torstai 25. kesäkuuta 2009

Surrealismin inho ja innostus



William Kentridgen animaation transformaatioita Suuntana surrealismi-näyttelyssä.

Olen lähes kaikkiruokainen. En ole pystynyt harjoittamaan sellaista taiteellista anoreksiaa, johon monet ystäväni ja tuttuni näyttävät tukeutuvan. Pitäisikö minun tuntea syyllisyyttä siitä, että en ole koskaan pystynyt päättämään, kummasta pidän enemmän: Irwin Goodmanista vai Nelson Goodmanista?

Surrealismi oli ainoa taidesuuntaus, josta en nuorena pitänyt. Erityisesti inhosin useimpia eteeni sattuneita Salvador Dalin maalauksia ja hänen grafiikkaansa. Yritin ymmärtää Dalia lukemalla hänen elämänkertansa, mutta koin, että kirja oli hyvä, tarina oli hyvä, mutta hänen taiteensa oli yhä surkeaa. Inhon väristykseni lisääntyivät, kun luin Dalin kyltymättömästä rahanhimosta ja huomasin, miten taideväärentäjät ja keinottelijat alkoivat käyttää hänen taidettaan ja sen hypessä kylpeviä hyväkseen 1980-luvulla S
uomessakin.

Tein pesäeron – en surrealismiin – vaan surrealismin sisälle. Tuokaa minulle Tanguy, Ernst, tai Delvaux, mutta älkää yrittäkö tyrkyttää niitä Daleja, ajattelin. Entä Mirón toisen maailmansodan jälkeiset kankaat? Älkää vaivautuko.

Magritte kiinnosti kovasti. Näin hänen valokuviensa näyttelyn Tukholman Modernassa kauan sitten. Se avasi näkökulman hänen taiteeseensa. En aluksi tajunnut ollenkaan, mitä tolkkua Arshile Gorkyn maalauksissa oli. Sitten näin valokuvan tästä taiteilijasta, jolla oli hyvin pitkät, kapeat sormet. Sen jälkeen jokainen näkemäni Gorkyn teos on ollut suosikkini.

Tästä päätellen olen suomalainen. Surrealismi ei koskaan juurtunut Suomeen, eikä juuri kukaan suomalainen tehnyt uraansa surrealismin ohjelmaa toteuttaen. Kollaasi, joka oli dadan ja surrealismin lapsi, on muutamia nerokkaita poikkeuksia lukuun ottamatta ollut melko v
ähän harjoitettua luterilaisessa pohjoisessa. Toinen surrealismin suosima kuvakeino, transformaatio on koettu pelkästään muodon, ei niinkään mielen muutokseksi.

Surrealismi täytti kaikki modernismin lukuisten eri suuntausten tunnusmerkit: sillä oli etujoukko, manifesteja, evankelista, keräilijöitä ja seuraajia. Sen taiteilijat tekivät melko selkeästi tunnistettavaa taidetta ja sillä oli teoriapohjaa. Surrealismi ei ole kuitenkaan, kuten Tennispalatsin tiedotustilaisuudessa korostettiin, taidesuuntaus, vaan elämäntapa. Sillä on takanaan tuhansien vuosien perinne.

Sen seuraajia olivat Pablo Picasso, Jackson Pollock ja Fluxus-ryhmä, CoBrA-ryhmä, Christo ja nykytaiteilijoista vaikkapa William Kentridge. Ja kuten israelilaisen taidemuseon kokoelmasta koottu lähes pedantti ja opettava, mutta hyvin nautittava Suuntana surrealismi-näyttely Helsingissä osoittaa, kuvaan kuuluvat myös italialaisen Giorgio Morandin maalaamat esineet, jotka yhä hoipertelevat kuin juopuneina tai vääntelevät kuin lämpöväreilyssä.

Postmodernismin jälkeisessä ajassamme on tila surrealismille. Voimme kohauttaa olkapäitämme sen paheille: visuaalisille vitseille, joskus julisteenomaiselle kuvakikkailulle, pursuavia selityksiä tolkuttavalle snobismille ja tavallisesti suureelliselle markkinoinnille. Niitä paheitahan on myös oma aikamme tulvillaan. Dalin spektaakkelit olivat lo
pulta varsin viattomia ja terveitä verrattuna siihen hypeen, jonka Andy Warholin tai Damien Hirstin kaltaiset muut kaupalliset taiteilijat pystyivät nostattamaan.

Surrealismi yritti selvittää toden ja epätoden välistä maata. Oikean ja keinotekoisen todellisuuden välinen alue tarvitsee kartoittajansa. Tuo välitila tuntuu tänään olevan paljon suurempi kuin eilen, joskus kipeä ja kiehtova, kulkemisen ja katsomisen arvoinen, sekä kuten aina ennenkin, hyvin todellinen.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Taiteellisia sääilmiöitä

Seuraavassa kysely, jonka tarkoituksena on pohtia neljää maalausta. Ne ovat esillä 13.9.2009 asti Akseli Gallen-Kallelan Museon näyttelyssä Pilvi – taiteellisia sääilmiöitä

Voit osallistua kyselyyn lähettämällä arviosi siitä, minkälainen sää on maalauksessa. Vastattuasi paina nappia "Lähetä", niin vastauksesi tallentuu tietokantaan. Jos odotat vähän aikaa, voit nähdä mitä muut ovat vastanneet.

Kyselyyn osallistutaan nimettömänä. Teoksen ja tekijän tiedot saat selville, kun painat "lähetä".










perjantai 5. kesäkuuta 2009

Ei oikeutta saa…

"Ken vaivojansa vaikertaa, On vaivojensa vanki, Ei oikeutta maassa saa
Ken itse sit' ei hanki."
Kaarlo Kramsun Ilkka-runon paljon siteerattu pätkä tuli mieleen, kun luin Suomen arvostelijain liiton puheenjohtajan ja Kritiikkiportin päätoimittajan Sisko-Tuulikki Toijosen kauniin kirjoituksen tekijänoikeuksista.

Vuoden verran toiminut Kritiikkiportti voisi alkaa kunnioittaa tekijöi
tä, siis kirjoittajia eli eri taiteenalojen asiantuntijakriitikoita vaikkapa seuraavalla tavalla. (Klikkaa kuvaa, niin ymmärrät mistä on kysymys.)

Ei näin...
...vaan näin.

Venetsia virtuaalisesti

Jani Leinosen kerjuulapuista koostuva seinäinstallaatio Venetsian biennaalissa.

Jäikö matkalippu Venetsiaan tänä kesänä hankkimatta? Tarjoan lohdutuksena sinulle linkkikokoelman kesäkuun alussa avattua Venetsian kuvataidebiennaalia koskeviin artikkeleihin.

Täydennän linkkejä sitä mukaa kun niitä silmiini osuu. Voit ehdottaa lisälinkkejä kommentointiosaston kautta , kuten voit myös ilmoittaa rikkoontuneista linkeistä.

Edellinen Navigaattoriblogi Köyhyys kultakehyksissä alkoi Jani Leinosen kerjuulapusta, joka oli Kiasman Oikeilla jäljillä-näyttelyssä. Nyt se sama lappu näyttää olevan Pohjoismaiden paviljongissa muista lappusista kootussa ryhmässä, yltäkylläisesti katetun pöydän ääressä.

Venetsian Biennaalin kotisivu
"La Biennale" jakautuu nykyisin taiteen, arkkitehtuurin, elokuvan, tanssin, musiikin ja teatterin aloihin, joista 7.6.-22.11. 2009 esitettävä taidebiennaali otsikolla Making Worlds on järjestysnumeroltaan 53.

Kiasma Venetsiassa
Kiasma julkaisee Berndt Arellin kirjoittamaa tietoa Suomen osallistumisesta biennaaliin, biennaalin Suomen uudelleenkäytössä olevasta pienehköstä Aalto-paviljongista ja Framen johtaja Marketta Seppälä kertoo siellä olevasta Jussi Kiven installaatiosta Fire & Rescue.

Moderna Museet Pohjoismaiden osuudesta biennaalissa.

  • Norjalaisen arkkitehdin Sverre Fehnin suunnittelema Pohjoismaiden paviljonki valmistui 1962. Paviljongin kaunis esittely (ei koske nykyistä biennaalinäyttelyä) Youtubessa
  • Tanskan ja Pohjoismaiden näyttelyosuuden verkkosivu "The Collectors"
The Guardian
  • Biennaali on kertonut aina jollain tavalla siitä, missä maailma menee ja miten se makaa. Kiinan paviljonki tuli mukaan 2005, ja 2007 tuli Afrikan paviljonki Giardinille. Nyt Charlotte Higgins kertoo Yhdistyneiden Arabiemiraattien osastosta, joka avattiin tässä biennaalissa. UAE:n osaston lisäksi on näyttely Abu Dhabista, jonka kuratoi Catherine David.
  • The Guardian raportoi paljon ja eri medioiden välityksellä biennaalista,se julkaisi heti kättelyssä muassa avajaistunnelmien kuvasarjan ja Adrian Searlen podcastin Steve McQueenin huomiota herättäneestä elokuvasta.Tässä lehden Venetsian biennaali-kokonaisuus
  • Adrian Searlen juontama video biennaalin kohokohdista antaa showsta pinnallisen, mutta hyvän kokonaiskäityksen.
  • Valokuvaaja Christian Sinibaldin näkemys biennaalista.
  • Laura Cummingin selkeä kokonaisarvio, joka päättyy lohduttavaan ja pikanttiin huomioon siitä, että biennaalia ei tarvitse enää kokea eikä arvioida pelkästään Venetsiassa: suuri osa siellä olevasta taiteesta tulee myös tänne.
  • Jälleen uusi kuvasarja.
  • Charlitte Higgins mainitsee blogissaan luettelon biennaalista tyliin "Älä unhoda näitä..."
  • Michael Archer toteaa, että biennaalissa ei ole kyse näkemisestä, vaan hukkumisesta. Kolmipäiväisen taiteenkatselun lisäksi biennaalin pressipackissä on 27-sivuinen luettelo näyttelyistä, jotka tavalla tai toisella liittyvät biennaaliin eri puolilla Venetsiaa.
The New York Times
  • Randy Kennedy raportoi NYTin Arts Beat blogiin lyhyitä juttuja Venetsiasta
  • Nelipäiväisessä ennakkokatsauksessa oli huomattavasti vähemmän tungosta kuin aikaisemmin, huomioi kokonaiskatsauksessaan Carol Vogel. Hänen haastateltavaansa, pitää myönteisenä sitä, että biennaalista puuttuvat nyt gigantismi ja kerskailu
Frankfurter Allgemeine Zeitung FAZ
  • FAZin Peter Richter otsikoi Saksan näyttelyosuuden biennaaliarvionsa arvoituksellisesti ”Die Katze über dem Astloch” eli Kissa oksanreiästä.
  • Ja arvoituksellisesti ja kriittisesti jatkaa Niklas Maak otsikollaan "Neue Hoffnung zwischen den Blumen des Bösen" eli Uusia toiveita heikkojen kukkien joukossa.
  • Yhdysvaltain paviljonki, jossa on Bruce Naumanin teoksia ja saksalainen taiteilija Tobias Rehberger on todettu erinomaisiksi ja saavat biennaalin Kultaisen Leijonan palkinnon.
  • Niklas Maak esittelee kirjailija, videotaiteilija, ohjaaja, näyttelijä Miranda Julyn, joka esittää tämänvuotsisessa biennaalissa veistoksia, jotka ovat oikeastaan veistosjalustoja.
  • Kuuluisa taidealan monitoimihenkilö Werner Spies kirjoittaa otsikolla "Denglisch" saksalaisten nöyristelystä englannin kielen hegemoniaa kohtaan biennaalissa ja ehdottaa että Saksan ja Ranskan paviljongit voisivat toimia joskus yhteistyössä. Silloin masokismi olisi ainakin molemminpuolista.
Helsingin Sanomat
Dagens Nyheter
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...