
Vuoden esteettinen teko –kunniapalkinto myönnettiin amerikkalaiselle, Suomessa syntyneelle arkkitehdille ja ympäristötaiteilijalle Stuart Wredelle. Teos ja teko oli Kesämonumentti, jääkuutio Eduskunnan lisärakennuksen edessä elokuussa 2005.
Kesämonumenttia vastaava samanlainen teos ja tapahtuma on toteutettu ainakin kerran. Kesällä 1991 sen toteutti oululainen kuvanveistäjä Ari Koch osana ZET Oulun Veistoskatua.
Teos oli esillä Kirkokadun ja Kauppurienkadun risteyksessä – muistelen että tapahtuma toteutettiin myös elokuussa. Kyseessä oli suuri jääkappale, joka asetettiin sulamaan. Jäädytetyn teoksen muoto oli kuutio ja suuruus silmä-arviolta sama kuin Wreden teoksessakin. Kuten Wreden tapauksessa, myös Kochin teos suli nopeammin kuin arveltiin, noin viikossa.
Wreden tunnustuksen myönsi Suomen estetiikan seura, jonka mielestä Kesämonumentti kiinnitti huomiota katoavan ympäristötaiteen mahdollisuuksiin. Raadin mukaan Wreden teos “herätti näkemään luonnon prosessien voiman ja niihin liittyvät esteettiset ominaisuudet”.
STT:n uutisessa sanotaan: “Vuoden esteettinen teko -kunniapalkinto on myönnetty vuodesta 1997 henkilölle tai yhteisölle, joka toiminnallaan, tuotteillaan tai ajatuksillaan edistää keskustelua taiteen, kauneuden ja esteettisen arvon kysymyksistä.”
Stuart Wrede toki ansaitsee palkintonsa ansiokkaana ympäristötaiteilijana, mutta kopio aikaisemmin tehdystä teoksesta ja tapahtumasta herättää myös paljon kysymyksiä todellakin.
Stuart Wreden teos toteutettiin kotimaisen vallan keskustassa, Eduskunnan lisärakennuksen edessä. Ari Kochin teos toteutettiin maaseutukaupungin keskustassa. Niinpä voi kysyä, tukeeko Wreden teoksen palkitseminen muutenkin pönäkkää suomalaista kulttuurisentralismia? Kesämonumentin toteutushan liittyi Eduskunnan lisärakennuksen vihkiäisseremonioihin, jossa kotimainen nomenklatuura juhli näyttävästi kuin Linnan juhlissa konsanaan.
Voisiko Ari Koch haastaa Stuart Wreden tekijänoikeuden loukkauksesta? No ei ehkä, sillä idea ja teko eivät taida saada teossuojaa. Jo kesällä teoksen nähdessäni tuli kyllä mieleen, että Wreden teos hipoo tekijänoikeuden loukkauksen rajaa.
Toisaalta, jos teosraja ei ylity, silloin kumpikaan tapahtuma ei ole teos. Onneksi tekijänoikeuslaki ei sentään määrittele, mikä on taidetta ja mikä sitä ei ole.
Kymmenet tuhannet näkivät Ari Kochin teoksen ja tapahtuman Oulun keskustassa. Lienee turha mainitakaan, että Helsingin Sanomat ei maininnut asiasta mitään.
Tämän päivän monumenttien kauneus on siis paitsi hyvin katoavaa, varsin kontekstipainotteista ja valitettavan lyhytmuististakin.