tiistai 10. lokakuuta 2006

Tuotannosta loppukäyttäjään

Taiteilijat kutsuvat itseään joskus ehkä vähän itseironisesti kulttuurin raaka- tai perustuottajiksi. Käsite on ollut kuitenkin mielestäni aina ollut sopiva ja sitä voisi jalostaa laajemminkin kulttuurin kenttään.

Ajatellanpa, että taiteilijat ovat kulttuurin perustuottajia ja taide on kulttuurin perustuote. Hyvä. Seuraava kysymys kuuluu, mikä on näiden perustuotteiden jalostamista? Taidekoulut, galleriat, taidemuseot, konsertit, teatterit, kirjankustantamot ja muut foorumit ovat jalostuksen välineitä.

Kulttuurin tuotantoa ei voi automatisoida, joten jalostamiseen tarvitaan myös ihmisiä: kuraattoreita, museonjohtajia, taidekriitikoita, opettajia, orkesterinjohtajia, kääntäjiä, konservaattoreita ja muita asiantuntijoita.

Kutkuttavimmat ajatukset herättää kuitenkin IT-maailmasta otettu sana taiteen loppukäyttäjä. Minua kiehtoo se ajatus, että taideteos on valmis silloin, kun se on vastaanottajansa, siis loppukäyttäjänsä päässä. Jos saisin perustaa taidemuseon, uhraisin aikaa paljonkin tuon käsitteen parissa: mitä on vuorovaikutus, miten taide välittyy, miten se omaksutaan ja miksi taide kiinnostaa ihmisiä? Taiteen psykologiasta ja tarkemmin sanottuna kognitiivisesta psykologiasta tykkään kuin hullu puurosta.

Kulttuurin kehittäminen vaatii kaikkien osapuolten toimintaa. Tavallisia ovat myös rajanylitykset. On varsin yleistä, että kulttuurin tuottamisen jalostuspäässä toimivat alkavat kuvitella olevansa perustuottajia, tekijöitä. Niinpä kulttuuriministeristä tulee näyttelijä, kulttuuribyrokraatista runoilija ja tutkijasta taidemaalari. Näin syntyy tavallisesti vain huonoa taidetta ja perustuottajan, jalostajan ja byrokraatin pitäisi malttaa pysyä lestissään.

Samalla tavalla kuin viisas peluri tai vähittäiskauppias, voi sanoa kulttuurinkin kehittämisestä, että tärkeintä on kuitenkin vaihto. Matkustaminen, kansainvälisyys, tuonti ja vienti ovat välttämättömiä. Miksi sosialistinen realismi ei saanut mitään merkittävää aikaiseksi? Yhteiskunnassa oli liikaa paikallaan pysyvää, sameaa vettä. Suunta oli aina ylhäältä alaspäin, teoriasta käytäntöön, politiikasta kansalaiseen, jalostamisesta perustuotantoon.

Minua huolestuttaa kulttuurin alueellinen kehitys. Oulun seutu näyttää tipahtavan kulttuurin perustuotantoalueeksi. Taiteiden tekijöitä seudulla on, mutta kulttuurin kehittämiseen asti ei ole tarpeeksi pyrkyä. Päivän uutinen Kalevassa kertoo, että Oulun keväällä alkaneet kirjamessut muutetaan jokatoisvuotisiksi. Suomen kulttuurirahaston järjestämä tärkeä muotokuvamaalauskurssi pidetään Rovaniemellä.

Kulttuurin tuotantoa ei voi Kiinaan siirtää, mutta maansisäinen kiinailmiö tässä on tapahtumassa. Teollisin termein sanottuna, jalostusastetta pitäisi Oulussa nostaa.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...