Feissarikirjoittajan synnit

...eli miten et saa kavereita ja myötätuntoa ja herätät epäluottamusta Facebookissa.

1. Aloita lause pienellä kirjaimella.

2. Älä lopeta lausetta pisteseen.

3. Kirjoita kaverisi nimi pienellä.

4. Hajoita hyvä keskustelu hyppäämällä ulos aiheesta.

5. Kirjoita pitkä repliikki, joka lopettaa keskustelun.

6. Tykkää ristiin.

7. Harjoita favoritismia eli toteuta suosikkijärjestelmää.

8. Käytä koko ajan minä-sanaa.

9. Ole aina vitsikäs.

10. Vihjaile ja viittaa epämääräisesti.

11. Tiedä kaikki aina paremmin.

12. Ilmaise aina vain itseäsi, älä kuuntele muita.

13. Älä koskaan jaa mitään.

Mihin menee design? 1/3 Media on muotoilua

On selvää, että kulttuurin kehittyessä eri taiteenalat laajenevat. Musiikki on jo kauan aikaa sitten lakannut olemasta klassisen musiikin hallitsemaa ja kymmenet, ehkä jo sadat eri musiikinalat ovat tänään tosiasia.

Kuvataide on lakannut olemasta maalaustaidetta, kuvanveistoa ja taidegrafiikkaa. Kuvataiteen kolmiyhteys laajeni viimeistään 1980-luvulla, kun suurenkin yleisön tietoisuuteen tulivat valokuvat, installaatiot, videotaide ja performansit. Myös maa- ja ympäristötaide, yhteisötaide ja multimediataide ovat osa kuvataidetta.

Taiteen uudet määreet ovat saaneet monet innostumaan muutoksen perinpohjaisuudesta. Varsinkin postmodernistit väläyttelivät milloin taiteen yleensä, milloin museon, milloin maalaustaiteen loppua. Romanttinen ”The End of Everything” eli kaiken loppu on ainakin tänään osoittautunut perättömäksi ja näyttää siltä, että myös traditionaaliset taiteenalat jatkavat elämistään rikkaina. Jos tuntee vaikkapa vain jonkin verran Suomen malaustaiteen nykytilannetta, voi nähdä että maalaustaide elää ja hengittää vahvasti. Myös uudet osa-alueet kuten valokuvaus ja video ovat voimissaan, eikä kukaan nykykulttuuria tarkasteleva voi kuulla esimerkiksi performanssitaiteen kuolinkellojen kuminaa.

Muotoilu, tai kuten nykyisin mielellään sanotaan design on aina ollut taiteenala, jossa Herakleitoksen ajatuksen mukaan pysyvää on ollut vain muutos. Italiankielinen sana disegno tarkoitti renessanssin aikana yksinkertaisesti joko piirtämistä tai piirtämisen avulla tapahtuvaa suunnittelua. Disegno toteutti renessanssin ideaa taiteilijasta jumalankaltaisena luojana, joka käytti luovaa ja keksivää nerouttaan saadakseen aikaan suuren komposition, joka hän toteutti konseptinsa mukaan. Disegnoon verrattuna colorito eli väritys oli pelkästään värittämisen taitoa, jossa taidemaalari pelkästään toistaa näkemänsä. Renessanssin estetiikassa disegno oli tosi taidetta, coloritoa pidettiin enemmänkin käsityönä.

M.C.Escher, Piirtävät kädet, 1948. Disegno tarkoitti renesanssin aikaan piirtämistä tai piirtämällä tapahtuvaa suunnittelua.

Opiskelin Taideteollisessa korkeakoulussa 1970-luvulla ja muistan hieman virnistelleeni muotoiluopiskelijoiden mahtipontisille ajatuksille, jossa he olivat ajatelleet että muotoilija on paitsi esineille muotoa antava taiteilija, myös yhteiskunnallinen suunnittelija. Kun näin muotoilua koskevan otsikon, jossa mainittiin sana yhteiskuntasuunnittelu, ajattelin hiljaa itsekseni, että muotoilijat pysykööt lestissään.

Kulttuurin kehitys näyttää kuitenkin tänään, noin 40 vuotta myöhemmin siltä, että nuo innokkaat, vasemmistolaista ja utopistista ajattelua kuvastaneet ajatukset muotoilusta ja muotoilijasta ovat käymässä toteen. Miksi meidän pitäisi ajatella, että muotoilu ja muotoilijat rajoittuisivat pelkästään valmistettavien esineiden, kuten tuolien, autojen tai puhelimien suunnitteluun? Design on nykyaikana myös median suunnittelua ja muutoksen tilassa oleva media on designia. Muotoilijasta on tulossa jälleen renessanssineron kaltainen überammatti.

