maanantai 16. lokakuuta 2006

Kirjeeni presidentti Putinille: Kukapa kritiikkiä arvostaisi?

Presidentti Putin, mielestäni olette selityksen velkaa. Tiedän että tämä vaatimukseni saattaa teitä hymyilyttää, koska tiedän, että suurin osa työstänne, samalla tavalla kuin kaikkien poliitikkojen työ, ei ole mitään muuta kuin selittämistä selittämisen perään.

Demokratiaan kuuluu asioiden selittäminen ja selvittäminen, siksi se on joidenkin mielestä niin tylsää.

Autoritäärinen järjestelmä ei selitä. Se saattaa aiheuttaa ihmisissä pelkoja, jotka saattavat kehittyä jopa vainoharhaisiksi. Joihinkin taas tällainen ”suorasukaisuus” saattaa vedota.

Kirjoitin Kulttuurinavigaattorissa heinäkuussa 2005 raportin otsikolla Hänen nimensä on Putin, Vladimir Putin saksalaisessa Frankfurter Allgemeine –lehdessä julkaistusta artikkelista, jossa analysoitiin julkisuuskuvaanne Venäjällä. Jutussa luonnehdittiin Venäjää maaksi, jossa vallitsee ”valtavertikaali”.

Käsittääkseni tuo valtavertikaali ei ole tasoittunut Venäjällä, vaan se on entisestään jyrkentynyt. Tšetšeniassa ihmisten kiduttaminen ja tappaminen on jatkunut. Nationalismi ja äärioikeistolaisuus ovat lisääntyneet. Maiden välisiä suhteita ohjaillaan sanelemalla ehtoja kauppapolitiikalle. Asioiden hoitamisesta ihmisiä tappamalla niin liike-elämässä kuin viestinnässäkin on tullut hirvittävä maan tapa Venäjällä.

On toivottu, että tällaiset asiat eivät leviäisi Venäjältä Suomeen. Mutta kun Venäjän ja Suomen raja ei ole ilmatiivis, vastaavanlaisia ongelmia on meilläkin alkanut ilmetä. Erään juristin raaka tappo on kuohuttanut lehdistöämme.

Nationalismiin vedottiin elokuussa, kun eräs suomalainen poliitikko esitti aloitteen niin sanotuista kulttuurikaanoneista, joissa määriteltäisiin luetteloita suomalaiskansallisen kulttuurin merkittävimmistä teoksista. Idea on lainattu Tanskasta, jossa sellaiset listat otettiin käyttöön alkuvuodesta. Alkuvuodesta tanskalainen nationalismi ja islamilainen kiihkoilu aiheuttivat levottomuuksia niin sanotussa suuressa pilakuvakohussa.

Eikö ole kummallista, että ihmisen suurin ongelma näyttää olevan toisen ihmisen pelko? Muukalaisia pelätään Suomessakin – ei vähiten venäläisiä.

Sanoitte Saksan matkallanne viime viikolla, että murhatun toimittaja Anna Politkovskajan kritiikki vaikutti minimaalisesti Venäjän politiikkaan. Tämä on mielestäni paljastavaa.

Toki Suomessakin kritiikki on vähentynyt. Valtajournalismi on pönäköitynyt, sillä on yhä vähemmän kilpailijoita ja se moniäänisyys, mikä lehdistössämme näkyi selvästi aikaisemmin on vaimentunut. Jotkut sanovat, että kritiikki on kuoleva laji.

Olen ollut huolissani myös siitä, että Venäjällä ei ole käyty laajaa, avointa kansalaiskeskustelua sosialismin virheistä ja epäonnistumisista. Tällainen keskustelu tullaan kyllä käymään, jos maanne aikoo joskus tulla kansalaisyhteiskunnaksi. Meillä keskustellaan ainakin jossain määrin maamme historiasta ja siihen liittyvistä ongelmista ja tuo keskustelu on alkanut olla jopa melko suosittua. Silloin tällöin tutkijat löytävät uusia näkökulmia ja tarkastelutapoja maan menneisyyteen.

Niin, kukapa kritiikkiä arvostaisi. Mutta eikö kritiikin väheksyminen ole kuitenkin autoritäärisen asenteen perusta? Tämän omantunnonkysymyksen haluan esittää jokaiselle lukijalleni ja tähän asiaan haluaisin saada presidentin selvityksen.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...