Eräs tuttavani mainitsi, että häneltä oli pyydetty kirjoitusta
erääseen kulttuurilehteen, mutta kirjoituspalkkiota ei luvattu maksaa.
Tuttavani, joka on ammattikirjoittaja, mainitsi että hän luonnollisesti
kieltäytyi kirjoittamasta.
Yllätyin, kun luin uutisen seuraavalla viikolla, että lehti, joka oli kysynyt ystävältäni ilmaista
kirjoittamista oli saanut Opetus- ja kulttuuriministeriön
kulttuurilehtien laatupalkinnon.
Kirjoitin valituksen asianomaisen palkinnon myöntäneen lautakunnan puheenjohtajalle. Totesin, että kulttuurilehtien
laatupalkintoa ei pitäisi myöntää sellaiselle lehdelle, joka ei maksa
kirjoittajilleen palkkaa. Palkan maksaminen pitäisi olla itsestään selvyys
kaikkien julkista tukea nauttivien julkaisujen kaikille tekijöille.
Epätasa-arvoa edistää varsinkin se, että lehden painajille ja taittajille
palkkaa maksetaan, mutta ei kirjoittajille.
Kirjoitin valituksessani myös, että tällaisella toiminnalla
opetusministeriö heikentää ammatillisesti toimivien kirjoittajien asemaa.
Palkinnon myöntäneen lautakunnan puheenjohtaja vastasi, että
moni suomalainen (ja pohjoismainen) kulttuurilehti tehdään ilmaisella työllä,
monta kertaa jopa ilmaisella päätoimittajatyöllä. Hän vetosi siihen, että
pienellä kielialueella ei ole mahdollista saada kulttuurilehtien julkaisemista
kannattavaksi. Laatutuen myöntäjä kirjoitti, että työ on luonteeltaan
idealistista, ei kaupallista.
Näin valtio siis tukee ilmaista kirjoittamista. Opetus- ja
kulttuuriministeriö opettaa kulttuurilehtiä tottumaan siihen ajatukseen, että
laatua voi saada ilmaiseksikin.
Toisessa ministeriössä, nimittäin verottajan toimistossa
ilmaiseksi kirjoittamista taas pidetään laittomana ja kiellettynä. Ilmaiseksi
kun voi Suomessa tehdä ja teettää vain rutiiniluonteista, ei-ammatillista
työtä, talkootyötä. Käsittääkseni talkootyönkin teettämisen arvo pitää nykyisin
esimerkiksi yhdistyksissä laskea ja ilmoittaa verottajalle.
Ilmaisen työn teettäminen, onpa se mitä tahansa, on
riistosuhde ja kirjoittamisenkin, kuten minkä tahansa ilmaisen työn teettäminen
ja tekeminen on rikollista puuhaa. Kulttuurinavigaattori näkee tässä vaiheessa meheviä
mielikuvia kulttuurilehdistä, joissa tuomitaan lasten seksuaalinen
hyväksikäyttö, miesten väkivalta ja kaikki muu maailman kamaluus. Samaan aikaan
lehdet teettävät kirjoittamisen avustajilla ilmaiseksi, eivätkä kirjoittajaparat
uskalla hiiskua asiasta sanaakaan.
Miksi ilmaiseksi kirjoittaminen, siis kirjoittajien riisto
on lisääntynyt? Asiaa auttaa ymmärtämään sosiologi Pierre Bourdieun
kulttuurisen pääoman käsite.
Keräämällä kulttuurista pääomaa, siis esimerkiksi kirjoittamalla alan lehdissä,
kirjoittaja lisää toimintamahdollisuuksiaan ja valtaansa.
Tästä Bourdieun käsitteestä, symbolisen ja kulttuurisen
pääoman kartuttamisesta on tullut ehkä laajimmalle ja pisimmälle vietyä
riistämistä nykysuomalaisessa yhteiskunnassa. Opiskelijat oppivat kirjoittamaan
ilmaiseksi ylioppilaskuntien ja ainejärjestöjen lehtiin. Kerättyään symbolista
pääomaansa nokkelina kirjoittajina, he jatkavat sen kartuttamista omien
alojensa asiantuntijoina.