Vasemmistolaisten muotoilijoiden utopistiset suunnitelmat tulivat mieleeni, kun luin The Guardianin muotoilutoimittajan Justin McGuirkin artikkelin syksyllä julkaistusta Bill Moggridgen kirjoittamasta kirjasta otsikolla Designing Media. Se koostuu 37 henkilön haastattelusta. Haastatellut ovat toimittajia ja televisiotuottajia, Wikipedian, Facebookin, YouTuben ja Twitterin perustajia. McGuirk arvioi, että kirja on viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtuneen mediavallankumouksen johtavien henkilöiden todellinen Kuka kukin on.

Me saatamme ajatella, että muotoilijat suunnittelevat kaikkea parsinneulasta sähkövetureihin, mutta nykyisin käsitys muotoilusta ja muotoilijoista on vielä paljon laajempi. Uusi design saattaa koskea asiakkaiden kokemuksia ja palveluita, esimerkiksi internet-pankin järjestelmiä ja sairaalan asiakasvirtaa. Yritykset ovat innostumassa käsitteestä ”design thinking”, ideasta jonka mukaan muotoilijoiden käyttämää luovaa ongelmanratkaisua voidaan käyttää traditionaalisen designin ulkopuolella keinona, jonka avulla voidaan tulla tehokkaammaksi. Esimerkiksi Designing Media kirjan kirjoittaja Bill Moggridge on itse sellaisen muotoilijan perikuva, joka on häivyttänyt alansa rajoja. Hän on interaktiodesignin, eli vuorovaikutuksellisen muotoilun kummi. Tämä muotoilun ala alkoi elektronisten laitteiden käyttöliittymien suunnittelusta, mutta nykyisin se viittaa mihin tahansa käyttäjän kokemusten muotoiluun, kännykän navigoinnista kassalla maksamiseen.

Tästä tarkastelutavasta lähtien ei vaadi paljonkaan mielikuvitusta ymmärtää mediaa designina. Monet uusista mediamoguleista ovat ohjelmistosuunnittelijoita. Esimerkiksi Chad Hurley, YouTuben perustaja aloitti graafisena suunnittelijana. Artikkelin kirjoittaja sanoo hyväksyvänsä väitteen, että muotoilun ajatteluprosesseja voidaan soveltaa lähes kaikkiin asioihin – eri asia on, mitä keinoja sitten kutsumme ”designiksi”. Hän toteaa ymmärtävänsä kuitenkin helpommin tämän väitteen suhteessa uuteen mediaan kuin traditionaaliseen mediaan. Ei ole ollenkaan liian kaukaa haettu se, että designin muotoina kuvataan sosiaalisten verkostojen sovellusalustoja, kuten Facebookia ja YouTubea, ja muotoiluna pidetään myös käyttäjien luomia sisältöjä, kuten Wikipediaa ja YouTubea.

Itse asiassa Wikipedian Jimmy Wales kutsuu toimintaansa sanalla ”community design” eli ”yhteisön muotoilu”. Se voi kuulostaa eräänlaiselta sosiaaliselta manipuloinnilta, mutta hän tarkoittaa sillä sitä, että Wikipedia ei ole vain anarkinen joukkotapahtuma, se on huolelliseti muotoiltu ekosysteemi. Jos ihmiset aikovat työskennellä ilmaiseksi tietosanakirjaa varten, on luotava olosuhteet, joissa he haluavat niin tehdä antamalla heille tunnustusta, eikä hyötymällä heidän työstään. Walesille oli tärkeää tehdä Wikipediasta avoin järjestelmä, joten se muotoiltiin sen periaatteen puitteisiin, että useimmat ihmiset ovat rehellisiä ja aikomuksiltaan hyvää tahtovia, pikemminkin kuin tehdä siitä suljettu puoti, jonka ulkopuolelle suljettaisiin muutamia huonoja omenoita, jotka haliavat kirjoittaa valheellisia tai herjaavia artikkeleita. Itse asiassa hän yritti suljettua järjestelmää aluksi Nupediassa ja se epäonnistui. Muotoilun näkökulma ei siis ole vain se, miltä verkkosivu näyttää, vaan se, miten käyttäjät luovat sisältöjä.

Myös Facebookin Mark Zuckerberg on kiintynyt avoimmuuden ideaan. Hän uskoo kuumeisesti, että luomalla ihmisille sovellusalusta, jonka avulla he voivat jakaa henkilökohtaista informaatiota, auttaa muuttamaan maailmaa yhä avoimemmaksi paikaksi. Hän huomasi, että parhaiten toimii asioiden tekeminen inhimilliseksi - ”vain toisen kasvojen näkeminen”. Koko homma olisi voinut näyttää sähköpostilta, jossa on spartalainen ”text only” käyttöliittymä joka paljastaa sen sotilaallisen alkuperän. Mutta näin ei ole. Se on muotoiltu siten, että se saa ihmiset tuntemaan enemmän läsnäoloa ja se on tekemisissä yhteisön, pikemminkin kuin yksilön kanssa. Zuckerbergin menestyksen salaisuus on siinä, että hän on muotoillut sosiaalisen verkoston, jossa teknologian taso ei ole ihmisten tiellä.

