maanantai 7. tammikuuta 2008

Oululainen tragedia

Kävin ennen joulua pikaisesti Oulussa ja huomasin kävellessäni Aseman suunnalla, että Pakkahuoneenkadulla Martti Mäen suuren seinämaalauksen kohdalla ammotti tyhjä aukko. Rakennus jossa maalaus oli ollut, oli purettu ja viereisen talon vanhassa seinässä luki "KANSAN TAHTO", joka on vanha oululainen sanomalehti.


Maalausta alettiin tuhota elokuussa 2007, koska se oli osa purettavan rakennuksen päätyseinää. Martti Mäki maalasi sen kahdessa osassa vuosina 1990 ja 1991. Sen pinta-ala oli yli sata neliömetriä.

Teoksen tuhoutuminen sai mieleni surulliseksi. Siitä oli tullut minulle läheinen sen syntyajoista asti. Olin tottunut ajattelemaan sitä kuin vanhaa ystävää.

Kun läheinen henkilö poistuu elämästä, on tapana ajatella hänen merkitystään. Kun havainnon kohde poistuu havaintokentästä, sen mielikuva muuttuu. Maailmasta poistunut taideteos on paitsi vainaja, myös myytti.

Minkälaiseen maailmaan tuo seinämaalaus syntyi? Sen syntyaikoihin maailmassa koettiin niin suuria muutoksia, että niiden mittasuhteiden käsittäminen omana aikanaan oli mahdotonta. Vallankumouksia, mullistuksia ja kumouksia seurattiin ja niistä keskusteltiin kyllä muun muassa lähistöllä olevissa ravintoloissa iltaa istuttaessa, mutta niiden seurausten ymmärtäminen oli samanlaista kuin suuren maalauksen katseleminen lähietäisyydeltä. Näkyi ääriviivoja, värejä, muotoja, tapahtumia ja oli jopa erottavinaan jonkinlaisen hahmonkin siellä täällä, mutta historiallisten seurausten käsittäminen oli yhtä mahdotonta kuin olisi estetty katselemasta maalausta kauempaa.

Suuria maalauksia alettiin näyttää 1800-luvulla ihmisille maksusta. Niitä kierrätettiin Euroopan eri suurkaupungeissa ja sellaista varten saatettiin rakentaa rakennus, jota kutsutaan dioraamaksi.

Panoraama on leveä maalaus, mutta tämä oli korkea kuin tietokoneen pystysuunnassa vieritettävä verkkosivu. Pysty- ja vaakavieritystä suorittivat katsojan niskalihakset.

Elämä on palamista seinämaalauksen pinta-ala oli paljon suurempi kuin kuuluisa eurooppalainen tragedia, Théodore Géricaultin Medusan lautta. Géricault maalasi Medusan lauttansa kankaalle, Martti Mäki maalasi seinämaalauksensa kuivalle laastille.

Heitin joskus lumipalloja maalausta kohti jonain kevättalvisen aamuyön hetkinä, sään ja tunnelman ollessa suotuisa. Tähtäyspisteinä olivat tietysti ne, joihin normaali utelias silmä tarttuu, tähtäsin tavallisesti miehen siitintä ja naisen rintaa. Tiesin, että maalaus kestäisi tällaiset pienet läimähdykset. Olin nähnyt syksyllä 1990 Martti Mäen maalaavan teosta ja huomasin, kuinka syvälle maali imeytyi rappaukseen.


Valkoisen lumipallon moksahtaessa seinämaalauksen lämpimiin väripintoihin sain kummallista tyydytystä siitä, että olin ikään kuin osallistunut ja päässyt astetta syvemmälle teokseen. Tavallisesti taideteosten koskettaminen kielletään ja niitä pommitetaan vain katseella. Tällaiset hämärät yölliset performanssit, joissa heitin lumipalloja maalauksen kahta puolustuskyvytöntä ja alastonta, jäykkänä seisovaa hahmoa kohti, olivat ehkä omituinen teko. Mutta ne olivat myös yöllistä interaktiota, vuorovaikutusta katsojan ja teoksen välillä.

Ei ollut kyse mädistä tomaateista eikä kananmunista, joita heitetään siksi, että heittämisen kohteesta ei pidetä tai sitä vihataan. Ainakin minä heitin lumipalloja seinämaalaukseen siksi, että pidin siitä. Pidin siitä, kuten taiteen rakastaja rakastaa teosta, hellästi katselemalla, tutkimalla sitä mielessään, pohtimalla sen ympäristöä.


Robert Hughes totesi Medusan lautasta, että se kertoo epätoivosta, hylkäämisestä ja toivosta. Kyseessä on metafora, jonka totesi jo Géricaultin aikalainen, historioitsija Jules Michelet kirjoittamalla: "Koko yhteiskuntamme on lastattu Medusan lautalle."

Mistä Elämä on palamista kertoi? Se kertoi myös toivosta, luottamuksesta ja yhdessäolosta, parisuhteesta. Arkadinen veistos seisoo suorana, käden puristettuina nyrkkiin sivuille. Arkadisen ajan veistoksissa henkilön toinen jalka on edessä. Elämä on palamista –maalauksessa asento on jäykkä, kädet löysässä nyrkissä sivuilla ja jalkoja ovat tulleet korvaamaan puun juuret.



Ainakin maalauksen oikealla puolella ollutta mieshahmoa voisi kutsua arkaaiseksi hänen hymynsä takia. Arkaaisen hymyn alkuperä on savesta tehdyissä malleissa, muoteissa. Arkaainen hymy, jossa suupielet ovat hieman yläviistoon, on myös arvoituksellinen, mystinen, ehkä ylimielinen. Arkaaisen hymyn psykologia ihastuttaa sivuuttamalla, se on poissaolon ilme.

video

2 kommenttia:

CresceNet kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Kulttuurinavigaattori kirjoitti...

Poistin roskapostiviestin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...