Ilmaiseksi kirjoittaja kuitenkin riistää paitsi itseään,
myös niitä, joiden pitäisi yrittää elää kirjoittamalla. Ilmaiseksi kirjoittaja
lisää myös epätasa-arvoa, nauttivathan kirjapainojen, paperitehtaiden ja postin
työntekijät turvallisia, ruhtinaallisia kuukausipalkkojaan. Tulevatko
paperitehtaiden, painotalojen tai postin työntekijät ajatelleeksi, että eräs
osa heidän käsittelemästään panoksesta on tehty riistotyöllä, ilmaiseksi?
Symbolisen pääoman kirous on kasvanut myös viestinnän
laajetessa verkkoon. Kulttuurinavigaattori ei ole koskaan saanut penniäkään blogikirjoituksistaan,
mutta symbolista pääomaa erilaisten palautteiden muodossa, siis näkyvyyttä olen
saanut runsaasti. Nykyisin jokaisella varteenotettavalla kirjoittajalla on
blogi.
On hieno asia, että kulttuurilehtiä tuetaan ja se on upeaa, että jokainen
voi kirjoittaa ajatuksiaan verkkoon. Ilmaista kirjoittamista ei saisi
kuitenkaan tukea. Symbolisen pääoman kartuttamisen huono puoli kun on se, että
sitä ei voi syödä.
13 kommenttia:
Puhut ilmeisesti N&N lehdestä? Oletko koskaan ollut tekemässä/tuottamassa vastaavia julkaisua? Tietoa siitä mikä tuollaisen julkaisun aktuaalinen todellisuus on, sinulla nimittäin ei tunnu olevan.
Tyypit näissä toimituksissa lukevat ja toimittavat kymmeniä artikkeleita kuukaudessa muiden töidensä ohella. Mainitsemasi päätoimittajakaan ei saa työstään palkkaa, vaan on tietääkseni muualta hankkimillaan apurahoilla kustantanut ympärivuorokautisen, altruistisen työnsä.
Suurin osa yhteiskunnallisesta työstä on "ilmaista". Kukaan ei maksa juuri mitään suurimmalle osalle kotiäideistä, tutkijoista, taiteilijoista, urheiluseuroista yms.
Ihanne olisi tietysti se, että kyseinen aikakauslehti voisi maksaa kirjoittajille ja KAIKILLE työtätekevilleen asiallisia palkkoja. Se kuitenkin tarvitsisi (tuon valtiontuen lisäksi) noin 4000 tilaajaa lisää. Tämä on yksinkertaista matematiikkaa ja kaiken lisäksi suomalaiselle filosofiselle julkaisulle mahdotonta.
Valitin siitä, että kyseinen lehti sai kulttuurilehtien laatupalkinnon. Mielestäni kulttuurielhtitukea voi myöntää mille tahansa lehdelle, mutta laatupalkintoa ei saa myöntää ilmaiskirjoittelua, siis riistoa harjoittavalle lehdelle.
Opetusministeriön pitäisi ottaa se periaatteellinen kanta, että laatua voi saada aikaan rahalla eli siten, että maksetaan palkka työstä sille, joka sen on ansainnut. Nykyinen palkitseminen tukee riistotyötä.
Toivottavasti kuitenkin n&n lehti ja kaikki ilmaiskirjoittelua harjoittavat yhteisöt mainitsevat ilmaisena teettämänsä työn arvon verottajalle. Jos ei, käsittääkseni siitä voi tulla hankaluuksia.
"laatupalkintoa ei saa myöntää ilmaiskirjoittelua, siis riistoa harjoittavalle lehdelle."
Eikö riistosta puhumisen minimikriteeri ole se, että on riistäjä ja riistetty, ja riistäjän erottaa riistetystä se, että riistäjä hyötyy riistetyn kustannuksella? Jos jossain prosessissa ei kukaan hyödy vaan kaikki tekevät töitä, niin kuka on riistäjä ja millä perusteella?
Täältä käsin katsoen näyttää nimittäin siltä, ettei kukaan hyödy vaan kaikki tekevät töitä.
Tai sitten kuvio on todella omituinen: kulttuurilehden toimitus tekee ilmaista työtä ja näin ollen riistää itse itseään!
En usko, että kymmenentuhannen euron palkinnosta riittää rahoja toimituksen palkkioihin. Kädestä suuhun elävillä lehdillä se takaa sen, että varmuudella voidaan tehdä numero tai kaksi eteenpäin ja hyvällä lykyllä vaikka tilata esimerkiksi artikkelin suomennos palkkiota vastaan. Riistämisen terminologian säästäisi muihin yhteyksiin.
Tilanne jossa jostain työstä ei makseta on laiton ja rikollinen. Mielestäni kulttuurialan sweatshopit pitää saada kuriin, pyrkivätpä sen harjoittajat kuinka yleviin pyrkimyksiin tahansa.
Jos joku tekee ilmaista työtä (lukuunottamatta talkootyötä, josta verottaja määrää erikseen) se on itsensä, alan ammattilaisten ja meidän kaikkien riistoa, vaikka palkkiosta saatavilla verotuloilla ei paljon valtionvelka lyhenekään.
Jos kulttuurilehti maksaa laskunsa vain kirjapainolle ja jakelijalle eli postille, se tukee silloin postia, sekä paino- ja paperiteollisuutta. Jos se saa valtion tukea, mutta ei maksa toimitus- ja kirjoitustyöstä, silloin se siirtää veronmaksajien rahat näille teollisuudenaloille. Onko tämä palkinnon tarkoitus?
Kulttuurilehdet ovat organisoitua toimintaa, jossa on budjetti ja jonkinlainen toimintasuunnitelma. Se ei ole taiteelliseen työhön vertautuvaa itseilmaisua. Juuri ilmaisun ja kirjoittamisen raja on hämärtynyt ja nyt on tullut aika muuttaa pelisääntöjä tältä osin.
Vaikka olenkin tässä blogissa riistäjäksi parjatun lehden toimituksen jäsen, niin kirjoitan nämä kommentit yksityishenkilönä. Näkökulmani on yksityisen riistäjän vinkkeli.
Välillä väität kirjoittavasi ainoastaan laatupalkinnosta, mutta jokaisessa mahdollisessa käänteessä kuitenkin toteat, että esimerkiksi niin & näin lehti syyllistyy riistämiseen. Tämä on inhottava syytös ja otan etupäässä kantaa siihen.
Luonnehtiessasi riistoksi sellaista toimintaa, jossa kukaan ei hyödy toisen kustannuksella eikä kukaan pakota (edes epäsuorasti) ketään mihinkään, käytät kyseistä termiä totutusta poikkeavalla tavalla. Niin voi tietenkin tehdä, mutta olisi mielenkiintoista kuulla perusteet tälle orwellilaiselle kielenkäytölle, jossa yhdistyy kokoomusnuorten monetaristinen maailmankuva ja vanhakantainen ammattiliittoretoriikka. (Ei yhtään sen viattomampi mutta aavistuksen verran huvittavampi on vaatimuksesi siitä, että termi ”laatu” tulee vastaisuudessa varata vain taloudellisesti menestyksekkäille projekteille)
Mutta sovitaan keskustelun vuoksi niin, että toimittajien tekemä palkaton työ on riistoa. Mitä siitä seuraa? Kukaan ei tietenkään halua riistää ketään ja lopetamme riistämisen välittömästi. Kuinka käy?
Ensimmäisenä tästä seuraa se, että kaikki Suomessa ilmestyvät pienlehdet lakkautetaan. Ainoastaan taloudellisesti menestyksekäs journalismi sallitaan. Mitähän tämä mahtaisi tarkoittaa journalismin laadulle (sanan konventionaalisessa merkityksessä)? Oma veikkaukseni on, että Suomalaisen lehdistön laatu ei tälle tempulla nouse.
(jatkoa)
Mietitään myös sitä millaisia seurauksia tästä koituu kaltaisellesi ihmiselle, joka haluaa saada elantonsa kirjoittamalla. Kuvitteletko, että työtilaisuutesi kasvaisivat sillä, että kun lakkautamme kaikki laadukkaat, mutta tällä hetkellä taloudellisesti vaatimattomasti menestyvät lehdet? Uskotko tosissasi, että tämä temppu loisi kaltaisillesi uusia työtilaisuuksia? Vai olisiko todennäköisempää, että joku tarpeeksi laadukas lehti saattaisi kasvaa tulevaisuudessa niin isoksi (esimerkiksi laatupalkinnon osittaisella avustuksella), että sen olisi mahdollista maksaa kirjoituspalkkioita? Usko pois, kaikki Suomen pienlehdet haluaisivat saavuttaa tällaisen tilan. Asia ei ole tahdosta kiinni.
Mutta mitä muuta siitä seuraa kun poistamme Suomesta riistämiseksi leimaamasi toiminnan? Olen itse syyllistynyt riistämiseen laajemminkin. Toimin nimittäin useamman vuoden urheiluseurassa valmentajana täysin vapaaehtoisesti. Kolmena iltana viikossa (+pelimatkat) tein korvauksetta työtä, joka on Suomessa toisille elinkeino. Argumenttiesi mukaan syyllistyin ammattivalmentajien riistämiseen. Miten käy jos tämäkin riistoharrastus lopetetaan? Tuhannet ja tuhannet nuoret (sekä aikuiset) jäävät ilman ohjattua harrastusta. Varmasti tämän jälkeen ammattivalmennus alkaa kukoistaa tavalla, jollaista Suomessa ei ole ennen nähty, mutta mikä on hinta? Osaat varmaan itse käyttää mielikuvitustasi ja jatkaa ajatusleikkiä hyväntekeväisyysjärjestöihin tai vaikka säännöllisesti ja kovaa harjoitteleviin musikantteihin, jotka ilman korvausta soittavat siellä täällä ja riistävät näin ammattimuusikkoja (vaikka lehden toimittaminen ja taiteellinen ilmaisu eivät varmaankaan ole rinnastettavissa toisiinsa, niin määrätietoinen ja organisoitu bändiharjoittelu on täysin rinnasteinen määrätietoisen ja organisoidun lehtiharrastuksen kanssa).
Noin ylipäänsäkin hyökkäyksesi lehtiä kohtaan, joiden levikki tällä hetkellä parhaimmillaankin pyörii noin 2000 kappaleen tienoilla, vaikuttaa ennemminkin periaatteelliselta tiuskinnalta kuin ongelmiin puuttumiselta. Käytetylle energialle saisit aivan varmasti paremman panos/tuotos –suhteen (monetaristisessa diskurssissa pysyäksemme) jos ryhtyisit kampanjoimaan kulttuurijournalismin puolesta suurempien lehtien suuntaan.
Palkinnon tarkoituksesta en ole varma, mutta uskoisin, että se on a) antaa julkinen tunnustus, mikä saattaa auttaa lehteä myös parempaan taloudelliseen menestykseen b) antaa taloudellista tukea lehden kehittämiseen ja tekemiseen, joihin kuuluu myös menekin edistäminen (mikä siis vie lehteä kohti sitä mahdollisuutta, että joskus olisi varaa maksaa myös kirjoittajapalkkioita). Hyvä esimerkki tästä kehittämisestä on edellisenä vuonna palkinnon saanut lehti Ikaros. Palkintorahojen turvin se toteutti erittäin onnistuneen ulkoasu-uudistuksen sekä itsenäistyi jakelun osalta. Molemmat uudistukset ovat omiaan kohentamaan kyseisen aviisin taloudellista tilannetta, mikä taas on omiaan tukemaan niitä asioita, joita sinäkin loppujen lopuksi ajat takaa.
Sami Syrjämäki
P.S. Laittomuuksista syyttäminen on vakava asia ja laki tai sen tulkinta ei ole sama asia kuin sinun näkemyksesi. Ehdotan, että tarkistat asian ensin lainoppineilta ja sitten vasta ryhdyt tuomariksi.
P.P.S. Vaadin, että lopetat heti kirjoittelun blogiin jos et maksa siitä itsellesi asiallista palkkiota. Se on kaikkien niiden riistämistä, jotka saavat palkkoita netissä julkaistuista artikkeleistaan.
En tiedä aiotko vastata, mutta huomaan, että yksi selvennys edellisiin on paikallaan.
Tarkkaanottaen et tietenkään tekstissäsi kerro haluavasi lakkauttaa vapaaehtoistyötä. Sinä ainoastaan leimaat sen moraalisesti arveluttavaksi.
Minun väitteeni on kuitenkin se, että jos vapaaehtoistyötekijät uskovat sinua ja alkavat pitää työtään moraalisesti arveluttavana riistona, niin johtopäätös on moisen riistämisen lopettaminen. Vapaaehtoistyöntekijät ovat nimittäin minun uskoakseni pääosin eettisesti kelpoa väkeä, joka ei halua sekaantua riistoon.
Esimerkkini ovat väitteestäsi seuraavia käytännöllisiä johtopäätöksiä.
Sami: "Välillä väität kirjoittavasi ainoastaan laatupalkinnosta, mutta jokaisessa mahdollisessa käänteessä kuitenkin toteat, että esimerkiksi niin & näin lehti syyllistyy riistämiseen."
Vainoharhaa. En maininnut blogikirjoituksessani mitään lehteä nimeltä, kuten en lähdesuojan takia maininnut sen henkilön nimeä, jolta ilmaista kirjoitusta yritettiin pyytää.
Olen sitä mieltä, että laatua voi saada rahalla. Verovaroja ei saa mielestäni käyttää siihen, että palkitaan siitä, että tehdään työtä ilmaiseksi, olipa tarkoitukset kuinka jaloja tahansa. Tämä ei ole laillista peliä. Julkista tukea voi sellaiseen myöntää, ei palkintoa, tässä on raja.
Verottajan ohjeet talkootyöstä tässä linkissä:
http://www.vero.fi/?article=4195&domain=VERO_MAIN&path=5,40,87&language=FIN
Tästä aiheesta keskusteltaessa monet ovat maininneet, kuten minäkin eräässä toisessa keskustelussa, tehneensä ilmaista työtä. Kukaan ei kuitenkaan ole ilmoittanut vaatineensa, kirjan, artikkelin, kuvan tai muun työn tekemistä ilmaiseksi.
Ilmaiseksi kirjoittamisen vaatiminen on kuitenkin pesiytynyt hyvin laajalle valtionhallintoon, yliopistoihin, korkeakouluihin, kustannusmaailmaan ja eri yhdistyksiin. En voi tässä ryhtyä luettelemaan tiedosssani olevia esimerkkejä, mutta asia on yleistynyt käsittääkseni viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Tavoiteenani on saada aikaan laaja asennemuutos, jonka seurauksena ilmaisen työn tekemistä, tilaamista tai maksamista muilla kuin rahallisilla vastikkeilla aletaan ajatella riistämisenä, laittomana, tai ainakin moraalisesti kyseenalaisena toimintana. Minulla on käsittääkseni ainakin yksi vahva tukija puolellani tässä asiassa, verottaja.
Toimintani perusteena on julkisuuden ja siitä seuraavan symbolisen pääoman kartuttamisen muutokset. Viestinnän välineet ovat muuttuneet ja aiheuttaneet kirjoittamisen arvon inflaation. On laadittava uudet pelisäännöt, joissa symbolisen pääoman keräämisen keinot määritellään tarkemmin kuin nykyisin.
On viestintää, joka kuuluu painotetusti yksityisyyden piiriin (pääosin ns. sosiaalinen media) ja joka on puhdasta symbolisen pääoman kartuttamista. Tätä, kuten myöskään omiin blogeihin kirjoittamista ei voi pitää artikkelituotteena.
Jos taas on kyseessä esimerkiksi toisen julkaisijan blogi, kirjoitus on artikkeli ja sen kirjoittaminen muuttuu silloin työsuhteiseksi toiminnaksi. Nykyajalle on tyypillistä, että raja yksityisen ilmaisun ja julkisen julkaisemisen välillä on tullut epäselväksi, siksi uusia pelisääntöja tarvitaan.
Ristiriita on myös siinä, että ammattikirjoittajan "tuotteen" eli kirjoituksen tuotantokustannukset eivät tavallisesti vastaa sen myyntihintaa.
Aihe näyttää herättävän runsaasti keskustelua ja nostattaa vahvoja tunteita. Ehkä aihe ei siis ihan mitätön ole.
”Vainoharhaa. En maininnut blogikirjoituksessani mitään lehteä nimeltä, kuten en lähdesuojan takia maininnut sen henkilön nimeä, jolta ilmaista kirjoitusta yritettiin pyytää.”
Palkinnon saaneita lehtiä ei ole monta. Mutta yhdenkään erikseen nimeäminen ei ole pointti. Pointti on se, että toteat vapaaehtoistyöllä (joka muuten on eri asia kuin ilmainen tai palkaton työ) pyörivien lehtien riistävän muita. Tästä seuraa, että mm. niin & näin on sinun mukaasi riistäjä.
”Olen sitä mieltä, että laatua voi saada rahalla.”
Olen samaa mieltä. Lisäksi olen kohdannut paljon laatua, joka on tuotettu vapaaehtoistyöllä.
”Verovaroja ei saa mielestäni käyttää siihen, että palkitaan siitä, että tehdään työtä ilmaiseksi, olipa tarkoitukset kuinka jaloja tahansa. Tämä ei ole laillista peliä. Julkista tukea voi sellaiseen myöntää, ei palkintoa, tässä on raja.”
”Verottajan ohjeet talkootyöstä tässä linkissä:”
Niin? Vaikka siellä lukisi mitä, niin toistaiseksi näitä lehtiä pyörittävien yhdistysten toiminnan ei ole tulkittu rikkovan lakia sen vuoksi, että eivät maksa itselleen palkkaa. Toistaiseksi myös väite, että saavutuksista, jotka joku on onnistunut tavoittamaan ilman, että sai siitä palkkaa, ei saa palkita, vaikuttaa hatusta heitetyltä.
” Tästä aiheesta keskusteltaessa monet ovat maininneet, kuten minäkin eräässä toisessa keskustelussa, tehneensä ilmaista työtä. Kukaan ei kuitenkaan ole ilmoittanut vaatineensa, kirjan, artikkelin, kuvan tai muun työn tekemistä ilmaiseksi.”
Ehkä sellaiset ihmiset eivät ole olleet keskustelussa mukana? Sinun on aivan turha etsiä sellaisia esimerkiksi niin & näin –lehden parista. Tietenkin me olemme kysyneet ihmisiltä, että olisiko heillä aikaa ja intoa kirjoittaa lehteen, mutta tämä on vain tiedustelu, kysymys eikä vaatimus työn tekemisestä ilmaiseksi (tai muutenkaan). Neuvoisin kääntämään katseen jonnekin aivan muualle.
”Ilmaiseksi kirjoittamisen vaatiminen on kuitenkin pesiytynyt hyvin laajalle valtionhallintoon, yliopistoihin, korkeakouluihin, kustannusmaailmaan ja eri yhdistyksiin.”
