Mitä jokaisen tulisi tietää typografiasta?

Monet typografian ohjeet ovat äidinkielestä tuttuja oikeinkirjoitusohjeita. Eli hyvä typografia on myös hyvää suomenkieltä ja päinvastoin. Typografian tehtävä on edistää luettavuutta, ja sitähän me kaikki toivomme kättemme jäljistä. Aloitetaan perusasioista.

1. Lause alkaa isolla kirjaimella ja päättyy pisteeseen.
2. Erisnimet kirjoitetaan isolla.
3. KameliKirjainten käyttö ei ole suomenkieltä.
4. Kirjaimen x-korkeus ei saa alittaa 1,5 millimetriä.
5. On ihan sama, käytätkö päätteellisiä vai päätteettömiä kirjaimia, kunhan käytät niitä johdonmukaisesti. Otsikko voi olla päätteetön ja leipäteksti päätteellinen tai päinvastoin.
6. Jos kirjoitat pitkiä tekstejä, laadi otsikkohierarkia. Pääotsikko, väliotsikko jne.
7. Rivin pituus ei saa ylittää kahdeksaa senttiä.
8. Älä laita sisennystä kappaleen alkuun.
9. Jätä tyhjä riviväli kappaleiden väliin.
10. Älä HUUDA tai huudahtele.
11. Älä käytä kursiiveja liian pitkään.
12. Älä lihavoi liikaa. Nämä kolme virhettä puurouttavat tekstisi.
13. Taustan ja tekstin välinen suhde riippuu siitä, saako siihen tarpeeksi kontrastia.
14. Sinulle annetaan paljon mahdollisuuksia, mutta yksinkertaisuus on valttia. Hyvä typografia on pidättyväisyyden juhlaa, ei barokin pursuava temmellyskenttä.
15. Lue Markus Itkosen kirja Typografian käsikirja. 

Typografian alkeita

Aamun Hesarin Hinta & laatu osastossa puhutaan asiaa, josta olen jo pitkään halunnut puhuttavan. Toimittajat antoivat kännyköitä senioreille testattavaksi.

Viidellä kännykällä kuudesta testatusta käyttöohjeen lukeminen oli vaikeaa. ”Kelvoton minulle.”, ”En näe lukea”, "Minulle liian pieni teksti”, "Hyi! En näe mitään.” ja ”Ei käy minulle.” Näin kommentoivat testaajat.

Viimeistään nyt kun sähköpostia ja televisiota – jonka tekstitykset ovat aiheuttaneet harmia digitelkkarissa – yritetään ajaa kännyköihin kovaa vauhtia, pitäisi käynnistää keskustelua kännyköiden kirjainten ja tekstien ja yleensä typografian perusteista ihan kuluttajansuojamielessä.

Kysehän ei ole pelkästään siitä, kuinka tarkkanäköinen käyttäjä on. Typografian perusteiden mukaan tekstin luettavuus johtuu muun muassa tekstin ja taustan värikontrastista sekä siitä, kuinka selkeitä itse tekstit eli sanakuvat ovat. Tärkein luettavuuden tekijä lienee kuitenkin tekstin koko.

Laitteiden suunnittelijoiden mieliin pitäisi iskostaa, että oli kirjain kuin kirjain, laite kuin laite, käyttäjä kuin käyttäjä, että alle kaksi millimetriä korkeaa kirjainta on erittäin vaikea lukea. Alle kaksimilliset kirjaimet pitäisi siis kieltää vaikka kuluttajansuojaohjeissa.

Nykyisin typografia yhdistetään myös ortografiaan eli oikeinkirjoitukseen. Yleinen typo- ja ortografinen virhe on pienten kirjainten käyttö esimerkiksi sähköposteissa. Lause alkaa isolla kirjaimella ja päättyy pisteeseen ja erisnimet aloitetaan isolla kirjaimella. Oletko sinä, hyvä lukija, koskaan saanut sähköpostikirjettä, jossa oma nimesi on kirjoitettu pienellä kirjaimella? Itse olen sellaisen muutamia kertoja saanut ja koin tilanteen törkeänä, lähes itseeni kohdistuvana loukkauksena. Kamalaa!

Yleinen typografinen ja oikeinkirjoitukseen liittyvä virhe on yhdyssanojen jälkimmäisen osan kirjoittaminen isolla kirjaimella. Esimerkkejä löytyisi paljonkin, mutta todettakoon vain, että kirjoitustapa on väärä, koska se hidastaa lukemista. Syynä on se, että sanasta muodostuva "kuva" tai sanan hahmo tulee epämääräiseksi. Luento typografian alkeista päättyy tähän.

Fraktuuran tarina

Helsingin kaupungin taidemuseon Meilahden filiaalissa esitettävän Goethe Abwärts -näyttelyn katalogin otsikot ovat osuvasti fraktuuraa. Goottilainen kirjainsuku, johon fraktuurakin kuuluu, viittaa tavallisesti johonkin vanhaan, ja sen muunnelmia tapaa esimerkiksi sellaisissa paikoissa kuin Sisu-askin kyljessä, Kalevalan joissain painoksissa tai Turun Sanomien ja The New York Times -sanomalehtien nimissä.

Fraktuura yhdistetään kuitenkin ennen kaikkea Saksaan ja saksalaisuuteen. Jo 1700-luvun lopulla kirjaimet haluttiin kiinnittää saksalaiseen kansallisromantiikkaan.

