Sirpistäkö mallia Suomeenkin?

Sirp 13/2013.

Istuin jokin aika sitten parin kupillisen verran Ullamaria Pallasmaan ja Otso Kantokorven kanssa. Alan ihmisten kanssa tuli, kuinkas muuten, puheeksi suomalaisen kulttuurijournalismin ja taidekritiikin heikko taso. Otso otti esiin virolaisen Sirp-lehden ja sen, että siinä olisi kulttuurilehden mallia Suomeenkin.

Tosiaankin. Sirp on jo aikoja sitten karistanut neuvostoajan möröt sisällöistään ja siitä on tullut aktiivinen ja monipuolinen kulttuurijulkaisu. Tarkastellaanpa hieman Sirpin anatomiaa.

Lehti perustettiin nimellä Sirp ja Vasar (sirppi ja vasara) vuonna 1940. Heinäkuusta 1989 vuoden 1990 loppuun se ilmestyi nimellä Reede (perjantai) jokaperjantaisen ilmestymiajankohtansa mukaan. Lehteä julkaistiin jonkin aikaa nimellä Kultuurleht ja Sirp vakiintui nimeksi 1990-luvun alusta.

Sirp on ulkoasultaan vaatimaton, lähes karu lehti, mikä on sille vain hyväksi. Selkeästi nelipalstaiseksi taitettu mustavalkoinen tabloidi ei olekaan mikään korea kahvipöytälehti, vaan journalistinen, sanoma- ja aikakauslehden välimaastoon sijoittuva kulttuurialan ajankohtaisjulkaisu. Irtonumero maksaa 1,50 euroa.

Onkimieni tietojen mukaan Sirpin levikki on 4 900, joka tarkoittaa noin 14 000 lukijaa, mikä on valtava määrä Viron kokoisessa maassa. Suomessahan vain harva kulttuurialan julkaisu ylittää parin tuhannen levikin. Arvelisin, että Sirpillä on tulevaisuutta ainakin päätellen siitä, että huhuja Postimeehen ja Eesti Päevalehden heikentyneestä kulttuurijournalismista on kuulunut Suomenlahden takaa säännöllisesti.

Mitä Sirp sisältää? Sen perusrakenne koostuu eri taiteenaloista eli artikkeleja, haastatteluja ja kritiikkejä. Sirpissä on myös tasokasta tiedejournalismia, eikä politiikkaakaan ujostella.

Esimerkiksi maaliskuun lopulla ilmestyneessä Sirpin numerossa 12/2013 oli kolmisen sivua kustakin: Ajalugu (historia). Kirjandus (kirjallisuus), Teadus (tiede), Muusika (musiikki), Arhitektuur (arkkitehtuuri), Kunst (kuvataiteet), Teater (teatteri) ja Film (elokuva).

Ja pääsiäisen alla ilmestyneessä numerossa 13/2013 oli seuraavia yhden sivun aiheita: Ühiskond (yhteiskunta), Religioon (uskonto), Meedia (media), Sotsioloom (tarkoittanee sosiaalibiologiaa, josta Aleksei Turovskin hauska "Kes koorub munast seekord?" Eli "Kuka kuoriutuu munasta tällä kertaa?"), ja kolmella sivulla aiheista Teadus (tiede), Arhitektuur (arkkitehtuuri), Kunst (kuvataiteet), Helikunst (säveltaide), Teater (teatteri), Kirjandus (kirjallisuus), Film (elokuva) ja takasivun Lõpulugu (loppujuttu). Viime aikoina on esillä ollut varsinkin arkkitehtuurissa itäinen Narvan kaupunki ja sen ympäristöuudistukset.

Sirp 13/2013 numerossa Heili Sõrmus kirjoittaa latinalaisamerikkalaisen käyttötaiteen näyttelystä. 

Sirpin rakenne on siis melko joustava, mutta artikkelit saattavat olla varsin pitkiä ja perusteellisiakin, eli uutissilppulinjalle ei ole lähdetty. Viikottainen ilmestymistiheys mahdollistaa sekä ajankohtaisjournalismin, että tarvittaessa myös poleemiset ja keskustelevat aiheet, vaikka niitä ei juuri näissä lehdissä sattunut olemaan.

Ainakin minua kiinnostavat Sirpissä myös nelisivuiset, lehden loppuun sijoitetut Reklaam (ilmoitus) osastot. Niistä nimittäin pääsee kätevästi selville siitä, mitä Viron kulttuurin keskeisimmissä taideinstituutiossa tapahtuu, aukioloaikoineen ja sisäänpääsymaksuineen. Sirpin loppusivut ovat nimenomaan tietoa välittäviä ilmoituksia, ei niinkään mitään brändimainontaa.

Ja vielä yksi pieni positiivinen havainto. Ilmeisesti Sirp ei ole mennyt suomalaisittain kirjoittajien kuristuslinjalle, vaan maksaa selvästi kirjoituspalkkioita. Lehden nimiölaatikossa ilmoitetaan palkkioiden maksuajat (kaksi kertaa kuussa!) ja palkkioiden ongelmiin liittyvät yhteystiedot. En tiedä, minkä suuruisia palkkiot ovat, mutta näistä tiedosta päätellen lehti on varsin kunnianhimoinen. Eiväthän tällaisia ylellisyyksiä suomalaiset avustajat koskaan kohtaa.

Kaarel Tarandin päätoimittama Sirp on siis monikulttuurinen ja monialainen lehti, jonka arvo on myös siinä, että lukija voi joko valita omat kiinnostuksen alansa tai ylittää ne. Kuka ottaa haasteen vastaan ja alkaa kustantaa vastaavaa julkaisua Suomessa?