KULTTUURINAVIGAATTORI:

Mihin menee design? 1/3 Media on muotoilua

Mihin menee design? 2/3 Muotoilijasta tulee überammatti

Mihin menee design? 3/3 Avoin ja globaali kohtaa ongelmia

Kommentoimme ja tykkäämme Facebookin uutisvirrassa

Muistan sanojen kommentti ja fani olleen jo kymmeniä vuosia kotimaisessa kielenkäytössä. Ne ovat käytössä tänään enemmän kuin koskaan, kiitos Facebookin, jossa kommentoidaan ja tykätään ja ollaan faneja. Jos tulee katumapäälle, voi valita vaihtoehdon en tykkääkään.

Lähes kaikki ovat Facebookissa. Itse asiassa jos joku ei ole Facebookissa tänään, voi kysyä onko hän erikoisuuden tavoittelija (distinktioiden luominenhan on kuitenkin sivistyneistön tärkeimpiä pelipuuhia) tai onko hän jotenkin muuten erikoinen tai jopa epäluotettava? 

Päiväkirja, peli ja käyttäjä

Jotkut käyttävät sitä päiväkirjamaisesti. Enää ei aloiteta 1800-luvun viktoriaanisen tradition mukaan ”Rakas päiväkirja”, vaan käydään suoraan asiaan. Olemisen tuska, ihanuus tai muuten vaan arjen yksityiskohdat luonnehditaan muutamilla lyhyillä virkkeillä.

Toisille Fb näyttää olevan eräänlainen pelitila, jossa he rakentavat maatilojaan, hoitavat puutarhojaan ja kasvattavat kanojaan.

Itse aloitin toimimaan aktiivisesti vuodenvaihteessa Facebookissa. Olen nyt ”käyttäjä”, kuten uuden uljaan maailman aktiiveja kutsutaan. Ranskan vallankumouksessa heitä kutsuttiin sanalla ”citoyen” eli ”kansalainen”, tai bolsevikit alkoivat kutsua toisiaan sanalla ”toveri”. Vallankumous nimeää osallistujansa.

Olen ollut jo useita vuosia ”käyttäjä” hieman toisenlaisessa verkostossa, Wikipediassa. Ainakin aluksi Facebook tuntui tyhjänpäiväiseltä ”heippakanavalta” Wikipediaan verrattuna. Miksi ne, jotka uhraavat aikaansa Facebookin tyhjänpäiväisyyksiin, eivät käytä voimiaan Wikipedian tietosanakirjan rakentamiseen?

Muistelin eilen Naisten päivänä sitä, kun aloitin viime syyskuussa Wikipediassa artikkelin Feministinen taide. Hämmästelen sitä, että olen tähän mennessä tuon Wikipedian artikkelin lähestulkoon ainoa muokkaaja, mutta Facebookin heippatekstejä latelevat toisilleen suuret feministit.

No, ehkä itsensä ilmaiseminen, jota olisi sanottu parikymmentä vuotta sitten narsismiksi, on sittenkin tärkeämpää kuin tiedonvälitys. Ja feministinen taide, no senhän voi unohtaa Facebookin nopeassa uutisvirrassa menneisyyden brontosauruksena.

Olen käyttänyt Facebookia pääasiassa linkittämiseen, valokuvaukseen ja joihinkin keskusteluihin Kun luen tavallisesti aamupäivisin maailman uutiset, linkitän havaintoni ”profiiliini”. Iltaisin käyn kävelylenkillä kuvaten kännykällä reittien varrella näkemiäni asioita. Sain juuri pystytettyä valokuvanäyttelyn ”Yökuvia” sivulleni Facebookiin.

Sosiaalisuuden välttämättömyys

Miksi olemme kiinnostuneita kertomaan omasta tilastamme ja tilanteestamme? Mitä haluamme sillä kertoa? Ainakin halumme sosiaalisuuteen on suuri. Kun henkilökohtaiset tietokoneet alkoivat kehittyä, niiden käyttö oli yksinäistä puuhaa. Verkko muutti kaiken.

Sosiaalinen media näyttää syntyvän välttämättömyyden pakosta. Me kaikki haluamme olla jollakin tavalla mukana maailmassa ja osallisuuteemme tuntuu kuuluvan myös siitä kertominen.

Kuten verkkoblogit ja painotetusti sanalliseen ilmaisuun perustuva verkkoviestintä kokonaisuudessaan, myös Facebook on grafomaanikkojen temmellyskenttä. Svetlana Boym väittää, että läntinen grafomania sai alkunsa 1700-luvun englantilaisten romaanien henkilöhahmoista, palvelijoista tai "lady-scribblerseistä", jotka kirjoittivat loputtomasti etsien omaa ääntään.

Pohdin kirjoittamispakkoisuutta Kulttuurinavigaattorin artikkelissa Kirjoittamisen hulluus, nerous ja pakko. Svetlana Boymin mukaan muun muassa kaikki Venäjän suuret kirjailijaklassikot olivat grafomaanikkoja. Ainakin me olemme arvokkaassa joukossa!