- Mäntän kuvataideviikot 9.6.-31.8.2013.
- Paperiperkele, Kauppaneuvos G.A. Serlachiuksen värikäs elämä ja uhkarohkeat afäärit, Gustav museo Mänttä.
Kalle Lampela, Täydellinen valvonta on mahdollinen, 2012. |
Näyttelyn avajaisia
edeltäneinä päivinä uutiset kertoivat Yhdysvaltain kansallisen
turvallisuusviraston (NSA) ja liittovaltion poliisin (FBI)
käyttämästä Prism -valvontajärjestelmästä ja sen ilmiantaneesta ex-tiedustelijasta, Edward Snowdenista.
Hän paljasti, että Yhdysvaltain valtion vakoiluorganisaatiot on
kytketty suurimpien internet-yhtiöiden palvelimiin ja ne pystyvät
seuraamaan sekä oman maan, että koko maailman kansalaisten
toimintaa verkossa.
Kalle Lampelan
iso kuva koostuu henkilöistä, joiden voi ajatella olevan, kuten
Snowden entisellä urallaan, uutteria ja valppaita valvojia, mutta
samalla he ovat myös valvottuja. Harva asia maailmassa on
todellisempaa kuin uni, ja tämä globaalin ahdistuksen aihe,
piirtämällä tehty kollaasi Mäntän näyttelyssä on aikamme
unista pahimpia. Teos on nimeltään Täydellinen
valvonta on mahdollinen.
Unien kaupunki, joka
on Mäntän kuvataideviikkojen tämänkesäinen teema, on näyttelynä
kompaktimpi kuin aikaisemmat. Katsaus rajautuu Pekilon
näyttelytilaan, eikä teoksia ole asennettu aikaisemmista poiketen
lainkaan luontoon, maahan tai Mäntän kaupunkitilaan. Rakennuksen
takana olevissa kolmessa pyöreässä, suljetussa siilossa ovat Heini
Niemisen luonnonsuojeluaiheinen
Jäätikköarkisto -installaatio,
Taneli Rautiaisen
ääniteos ja Vera Arjoman hiljainen
video.
Saarekkeinen
kulttuurimaisema
Tarkasti ripustetun
kokonaisuuden ilmapiiri on jossain määrin pidättynyt ja
hermeettinen, se on nykytaiteen ja oman aikamme näköinen. Myöskään
performansseja ei Mäntässä nähdä tänä kesänä, mutta
kuraattori Jyrki Siukosen
valinnat ovat erinomaisia ja hän tuntuu olevan niissä kuin
kotonaan. Siukonen on eräs harvoista henkilöistä maassamme, jonka
tuntosarvet Suomen nykytaiteen kenttään ulottuvat Lappiin asti.
Näyttelyn viidenkymmenen taiteilijan joukossa pohjoissuomalaisia on
viidennes.
Kuraattori Jyrki Siukonen avasi näyttelyn. |
Mitä 20 vuotta sitten alkanut Mäntän kuvataideviikot kertoo
Suomen taiteen tilanteesta vuonna 2013? Elämme varsin rikasta ja
monitahoista kehityskautta. Kuvataide-elämän hedelmällinen
fragmentoituminen eli pirstoutuminen alueellisesti, tyylillisesti ja
teknisesti itsenäisiin osa-alueisiin jatkuu. Ilmassa on paljon
nuppuja, suuntia ja saarekkeita, vaikka niistä on usein vaikea
sanoa, mikä tulee kestämään ja selviytymään ajan myötä.
Aikamme suomalaista kuvataidetta luonnehtii tekninen ja materiaalinen
edistyneisyys ja valmius.
Mäntän näyttelyn
kaltaiset säännöllisesti toistuvat taidekatsaukset ovat yhä
tärkeämpiä, koska niissä katsoja pääsee edes jonkinlaiseen
kosketukseen nykyajan menosuunnista. Ja yhä tärkeämpiä
nykytaiteen yhteisnäyttelyt ovat myös itse taide-elämälle ja
kuvataiteen kehitykselle, koska nykyisessä erillissaarekkeiden
kulttuurimaisemassa tarvitaan enemmän kuin ennen vuorovaikutusta.
Spektaakkeleista
selkouniin
Yleiskuva Pekilon näyttelytilasta. |
Katsoja kulkee Mäntän
Pekilon näyttelytiloissa isompien keskussalien teosten avoimien
julkilausumien ja spektaakkeleiden joukosta pienempiin suljetumpiin
käytäviin. Hän kiipeää ylös portaita mystisiin, aistikkaisiin
ja intiimeihin kabinetteihin tässä kirjavien unien kaupungissa.
Tomas Regan, Tarkkailijat-sarjasta, 2013. |
Erno Enkenberg, Valkoinen kohina, 2013. |
Suurista
spektaakkeleita lähestyvistä töistä voisi mainita Kari
Juutilaisen maalauksen Monimutkainen,
jossa yhdistyvät hienosti useat tyylikerrostumat. Unen
kuolemansymboliikkaan viittaa Radoslaw
Grytan suuri tervattu puu, joka
tunkeutuu lattioiden ja seinien läpi ja päättyy pronssiseen osaan.
