sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kaksikasvoinen pop


Leo Lindstenin maalaus ja Roy Lichtensteinin teos Mäntän pop-aiheisessa näyttelyssä.
Superpop! taidemuseo Göstassa, Mäntässä 14.6. –28.9.2014 ja muita näyttelyitä.
Mäntän uuden Gösta-museon avajaisnäyttely tarjoaa näkökulmia helposti tunnistettavaan, melko perusteellisesti jo aikaisemmin Suomessa ja muuallakin kartoitettuun alueeseen, pop-taiteeseen.
Jos Mäntän pop-katsausta pitäisi arvioida lyhyesti, se olisi sana: itsestäänselvää.
Performanssin, videotaiteen, käsitetaiteen tai uuden maalauksellisuuden nousu 1980-luvulta olisivat esimerkkejä nykytaiteen historian valkoisista sivuista ja mustista aukoista. Jos sivistys- ja kulttuurihenkeä olisi suomalaisissa taidemuseoissa enemmän kuin kiinnostusta yleisömääriin, tällaisiakin aiheita voisi taidemuseoissamme kartoittaa ja tuoda esille.
Populaarikuvastosta ja kulutustavarakulttuurista aiheita ammentava pop oli vain yksi kiivaasti muuttuneen taide-elämän suunnista 1960-luvulla. Aikaan liittyi monenlaisia ilmiöitä, kuten op-taide ja käsitetaiteen varhaiset ilmiöt. Kuluttamista kommentoivat pop-taiteen perilliset eivät ole nykyisinkään kuin yksi pala kuvataiteen kenttää.
Pop syntyi reaktiona kulutustavaroiden lisääntymiseen länsimaissa. Jääkaappien, pesukoneiden, autojen, televisioiden ja mikroaaltouunien lisääntyneen myynnin yhteydessä syntyi uusi ilmiö, kulutusjuhla. Kuluttamisesta tehtiin hyve ja länsimaisen yhteiskunnan kansalaisten velvollisuus. Kulutusjuhlan tulo oli niin suuri muutos elämäntavassa, että popin esilletulo taiteessa ei kummastuta.
Pop oli syntynyt Englannissa, mutta amerikkalaiset taiteilijat omaksuivat voimakkaasti suuntauksen ideat ja toivat ne esille uhkeissa teoksissaan 1960-luvulla. Jos poppia ei olisi, se keksittäisiin. Ja synnyttihän pop kulutuskulttuurin kommentoimiseen pohjautuvia ideoita niin Ranskassa, Japanissa kuin Länsi-Saksassakin. Neuvostoliitossa syntyi kielletyn epävirallisen taiteen sots-suuntaus, sosialismin pop, joka ironisoi kommunistipropagandan kaanonia.
Mäntän näyttely kertoo avoimesti, että suomalaiset taiteilijat eivät ottaneet omakseen mitään eurooppalaisista popin versioista, vaan mallit tulivat suoraan Yhdysvalloista. Gösta-museon näyttelysalissa riippuvat rinnakkain Leo Lindstenin ja Roy Lichtensteinin maalaukset. Eikä parhaiden Lindsteneiden ja huonojen Lichtensteinien välillä ole tosiaankaan suurta eroa.
Mäntässä voi todeta, että Suomesta kyllä löytyy Andy Warholeja ja Damien Hirstejä ja Roy Lichtensteineja julkisissa- ja yksityiskokoelmissa. Mutta näyttely todistaa myös, että meillä on vain Warholin, Hirstin ja Lichtensteinin sekundaa.
Mäntän pop-näyttely hämmästyttää, koska se kertoo siitä, miten huonoja tuloksia kaupallisuus ja hype voivat tuottaa. Taidemaailman huomattavimmat kaupalliset taiteilijathan nousivat arvostukseen juuri pop-taiteen myötä taidemarkkinan voimistuttua 1960-luvulta. Eikä markkinan veto näytä hellittävän tänäänkään, vaikka onneksi siitä ei ole nykytaiteen maailmassa tullut määräävä sormi.
*  *  *
Jani Leinonen, Choice is Yours, 2011.

 ”Äänestä tai kapinoi, toivo tai epätoivo, Porsche tai Ferrari, moniavioisuus tai yksiavioisuus, hinta vai laatu.” Jani Leinosen teos Mäntän näyttelyssä kuvaa kulutustavarakulttuurin kaksipiippuisia vaihtoehtoja, kapitalismin kartesiolaista dualismia.
Ja Riiko Sakkisen MuNA, Museum of No Art koostuu museoshopista, jossa myydään MuNA:n esineistöä: kahvikuppeja, t-paitoja ja mittanauhoja. Hänen luomallaan mielikuvitusmuseolla ei ole lainkaan taiteellista sisältöä, vaan se koostuu museokaupan markkinarihkamasta, tuosta ”sivistyneen ihmisen” kitschistä.
Sakkisen osuus kertoo taidemuseoihin liittyvästä kuluttamisesta. Museolle kävijä on tänään vain numero kävijätilastossa ja asiakas museoshopissa. Aikaisemman sivistyksen, kulttuurin, taiteen ja oppimisen vaalimisen sijaan nykyinen kaikkialla rehottava kapitalismi näkee taidemuseon vain kävijämäärien, turistien pyydystämisen, hypetyksen ja kuluttamisen tukikohtana. 
Todellisuuden vastine taidemuseolle ilman taidetta on Helsinkiin suunniteltava taiteellisesti maho Guggenheim. Sillä ei ole aiheesta käytyjen keskustelujen mukaan mitään kokoelmaa, eikä taidetta tai taiteellista toimintaa koskevaa suunnitelmaa. Guggenheim on suuri Museum of No Art, MuNA.
*  *  *
Vaikka avajaisnäyttelyn pääaihe on pelattu varman päälle, toki Mäntän uusi Gösta-taidemuseo on näkemisen arvoinen. Rakennuksessa puuta on käytetty dekoratiivisesti ja se näyttää isommalta ulkoa kuin sisältä. Suurehko taidemuseo liittyy hienosti ympäristöön, jossa on myös veistospuisto siltoineen. Teoksista mieleeni jäi Kari Södön laaja Väliaikainen Joenniemen Taavetinsaaren metsässä.
Pop-aiheisen näyttelyn ja Riiko Sakkisen kokonaisuuden lisäksi Mäntässä on esillä Eija–Liisa Ahtilan hieman pedanttinen, mutta tuoreita näkymiä tarjoava nelikanavainen video Tutkimuksia draaman ekologiasta 1. Vanhemman taiteen ystäville on taidetta Göstan vanhalla puolella ja Mäntän kuvataideviikot tarjoaa nykytaidetta Pekilossa ja muuallakin.


Kaarina Kaikkosen Totuuden henki on ripustettu Mäntän kirkon kupeeseen.
*  *  *
Kulttuurinavigaattorin Fb-sivulla on kolme kuvaamaani videota Gösta-museon julkisuvusta kamera-ajoina polkupyörällä ajettuna. Niihin pääsee näistä:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...