Mihin menee design? 2/3 Muotoilijasta tulee überammatti

William Morris, omakuva 1856.

Ajatus muotoilun ja yhteiskuntasuunnittelun kytkemisestä yhteen on peräisin muotoilun historiasta. Sellainen teollisen muotoilun synty, jossa suunnittelijan taiteellisia kykyjä sovelletaan kulutustavaroiden suunnitteluun oli osa modernisaatiota ja teollista kumousta. Kumouksen seurauksena alettiin pohtia, mikä vastuu muotoilulla ja muotoilijoilla pitäisi olla maailman muutoksessa.

William Morrisin vastaus teollisen kumouksen paineisiin oli paluu ajassa taaksepäin, esimoderneihin tuotantoprosesseihin, käsityömäiseen muotoiluun. Morrisin ajatukset saivat paljon vastakaikua maailmalla, muun muassa Suomessa 1800-luvun lopulla, mutta suurella vaivalla tehdyistä tuotteista tuli kalliita, eikä Arts and Crafts eli taideteollisuusliike ollut enää kilpailukykyinen kiihtyvän teollistumisen saatossa tuotetuille kulutustavaroille. Muotoilijoiden mieliin jäi kuitenkin Morrisin ajatus tasa-arvosta: taide, sen enempää kuin koulutus tai vapaus ei saa olla vain harvojen etuoikeus.

Muotoilijan yhteiskunnallinen vastuu oli mukana Bauhaus-taidekoulun muotoiluaatteissa, jossa funktionalistisen suunnittelun periaatteena oli ottaa kantaa muotoilun ja muotoilijan moraaliseen vastuuseen ympäristön ja esineiden suunnittelussa. Tyypillinen esimerkki bauhauslaisesta yhteiskunnallisesta vastuunotosta on Dessaun pyöreäsivuinen työvoimatoimisto (1929) (kerron rakennuksesta enemmän artikkelissa Muistoja DDR:stä: Pyöreä talo ja historian ironia), josta sen suunnittelija WalterGropius kirjoitti seuraavan konseptin:

“Teollisuuden pyrkimyksiä tuotannon rationalisoimiseksi seuraa se, että työmarkkinoilla on pysyvä työttömien määrä. Kiihdyttääkseen työvoiman vaihtoa, tarjontaa ja kysyntää, valtio on (ensimmäisen maailman)sodan jälkeen ryhtynyt itse työvoiman välittäjäksi. Kokeilut käytettyjen rakennusten käytöstä työvoimatoimistoina osoittutuivat pian riittämättömiksi. Täytyi luoda uusia perusteita tämäntyyppisten rakennusten luomiseksi.” 

 

Konsepti vastaa jossain määrin nykyaikaisen käyttäjäkeskeisen suunnittelun periaatteita. Gropiuksen suunnittelema rakennus oli jaettu sektoreihin, joka jonka lohkot vastasivat eri ammattialoja. Työtön työläinen saattoi mennä sisään ammattialansa ovesta, joka sijaitsi rakennuksen ulkosivulla ja käydä läpi sektoreilla olevat erilaiset byrokratiat ja kävellä ulos rakennuksen keskellä olevasta käytävästä työttömyyskorvaus kädessään.

Ehkä Bauhausista lähtöisin olevaa designia vihattiin siksi, että muotoilijat ja arkkitehdit yrittivät ottaa vastuuta sellaisilta aloilta, sosiaalisesta ja yhteiskunnallisesta suunnittelusta, jota Saksan Kolmannen valtakunnan isännöimä natsipuolue varjeli omana toimialueenaan. Myös Stalinin Neuvostoliitossa lupaavasti alkanut teollinen ja konstruktiivinen muotoilu koettiin vaaralliseksi, koska se astui kommunistipuolueen isännöimän yhteiskuntasuunnittelun varpaille. Vastaava kehitys nähtiin Suomessa, jossa Taideteollisen korkeakoulun piirissä toimivat yhteiskunnallisesti suuntautuvat opettajat ja koulutus haluttiin syrjäyttää 1970 luvun lopulla.

Teräsputkituoli, joka suunniteltiin Neuvostoliitossa 1927 Tatlinin ateljeessa Vkhuteinissa.

Ajatus laajentuneesta muotoilusta on tullut ajankohtaiseksi sosiaalisten verkostojen ja kaikkialle ulottuvan viestinnän aikana. Nykyisin työttömän työnhakijan tarpeisiin suunniteltu työvoima- tai Kelan toimisto tuntuu kaukaiselta. Ero funktionalismin yhteiskunnallisen vastuun ja uuden laajentuneen muotoilukäsityksen välillä on se, että funktionalismi muotoili esineitä, rakennuksia ja ympäristöjä, mutta uusi design muotoilee myös ei-materiaalisia asioita, kuten prosesseja ja palveluita.