Adel Abin
romuttaa ja sarkastisoi alfaurosten rivistön sukupuolisymboliikkaa
julistesarjallaan. Erno Enkenbergin
pienoismallissa ideaali, pittoreski idylli ja harmonia törmäävät
pirstoutumiseen ja organisoituun dekonstruktioon. Kimmo
Ojaniemen ilmassa olevat klassiset
puukonstruktiot ovat hienoja unenomaisia rakennelmia.
Vastakohtia ja
vertailupaikkoja
Teokset eivät
muodosta niinkään tekijöidensä mukaisia ryhmiä, vaan ne
keskustelevat keskenään, muodostavat vastakohtia ja
vertailupaikkoja. Huoneinstallaatioiden kokonaisympäristöjä
katsauksessa on toki, esimerkiksi Riikka
Keräsen installaatio matonkuteista,
oksista ja kipsistä, sekä Panu
Rytkösen goottilaisia, mystisiä
tunnelmia välittävää surrealismia eräässä huoneessa.
Paula Salmela, Virtaus, 2012.
Suuri
aisti- ja muistokokonaisuus näyttelyssä on Marjo
Levlinin Humpuukiteltta
ja Musta
Kabinetti,
jossa on dokumentoitu sirkushistoriaa löydettyjen esineiden ja
tilateoksen voimin. Myös Paula
Salmelan suurikokoinen huoneteos
Virtaus on
tahdikas valojen, värien ja muotojen yhdistelmä.
Adolfo Vera, Hombre, 2013. |
Hienoja ja osuvia
esineinstallaatiota näyttelyssä ovat Adolfo
Veran Minä
ja Hombre.
Outouden maailmasta kertovat Heli
Ryhäsen kankaasta taitellut
lepakkomaiset, katosta roikkuvat hahmot ja Tuuli Mukan
vahvat kollaasit lähestyvät unien ylitodellisia aistimuksia.
Tuuli Mukka, Hedelmäpeli, 2012. |
Mukana
on myös teoksia, joita voisi pitää selkounina,
joissa näkijä tietää näkevänsä unta. Esimerkiksi Aleksi
Linnanmaan
hitaaseen kamera-ajoon perustuvassa videossa on tällaisen unen
tunnelmaa ja Sara Ahteen
Oulu
-sarjan valokuvissa on takautuvaa omaelämänkerrallisuutta.
Sosiaalinen unennäkö
Vastoin yleisiä
käsityksiä unet eivät ole ainoastaan introspektiivisia, itseään
tarkkailevia tai oidipaalisiin kokemuksiin perustuvia. Onhan
1980-luvulta asti kehitetty myös sosiaalisen unennäön käsitettä,
jossa tutkitaan sitä, mikä unissa on ihmisille yhteistä ja niiden
yhteiskunnallista viitettä.
Mikael Pohjola, Demokraattiset elämykset, 2013. |
Tom Engblom, Maahanmuuttaja, 2012. |
Näyttelyssä
yhteisiä yhteiskunnallisia aiheita lähestyviä teoksia on useita.
Mikael Pohjolan
Demokraattiset elämykset
on iso puuveistos joka kuvaa demokratiaan liittyvää epädynamiikkaa,
mahdottomuutta, kankeutta, epätasapainoa ja kömpelyyttä hieman
saman tapaan kuin Frank Brümmelin kiveen kaiverretut reliefimäiset
työt. Tom Engblomin
Maahanmuuttaja
on rautakuulilla kivitettyä ja potkittua peltiä ja uudelleen
maalitauluksi maalattu hahmo. Ja eräs näyttelyn huomiota herättäviä
yhteiskunnallisia satiireja on Esa
Meltauksen Kansantalouden
perusteet, jossa tuulettimien varassa
leijuvat punaiset ilmapallot.
Sándor Vály, videosta The Critics, 2013. |
Kokeellista taidetta
lähestyy Jan-Erik Anderssonin
suuri, vauhdikas koostekuva Sota,
joka täyttyy hänen poikansa Adrianin
piirustuksilla, välähtelevillä led-valoilla ja äänillä.
Kokeellisuutta, tai kokeellisuuden parodiaa on myös Sándor
Vályn videoissa, jossa
slapstick-komedian ja toiston keinoin ilmaistaan sarkastista
huumoria ja makaaberia tunnelmaa.
Teollisuuskaupungista
taidekaupungiksi
Pekilon ulkopuolella
Mäntän kaupungissa unien siirtymät muuttuvat toisenlaisiksi.
Siellä on pohdittu sitä, miten teollisuuskaupunki muuttuu
taidekaupungiksi. Gösta-museossa Mäntän teollisuuskaupungin sekä
sen patruunan ja arvostetun sivistysporvarin tarinan kertoo
erinomaisesti käsikirjoitettu, loistavasti valaistu, upeita
ääninäyttelijöitä ja hyvin lavastettu esineistö näyttelyssä
Paperiperkele. Ainutlaatuinen museonäyttely ja -esitys perustuu
Teemu Keskisarjan
kirjoittamaan elämänkertaan Vihreän kullan kirous G.
A. Serlachiuksesta.
Paperiperkele-näyttelystä. |
Ja konkreettinen osoitus
taidekaupungin rakentamisesta on Joenniemen kartanoon, pari kilometriä
Mäntän ulkopuolelle rakennettava uusi taidemuseo. Se avataan ensi
keväänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti