Yayoi Kusamasta sanottua, oikein vai väärin?

Yayoi Kusama, Äärettömyydessä Helsingin taidemuseossa 7.10.2016 – 22.1.2017.

Koin Yayoi Kusaman näyttelyn vahvana taidekokemuksena ja nautin sen teoksista varmasti yhtä voimakkaasti kuin kaikki muutkin. Toivon myös, että näyttelyssä kävisi jokainen, jolla siihen on mahdollisuus. Helsingin taidemuseon näyttely on hienosti tehty, ainutlaatuinen kokonaisuus. Suosittelen sitä.

Yritän kuitenkin seuraavassa pohtia, minkälaisia myyttejä – myytti-sanalla tarkoitan tässä joko tahallisia tai tahattomia harhakäsityksiä – aikamme kaupallisuus tuo mukanaan. Mainitsen viisi esimerkkiä Yayoi Kusamasta ja hänen taiteestaan julkaistuista teksteistä ja arvioin niitä.

Toivon, että taidepuhe, johon on alkanut sekoittua yhä enemmän superlatiiveja ja mainesanoja, tulisi asiallisemmaksi. Vaikka Suomessa eletään kaukana sivistysmaista, ei meidän tarvitse vajota maalaismaiseen, raakaan kaupallisuuteen ja suosiontavoitteluun kaikissa asioissa.

1. ”Vallankumouksellinen”

”...taiteen vallankumouksellinen, 87-vuotias japanilainen taiteilija Yayoi Kusama...” Jaakko Lyytinen, Helsingin Sanomat kolumni 1.5.2016

Väärin. Varsinkin ne, jotka eivät tunne taiteilijan koko tuotantoa, erehtyvät usein kutsumaan erilaisia ja omaperäisiä tekotapoja ja ilmaisuja tehneitä taiteilijoita vallankumouksellisiksi. Kusama yhdisti varhaisissa teoksissaan traditionaalisen japanilaisen maalaustekniikan ja erilaisia modernin maalaustaiteen suuntauksia. Hän sai vaikutteita 1950-luvun informalismista, ja myöhemmin pop-taiteesta, performansseista sekä kineettisestä taiteesta. Kusama oli mukana avantgarde-taidepiireissä 1950-60 -luvuilla New Yorkissa. Hän ei kuitenkaan ole mullistanut taidetta, vaan seurannut aikaansa.

2. ”Suurnäyttely”

"Yayoi Kusaman suurnäyttely avautuu Tennispalatsissa" (Helsingin taidemuseon HAMin lehdistötiedotteen otsikko)

Väärin. Kusaman näyttely Helsingissä on perusteellisesti laadittu. Se kattaa taiteilijan koko tuotannon, ja aineistoa, muun muassa kirjeitä ja painotuotteita on esillä paljon. Mutta suurnäyttely se ei ole kansainvälisessä eikä kotimaisessakaan mitassa.

3. ”Aikamme merkittävimpiin kuuluva”

”HAM Helsingin taidemuseon vuoden tapaus on aikamme merkittävimpiin nykytaiteilijoihin kuuluvan japanilaisen Yayoi Kusaman (s. 1929) näyttely.” (HAMin lehdistötiedote)

Väärin. Helsingissä näyttely on vuoden tapaus, mutta Kusama ei ole aikamme merkittävimpiä nykytaiteilijoita. Esimerkiksi The Art Facts listaa Kusaman 19. sijalle Bruce Naumanin, Gerhard Richterin, Cindy Shermanin, John Baldessarin, Ed Ruschan, Lawrence Weinerin, Thomas Ruffin, Georg Baselitzin, Rosemarie Trockelin, Francis Alysin, Erwin Wurmin, William Kentridgen, Ai Weiwein, Wolfgang Tillmansin, Richard Serran, Hans-Peter Feldmannin, Fischli & Weissin ja Christian Marclayn jälkeen. 

Varsinkin Helsingin Sanomissa alettiin toistaa jo noin vuosi sitten Kusaman kuulumista maailman merkittävimpiin taiteilijoihin. Taidenäyttelyiden järjestäjät ylistävät taiteilijoita merkittäviksi, vaikka heidän merkittävyyttään ei ole mitattu tai perusteltu. Jos joku taiteilija on merkittävä, pitäisi samalla kertoa, mitä taiteilija on tehnyt ollakseen merkittävä.

