Historian hämärästä uuteen valoon

Pavel Filonov ja venäläinen avantgarde Kumussa, Tallinnassa 10.6.–18.9. 2011.

Venäjän ja Neuvostoliiton avantgarden taiteilijoiden tarinat ovat usein jääneet hämäriksi, koska Neuvostovaltion stalinistinen kuri, vallanpito ja sensuuri alkoi ulottua eri taiteenaloille 1930-luvun alusta. Tarkasti ottaen ne päättyivät vasta kuusikymmentä vuotta myöhemmin vuonna 1991, kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta. 

Pavel Filonov, Kuninkaiden pidot, 1913.

Eräs hämäräksi jääneitä tarinoita on Moskovassa vuonna 1883 syntynyt Pavel Filonov. Hänen näyttelynsä Tallinnan Kumussa on vaikuttava ja laaja näkökulma taiteilijan tuotantoon, aikalaistaiteeseen ja Neuvostoliiton taidehistorialliseen kehykseen.

Pietarin Venäläisen museon kokoelmista kootussa näyttelyssä on Filonovin tuotannon keskeisimpiä teoksia. Mukana ovat töillään myös Kazimir Malevitš, Natalia Gontšarova, David Burljuk ja Mihhail Matjušin. Joukossa on yksi suurehko Vassily Kandinsky, jonka näkeminen pelkästään olisi Tallinnan matkan arvoinen.

Mutta taidehistoriallista uteliaisuutta kutkuttavat myös teokset, jotka olivat osa Neuvostoliiton avantgarden murtumista 1920-luvun lopulta ja sen kuihtumista osana Neuvostoliiton kulttuurinhallintoa. Avantgarden sijaan eturiviin tuli konservatiivinen ja taantumuksellinen taide, taidehistoriallinen taustajoukko, sosialistisen realismin arrière-garde.

Näyttelyyn on valittu teoksia Stalinin hovitaiteilijalta Isaak Brodskilta ja muun muassa kollektiivisesti tuotettu, suurta johtajaa ylistävä yli viisi metriä leveä, ekstaattinen ja paatoksellinen maalauskangas, suuri kone, Kunnia suurelle Stalinille! (1950).

Mukana ovat myös sosialistisen realismin pehmeämmät kasvot, esimerkiksi Alexander Samokhvalovin kuuluisa modernistinen ja seksikäs Tyttö urheilupaidassa (1932).

Alexander Samokhvalov, Tyttö urheilupaidassa, 1932.

Pavel Filonov on jäänyt hämäräksi taiteilijaksi, koska hänen tuotantonsa ja uransa huipentuma osui aikaan, jolloin avantgarden voima alkoi hiipua ankarien taitelijaryhmien välisten kiistojen ja valtataisteluiden seurauksena. Samaan aikaan voimistuva Neuvostovaltio alkoi ulottaa vaatimuksiaan kaikille elämänalueille.

Vuonna 1929 Filonovin perusteellisesti valmistettu yksityisnäyttely ripustettiin Leningradin Venäläiseen museoon, mutta sitä ei koskaan avattu. Suurten voimien kiistakapulaksi tulleen taiteilijan näyttelyn ovet pidettiin lukittuna kolmen vuoden ajan. Sen jälkeen näyttely purettiin.

Neuvostoestablishment unohti Filonovin. Hänen koulukunnalleen annettiin tehtäväksi kuvittaa Kalevala 1930-luvun alussa, josta on ilmestynyt suomeksi Iliana Meijas-Ojajärven kirja. 

Tästä ei Kumun näyttelyssä ole esimerkkejä, mutta mukana on Filonovin myöhäistuotannon maalaus Josef Stalinin muotokuva (1936) valtioterrorin vainojen voimakkaimmilta vuosilta, jossa kylmä, demoninen ja ikoninen mieskasvo tuijottaa katsojaa. Maalaus hyllytettiin stalinistiseen tyyliin, ilman perusteluja.

Pavel Filonov, Josef Stalinin muotokuva, 1936.

Pavel Filonov osallistui Leningradin puolustukseen ilmavalvontajoukoissa ja hän kuoli nälkään vuonna 1941. Taiteilijan sisar lahjoitti suurimman osan hänen tuotantoaan Venäläiselle museolle, jonka kellareista niitä nostettiin esille vasta 1980-luvulla.     

Miksi Filonovin taiteesta kiisteltiin? Hän on Venäjän avantgardisteista erikoisin ja poikkeavin. Filonov oli myös teoreetikko, joko kokosi ympärilleen seuraajia koulukunnaksi. Hän oli järjestelmällinen, pikkutarkka taiteilija, joka loi spontaanin maalaustavan sijaan oman ja omalaatuisen systeemisen ja metodisen järjestelmänsä.

Filonov kehitti dekonstruktivismin ennen dekonstruktivisteja. Hän loi eräänlaisia tasoja, digitaalisesta kuvankäsittelystä nykyisin tuttuja ”layereita”, himmensi ja terävöitti, hajoitti aiheensa atomeiksi ja rakensi. Filonov loi kaaoksen, josta teki uuden järjestyksen. Näiden maalausten tiheys on lähes shokeeraava, niiden intensiivisyys valtava ja intiimisyys ennenäkemätöntä.

Filonovin taiteessa on monia sävyjä. Niitä ovat venäläiseen kansantaiteeseen pohjautuva primitivismi, kertovuus, joskus lapsenomainen kuvituksellisuus ja ehdoton analyyttisyys. Maalaukset kertovat läheisyydestä ja lämmöstä, mutta myös ahdistuksesta ja epäoivosta. Hän ei ollut abstrakti taiteilija, vaikka voisi sanoa että hän kehitti taidettaan abstraktin taiteen keinoin.  

Hienovaraisesta ja neuroottisen tarkasta yksityiskohtien ja värien hallinnasta johtuen katsojan käsitys Filonovin teoksista jää vajaaksi niistä otettujen valokuvien ja painojäljennösten perusteella. Tallinnan Kumussa olevat Filonovin maalaukset ovat fantastinen kokemus juuri hyvin valaistussa museotilassa, rikkaassa ja ristiriitaisessa kontekstissaan ja fyysisinä, oikeina elävinä teoksina, livenä.

Pavel Filonov, He, joilla ei ole mitään menetettävää, 1912.