tiistai 14. elokuuta 2012

Kun hauki nousi...



Helsingin Musiikkitalon edustalle nousi tiistaina Reijo Hukkasen veistos Laulupuut. Se paljastetaan torstaina 23.8. klo. 15.00.



Noin 13 metriä korkea teos koostuu useista alumiini- ja teräselementeistä. Niistä näkyy Mannerheimintielle hauen pää. Tiistaina iltapäivällä asennettiin halkopinoja flyygelinmuotoiseen sommitelmaan ja valtavat ruodot - vai kiduksiako ne ovat - makasivat vielä nurmella.


Laulupuiden tumma väri on peräisin Musiikkitalon seinästä. Se tulee merkitsemään Musiikkitalon ja Kiasman välistä aukiota voimakkaasti. Hukkasen työ tulee piristämään ja elävöittämään paikkaa, joka on hieman yksitoikkoinen ollutkin.
    

Teoksen nimi johtaa Aaro Hellaakosken surrealistiseen runoon Hauen laulu (1928). Siinä hauki nousee kuusen latvukseen ”punaista käpyä purrakseen”.  Seurauksen hauki veti niin ”villin-raskaan” virren:
”että vaikeni
linnut heti
kuin vetten paino
ois tullut yli
ja yksinäisyyden
kylmä syli.”


tiistai 7. elokuuta 2012

Taidekriitikko Robert Hughes on kuollut


Suomessa asuva amerikkalainen taiteilija William Dennisuk taisi ohjata minut joskus 1980-luvun alussa lukemaan Time-aikakauslehden kuvataidekirjoituksia. Tutustuin vähitellen Robert Hughesin teksteihin Time-lehdessä ja niistä koostettuun antologiaan Nothing if not Critical. Näin The Shock of the Newin kaikki osat videolta, mutta kirja, jonka olen lukenut useaan kertaan, teki minuun räjähdysmäisen vaikutuksen.

Robert Hughesin Yhdysvaltoja ja amerikkalaisuutta ruotiva Culture of Complaint on jäänyt mieleeni, kuten myös hänen amerikkalaisen taiteen historiaa käsittelevä TV-sarjansa ja kirjansa American Visions. Hughesin muista kirjoista Barcelona on jäänyt mieleeni. Sen kautta tunnen Barcelonan historian, ympäristön ja arkkitehtuurin varsin hyvin, vaikka en ole koskaan käynyt tuossa kaupungissa. Hughesin loppukauden tuotantoa on hieno Goya-kirja ja Roomaa käsittelevä kulttuurihistoriallinen Rome (2011).

Hughes suhtautui varauksellisesti kaupallisiin taiteilijoihin, kuten Andy Warholiin tai Jeff Koonsiin. Damien Hirstin taidetta ja sen ympärille pesiytynyttä monetarismia hän kritisoi voimakkaasti tv-dokumentissa muutama vuosi sitten. Länsimaisen taidemaailman kaupallistuminen sai tuomion erässä tunnetussa ajatuksessa vuonna 1989:
"Avokaivos saa aikaan luonnolle sen, minkä taidemarkkina kulttuurille."
Joskus Hughesin kritiikki lähestyy töykeyttä. Hän kirjoitti Julian Schnabelin muistelmista The New Republicissa vuonna 1987:

"Tutkimaton elämä, kirjoitti Sokrates, ei ole elämisen arvoinen. Julian Schnabelin muistelmat, sellaisena kuin ne ovat, muistuttavat siitä, että myös päinvastainen on totta. Elämätön elämä ei ole tarkastelun arvoinen."
Hughesin mielestä Lucian Freud on aikamme suurin taiteilija ja hänen sympatiansa ovat usein ns. Lontoon koulukunnan (muun muassa Francis Bacon, Frank Auerbach, David Hockney. R.B Kitaj) puolella, hän oli lähellä heitä asuessaan Lontoossa 1960-luvulla.

Hughes oli kiinnostunut myös ei-akateemisesta taiteesta, esimerkiksi Robert Crumbin sarjakuvista. Hän ei kuitenkaan nähnyt Robert Crumbia osana avantgardea, vaan asialleen omistautuneena antimodernistina. Hughes mainitsee Crumbiin vaikuttaneiden taiteilijoiden joukossa olevan Bosch, Pieter Brueghel, Rubens (nuo flaamilaiset vaaleaveriköt valtavine jalkoineen), Hogarth ja Goya. Modernien joukossa ovat Reginald Marsh, George Grosz ja Otto Dix.

The Shock of the New TV-sarjan ja kirjan vaikutus 1980-luvun jälkeiseen taide-elämään oli kiistaton ja se teki hänestä aikansa suurimman taidekriitikon. Hughesilla oli kyky linkittää taiteen historiaa ja nykytaidetta, sekä yhteiskunnallista ja esteettistä analyysiä ymmärrettävällä ja ajatuksia irrottavalla tavalla.

Australiassa syntynyt ja kasvanut Hughes muutti 1960-luvulla Lontooseen ja sitten New Yorkiin. Hänen elämänsä Australian lapsuudesta ja nuoruudesta, Lontoon vasemmistolaisista ja hippiajoista New Yorkiin ja Länsi-Australiassa vuonna 1999 tapahtuneeseen auto-onnettomuuteen oli värikäs ja dramaattinen ja josta hän kirjoitti kaksiosaisen omaelämänkerran.

Hughesin mieleenpainuvimmat ajatukset ovat magneettisia ja ne tulevat jäämään historiaan. Hän on kirjoittaja, jonka tekstejä ohjaa vahva ja suorasukainen sisäinen ääni.

Tässä eräs Robert Hughesin ajatuksista:
"Kumpaa pitäisi parempana? Taidetta, joka taistelee muuttakseen yhteiskuntasopimuksen, mutta epäonnistuu? Vai sitä, joka pyrkii miellyttämään ja huvittamaan, ja menestyy?"

Juttuja Robert Hughesin muistoksi:

Michael McNay, Robert Hughes obituary

Hannah Freeman, Remembering Robert Hughes 

Robert Hughes quotes 

Jonathan Jones, Robert Hughes: the greatest art critic of our time 

Robert Hughes on Art

Australian critic Robert Hughes dead

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...