Tavallista on, että taiteilijan merkittävyyttä ja kuuluisuutta pidetään samana asiana. Museoiden kartoituksessa vuonna 2014 maailman suosituin taiteilija oli Yayoi Kusama. Kuitenkaan naistaiteilija ei ole itsestäänselvyys nykytaiteessakaan, sillä Yhdysvaltain gallerioissa tehty tutkimus viimeisten kuuden vuoden ajalta osoitti, että yksityisnäyttelyistä 73 prosenttia oli miestaiteilijoiden. Art Newspaperissa julkaistun raportin mukaan tutkimusaikana Andy Warhol, Ellsworth Kelly ja Jasper Johns saivat seitsemän näyttelyä, kun taas naisista eniten näyttelyjä sai Kara Walker neljällä näyttelyllä.

Aikamme suuri harhakäsitys on juuri kuuluisuuden ja merkityksen samastaminen. Taidenäyttely, jossa käy paljon ihmisiä ei ole osoitus taiteilijan merkittävyydestä, jos sen merkitystä yleisölle ei perustella. Kusama on epäilemättä merkittävä, tärkeä ja loistava nykytaiteilija, mutta aikamme merkittävimpiin hän ei kuulu.

4. ”Itseoppinut”

Kusama ”...on itseoppinut taiteilija, joka aloitti uransa 1950-luvulla syrjässä Japanin vallitsevasta taidemaailmasta.” Marie Laurberg näyttelyluettelossa Yayoi Kusama, Äärettömyydessä, HAM Helsingin taidemuseon julkaisuja nro 136, 2016

Väärin. Itseoppinut henkilö on pääasiassa opettanut itsensä ilman koulutusta tai päätoimista mentoria. Kusama opiskeli Kiotossa 1948-49 taideteollisuuskoulussa perinteistä japanilaista nihonga-maalausta ja valmistui siitä. Hänen nihonga-maalauksensa Kissa vuodelta 1947 valittiin vuonna 1950 Naganon prefektuurin näyttelyyn.

Nimetön, 1954.

Useat eivät tule ajatelleeksi, että itseoppineisuus on määritelty tarkasti. Tässä tapauksessa kirjoittaja haluaa ilmeisesti sanoa, että vaikka Kusama opiskeli perinteistä nihonga-maalausta, hän opiskeli sitä syrjässä ajan Japanin taidemaailmasta. Mutta se ei riitä taiteilijan mainitsemiseen itseoppineeksi. 

Vaikka näyttelyluettelossa mainitaan, että nihonga-maalauksesta tuli taiteilijalle taakka, sen vaikutukset näkyvät selvästi Kusaman varhaistuotannossa, jota on myös esillä Helsingin näyttelyssä ja joka on omasta mielestäni näyttelyn kiinnostavin osa. Itseoppineisuudella hehkuttelun sijaan olisi kiinnostavampaa pohtia, miten Kusama pystyi vapautumaan tai muuntamaan opiskelemansa perinteisen nihonga-maalauksen modernismin ilmaisukielille?

Vaikka hänen teoksensa muodostavat visionäärisiä pienoisympäristöjä, Kusama ei ole myöskään ite-taiteilija. Esimerkiksi hänen varhaiset guassi- muste- ja väriliitutyönsä, sekä abstraktit maalaukset osoittavat erinomaista koulutetun taiteilijan hallintaa. Hän ehkä sanoutui irti 1950-luvulla Japanin taidemaailmasta, mutta hän siirtyi sen jälkeen New Yorkin avantgardepiirien keskiöön.

5. ”Kun meiltä loppuu sanat”

”Kun meiltä loppuu sanat, silloin meille on oikeastaan aika helppo myydä mitä tahansa. Esimerkiksi pilkuilla varustettuja pikkuisen ylihintaisia käsilaukkuja.” Jonni Roos Yayoi Kusama ja oudot näyt, KulttuuriCoctail, Yle

Oikein. Meiltä loppuvat joskus sanat, mutta mitä tahansa voi sanallistaa, myös Yayoi Kusaman osittain abstraktia taidetta, vaikka se saattaa aluksi tuntua hankalalta. Taiteilijoihin liittyy joskus kultti-ilmiöitä (Joseph Beuys, Andy Warhol), sana kultti, joka on eräs monimutkaisen kulttuuri-sanan juurista, tarkoittaa kunnioittamista tai palvelemista kunnioittaen. Pop-kulttuurista tuttu henkilöpalvontakaan ei ole vierasta nykytaiteen maailmassa.

Taiteen sanallistaminen on tärkeää, koska silloin me erittelemme ja analysoimme sitä, mitä ja miten me asioita taiteessa koemme. Ja tällä tavalla jokainen voi olla taidekriitikko.

Minä joka tein itsemurhan, 1977.