassa ja nuuhkaisemassa maalausta ennen 28. joulukuuta, niin kauan kuin se vielä Suomessa nähtävillä on. Arvelisin, että sitä odottaa kansainvälinen kiertue ja menestys maailman taidemuseoissa. Näyttelyssä on mahdollisuus tutustua tähän teokseen ja sen taustatyöhön, kuten myös Caravaggion tuotantoon perusteellisesti.

Ai niin, yksi ongelma tässä teoksessa on. Tekijänoikeuslain mukaan kyseessä ei ole teos, koska sillä ei ole alkuperäisyyttä. Se ei ylitä teoskynnystä, kuten on tapana sanoa. Tekijänoikeuslaki määrittelee teoksen, mutta ei toisaalta ja onneksi sitä, onko kyseessä taideteos vai ei.

Sanoipa laki mitä hyvänsä, kaikesta päätellen Kahilan maalaus on taideteos ja sen tekijä on taiteilija, molemmat parhaasta päästä.

• Sinebrychoffin taidemuseon sivu näyttelystä
• Ylen haastattelu
• Antero Kahilan verkkosivu