Julkaisut painettiin aikoinaan fraktuuralla Suomessakin, kunnes sanomalehtien leipätekstit alkoivat kilpailla Länsi-Euroopassa käytetyn latinalaisen antiikvan kanssa. Yrjö Jäntin mukaan fraktuuran ja antiikvan välistä taistelua käytiin lähes 70 vuotta, kunnes antiikva sai lopullisen voiton maailmansotien välisenä aikana.

Vanhat kirjaimet heräsivät kuitenkin henkiin 1930-luvun Saksassa. Ne alkoivat esiintyä saksalaisuutta uhkuvissa diktatuurin painojulkaisuissa. Jos natsibrändiä iskostivat hakaristi ja rautakorkosaapas, tuli fraktuurastakin osa Saksan Kolmannen Valtakunnan huolellisesti laadittua yrityskuvaa. Perustelu oli samaa rataa lähes kaiken muun natsi-rationalismin kanssa: kun antiikva ei ollut arjalaista, niin sitten die Fraktur oli tietysti erinomaisen perisaksalaista.

Mutta tammikuussa 1941, kun Natsi-Saksan Euroopan ja Venäjän valloitus näytti onnistuvan, Berliinistä kävi kummallinen direktiivi. Martin Bormann julisti salaisessa kiertokirjeessä, että fraktuura olikin Judenlettern (juutalaiskirjain) ja kirjaimen käyttö kiellettiin saksalaisissa kirjoissa ja julkaisuissa.

Syitä tähän natsien kelkankäännökseen on arveltu olevan useita. Yksi oli se, että Saksan suunnitteleman yhdentyneen Euroopan kansat eivät yksinkertaisesti ymmärtäneet fraktuuraa. Myös natsien käyttämä käsikirjoitus oli fraktuurapohjaisia koukeroita, joten Suur-Saksassa muhi todellinen viestintäongelma. Aikoinaan puuleikkauksiin suunnitellut kirjaimet eivät myöskään vastanneet ajan kirjapainotekniikkaa.

Vähemmän ylevä syy oli siinä, että esimerkiksi Ranskassa natsien takavarikoimissa ja käyttöönottamissa kirjapainoissa ei enää ollut fraktuuratyyppejä, eikä niitä ehditty valmistamaankaan. Tarve julkaista oli suurempi kuin natsien aatteellinen, ahdas nationalistinen estetiikka.

Sodan jälkeisessä Saksassa fraktuurakirjaimia käytettiin jälleen, koska köyhillä kirjapainoilla ei ollut varaa hankkia uusia tyyppejä. Vuoteen 1955 mennessä vanha kirjain oli korvattu uusilla Saksassakin.

Tänään fraktuuraa ei näy leipätekstinä edes uusnatsien julkaisuissa, vaan kirjainta käytetään otsikko- ja koristetarkoituksiin.

Typografinen retki Kommunikaattoriin

Typografian lähetystehtävä lienee aina ollut se, miten suunnitellut kirjaimet ja typografiset elementit edesauttavat luettavuutta. Typografian vuosisataisessa historiassa kännyköiden kirjaimet ja niiden luettavuus on uusi ja vähintäänkin haastava ala.

Nokian Communicator 9500 läpäisee typografiatestin hyvin arvosanoin. Sitten varhaisempien mallien (itse käytin Nokia 9110i:tä viitisen vuotta) on sen typografiassa tapahtunut seuraavaa:

•  Näyttö on parantunut, kontrasti toimii jopa auringossa
•  Oletusasetuksina on yleensä kiitettävän suuret kirjainkoot.
•  Typografisia kontrasteja ja toimivaa tyyliä on saatu aikaan.

Kommunikaattorin Dokumentin teksti on kiitettävän suurta ja selkeää.

Uuden Kommunikaattorin QWERTY-näppäimistä on oltu kahta mieltä, puolesta ja vastaan. Varsinainen kirjoituskonehan laite ei ole, mutta mainio muistiinpanolaite kuitenkin. Jos sormet tankeroivat näppäimillä, kirkas näyttö tuntuu auttavan jopa kirjoittamista.

Uuteen typografiaan kuuluu usein myös kielellinen ja oikeinkirjoituksellinen osuus. Kommunikaattorin aikaisemmissa versioissa oli muutamia harmittavia virheitä, joista on päästy pois. Murtoluvut erotetaan laskimessa nyt suomen kielen mukaisesti pilkulla, eikä pisteellä. Nolla -alkuisista päivämääristä ei tosin ole vielä päästy.

Kommunikaattorissa on ainakin kaksi typografista virhettä, jotka itse asiassa ovat varsin tavallisia tietokoneohjelmissa muutenkin. Nimittäin muistilappu - joka sinänsä on mainio ominaisuus - sisältää liian pienet kirjaimet ja samaa voi sanoa kalenteritoiminnon muistiinpanojen kirjoitusfontin koostakin.


Esimerkki Kommunikaattorin typografisesta virheestä. Muistiinpano-osuuden teksti on liian pientä.



Myös Kalenterin muistiinpanoissa kirjoitettava teksti (harmaalla) suorastaan uppoaa ja häviää muuhun graafiseen asuun.

Molempien valikkojen kirjoitettavat fontit lähestyvät uhkaavasti kahden millimetrin maagista rajaa. Sitä matalampia kirjainkorkeuksiahan ei pidetä enää luettavina.