Muotoilun suuntautumisessa myös ei-esineellisiin asioihin ei ole mitään kummallista. Pikemminkin olisi kummallista, jos design koskisi vain valmistettavien tuotteiden, esineiden suunnittelua maassa, jonka kansantuotteesta lähes 70 prosenttia koostuu palveluista. Design on aina hakeutunut vastaamaan aikansa tuotannon tapaa. Palvelumuotoilun tarkoituksena on kehittää palveluita ja saada niitä tehokkaammiksi. Ulkoistamisen ja yksityistämisen on arveltu tuovan mukanaan tehokkuutta, mutta sitä ei saada aikaa ilman palveluprosessien ja käyttäjäkokemusten analyysiä muotoilun avulla.

New Yorkin MoMAn design -osaston kuraattori Paola Antonelli ennusti vastikään haastattelussaan The Economist-lehdessä,  että tulevaisuudessa muotoilijat tulevat liittymään kaikkeen, tieteestä politiikkaan. Hän näkee designin taitojen sarjana, joka ylittää kaikki rajat, überammattina. Hän sanoo: ”Tämä johtuu hyvin yksinertaisesta syystä: eräs designin perustavoitteista on auttaa ihmisiä tuleemaan toimeen muutoksen kanssa.”

Antonelli sanoo, että muotoilijat ovat aina kumousten ja arkipäivän elämän välissä. Kun internet tapahtui, he loivat painonapeilla varustettuja käyttöliittymiä ja hyperlinkkejä, jotka mahdollistivat sen käytön kaikille. Muotoilijat saavat häiritsevät innovaatiot hallittaviksi ja lähestyttäviksi, jotta niihin voidaan tarttua ja sulauttaa ne elämään, eivätkä he unohda funktionaalisuutta ja eleganssia.

Tulevaisuuden muotoilijat eivät enää jaukaudu pelkistävään erikoisosaamiseensa (graafinen-, tuote- ja huonekalusuunnittelu ovat niin 1900-lukua!). Päin vastoin, kuten fysiikka, design tulee jakautaumaan väljästi teoreettiseen ja sovellettuun.

Teoreettiset muotoilijat tulevat olemaan hienostuneita yleispätevyydessään – hieman samoi kuin ranskalaiset filosofit, mutta valmiita myös käärimään hihansa ylös. Soveltavat muotoilijat tulevat visualisoimaan monimutkaisia infrastruktuureja ja järjestelmiä, jotta tiedemiehet, poliitikot ja yleisö voivat hallita ja vaikuttaa niihin: he tulevat tuomaan taloudellisuutta ja yleistajuisuutta kulutustavaroihin.

Antonellin mukaan design ottaa vallan vuoteen 2036 mennessä.

KULTTUURINAVIGAATTORI:

Mihin menee design? 1/3 Media on muotoilua

Mihin menee design? 2/3 Muotoilijasta tulee überammatti

Mihin menee design? 3/3 Avoin ja globaali kohtaa ongelmia

Muistoja DDR:stä: Pyöreä talo ja historian ironia

väite: Onneksi talot ovat suorakulmaisia, eivätkä pyöreitä.
miksi: Kulman taakse pääsee piiloon.

Olimme kavunneet rakennuksen sivussa olevat raput ylimpään kerrokseen. Johtaja avasi oven vintille, josta tulvahti pimeä, tunkkainen kuumuus ja hienhajua. Lihava nainen, joka istui hämärässä pöydän ääressä kuulokkeet päässä, säikähti tulostamme. Hän räpytteli silmiään ovesta avautuvassa kirkkaassa valossa nousten seisomaan.

Kun johtaja nyökkäsi naiselle hyväksyvästi, hän istuutui ja painoi kuulokkeet korvilleen syventyen taas työhönsä. Marssimme hämärää vinttikäytävää pitkin toiselle ovelle, joka johti ulos kattoparvekkeelle.

Sieltä avautui näkymä talon puolipyöreän osan, aikoinaan ikkunoilla varustetun katon yli. Kesäinen iltapäivän aurinko lämmitti pientä puistoa, joka tuntui olevan virkistävä palsta itäsaksalaisen Dessaun kaupungin ankeassa kaupunkimaisemassa.

Johtaja kertoi, että rakennus oli suunniteltu 1920-luvulla työvoimatoimistoksi. Talon pyöreän osan ulkoseinissä oli ovia, joista asiakkaat tulivat sisään ammattialoittain. Jokaisen ammattiliiton toimisto sijaitsi yhdellä lohkolla ja kävijän oli edettävä toimistosta toiseen kohti talon keskustaa. Rakennuksen keskellä oli kassaosasto, josta työttömyysavustuksen saattoi lunastaa ja sen jälkeen poistua.

Koska sosialistisessa yhteiskunnassa ei ole työttömyyttä, painotti johtaja lopuksi, rakennus on nyt puoluetoimiston käytössä. Johtaja oli sikäläinen kommunistipuolueen piiriosaston päällikkö.


Walter Gropius, joka suunnitteli Dessaun vuonna 1929 käyttöön otetun työvoimatoimiston, oli eräs Valkoisista jumalista. Nimitystä käyttää Tom Wolfe kirjassaan From Bauhaus to our House, jolla hän tarkoittaa Bauhaus –taidekoulun nimekkäimpiä arkkitehteja, muotoilijoita ja taiteilijoita.

Bauhaus sijaitsi Dessaussa vuosina 1925-1932. Juuri Gropius oli perustanut koulun Weimarissa 1919, josta se konservatiivisten voimien paineessa pakotettiin muuttamaan Dessauhun. Koulu yritti toimia myös Berliinissä lyhyen aikaa, ennen kuin natsit pakottivat sen lopettamaan toimintansa.

Kuuluisaan Dessaun Bauhaus –koulurakennukseen perustettiin sitten mm. SS-upseereiden koulutuskeskus. Dessaussa tuotettiin toisen maailmansodan aikana Junkers–lentokoneita ja Zyklon-B kaasua. DDR:n aikoina Dessaun Bauhaus–rakennus toimi mm. ammattikouluna ja koulutuskeskuksena. Kun vierailin Bauhaus-rakennuksessa, minut vastaanottanut arkkitehti vei minut kävelylle läheiseen puistoon. Siellä hän selosti olevansa Gorbatshovin linjan kannattaja ja valaisi DDR:n rakennuskannan kehnoa tilannetta. Vasta myöhemmin tajusin, miksi hän oli kertonut tämän puistossa, eikä sisällä rakennuksessa.


Dessaun työvoimatoimisto on tänään eräs maailmankuuluista kaupungissa sijaitsevista Bauhaus –käyntikohteista. Funktionalismin rakentamisen dokumenttina voi pitää Arbeitsamtin konseptia, joka kuului seuraavasti:

“Teollisuuden pyrkimyksillä rationalisoida tuotantoa on se seuraus, että työmarkkinoilla on pysyvä työttömien määrä. Kiihdyttääkseen työvoiman vaihtoa, tarjontaa ja kysyntää, valtio on (ensimmäisen maailman)sodan jälkeen ryhtynyt itse työvoiman välittäjäksi. Kokeilut käytettyjen rakennusten käytöstä työvoimatoimistoina osoittutuivat pian riittämättömiksi. Täytyi luoda uusia perusteita tämäntyyppisten rakennusten luomiseksi.”

Vierailin DDR:ssä kesäkuussa 1988. Matkallani tutustuin Bauhaus –koulun historiaan Berliinissä, Dessaussa ja Weimarissa. Entinen työvoimatoimisto on nykyisin yksi Dessaun suosittuja vierailukohteita kaupungissa sijaitsevan kuuluisan Bauhaus –rakennuksen lisäksi. Nykyisin rakennuksessa toimii kaupungin katurakennusosasto.

Työvoimatoimistoksi suunniteltu rakennus muutettiin DDR:n kommunistipuolueen piiritoimistoksi. Mieltäni on usein askarruttanut, miksi puoluejohtaja, joka esitteli rakennusta minulle, halusi näyttää suomalaiselle toimittajalle vintillä istuneen henkilön?

DDR:ssä elettiin vuonna 1988 tyyntä myrskyn edellä. Neuvostoliiton johtaja Gorbatshov oli käynnistänyt kampanjan glasnostista, joka tarkoitti kommunistimaailmassa uutta, ennenkuulumatonta avoimuutta. Joitakin uuden avoimemman ja julkisemman toiminnan kannattajia tapasin DDR:ssäkin. Se oli kuitenkin ristiriidassa Itä-Saksan johtajan Erich Honeckerin linjan kanssa, joka kannatti konservatiivista, stalinistista kommunismia. Ilmeisesti piiritoimiston kommunistijohtaja halusi olla avoimempi ajan tyyliin. Henkilö, joka istui rakennuksen hämärällä vintillä kuulokkeet päässä, kuunteli toimiston puheluita.

Myöhemmin 1990-luvulla vierailin Dessaun internet-sivuilla. Puolipyöreä rakennus, joka oli alun perin työvoimatoimisto ja sitten puoluetoimisto oli silloin pankkikonttori. Historian ironiaa sekin.