Esimerkiksi yliopistoissa kirjoittamisen katsotaan yleensä kuuluvan työnkuvaan ja työaikaa saa käyttää siihen. Jotkut varmasti nappaavat tuplapalkkion, ja omalla ajallaan kirjoittavat valitsevat vapaaehtoisesti julkaisufooruminsa, joka joko maksaa palkkion tai ei. Mutta uskon kyllä, että aivan varmasti jossain joku käyttää kirjoittajia sikamaisesti hyväkseen ja jaan huolen tästä asiasta.
”Tavoiteenani on saada aikaan laaja asennemuutos, jonka seurauksena ilmaisen työn tekemistä, tilaamista tai maksamista muilla kuin rahallisilla vastikkeilla aletaan ajatella riistämisenä, laittomana, tai ainakin moraalisesti kyseenalaisena toimintana. Minulla on käsittääkseni ainakin yksi vahva tukija puolellani tässä asiassa, verottaja.”
Selvästikin tämä on tavoitteesi. Mutta olisiko syytä analysoida paremmin sitä mikä on ongelmallista ja mikä ei. Tässä käy nyt ilmi se, mitä aiemmin jossain määrin peittelit, että todellakin mieluusti veisit pienlehdistöltä sen toimintaedellytykset. En ole verottajan tuesta sinulle varma, mutta sen pahempi jos näin todellakin on. Laki vaatii siinä tapauksessa muutoksen.
Jos logiikkaasi seurataan, niin tilanteesta tulee mahdoton: aina kun joku keksii tuotteistaa jonkun harrastuksen ja siirtyy sen harrastuksen ammattilaiseksi, muuttuu se myös jonkun työksi. Sinun ehdotuksesi mukaan tämä olisi peruste ryhtyä halveksimaan tai julistaa lainsuojattomiksi ne, jotka harrastivat asiaa palkatta (ainakin jos se tapahtuu julkisesti). Puistossa kansan iloksi esiintyvä sirkusryhmä onkin moraalittomista riistäjistä koostuva rikollisjengi!
Tämän lisäksi voidaan kysyä, että jos olisikin siten kuin (ilmeisesti) väität, että pienlehdistö heikentää jollakin tavalla ammattikirjoittajan mahdollisuuksia ansaita rahaa, niin onko tämä todellakin ainoa tai edes merkittävin kriteeri? Voiko tämä lehdistö sittenkin tuottaa vaikka kuinka paljon muunlaista hyvää maailmaan? Ja miksi katsot sen ongelmalliseksi, että tämä lehdistö kuitenkin työllistää joitakin ihmisiä kuten postityöläisiä tai taittajia tai…? Senhän tulisi joka tapauksessa olla lieventävä asianhaara eikä raskauttava.
” On viestintää, joka kuuluu painotetusti yksityisyyden piiriin (pääosin ns. sosiaalinen media) ja joka on puhdasta symbolisen pääoman kartuttamista. Tätä, kuten myöskään omiin blogeihin kirjoittamista ei voi pitää artikkelituotteena. Jos taas on kyseessä esimerkiksi toisen julkaisijan blogi (…)”
Tämä on mielivaltainen erottelu. Sortologiikkasi perusteella on syytä todeta, että ”yksityisistä” blogeista parhaat kilpailevat sellaisten kanssa, joiden kirjoittajille joku maksaa palkkion, ja näin ollen ilmaiseksi nettiin kirjoittavat sortavat niitä, jotka yrittävät elättää itsensä nettiartikkeleillaan (ja ainakin sinun blogisi on täysin julkinen). Lehti sattuu julkaisumuotona sellainen, että sen laadukkaaseen toimittamiseen tarvitaan organisoitumista.
”Ristiriita on myös siinä, että ammattikirjoittajan "tuotteen" eli kirjoituksen tuotantokustannukset eivät tavallisesti vastaa sen myyntihintaa.”
En ole ihan varma mitä tarkoitat tällä, mutta pienlehdet eivät ole pakottaneet ainoatakaan ammattikirjoittajaa kirjoittamaan lehteensä ilmaiseksi (tai muutenkaan).
”Aihe näyttää herättävän runsaasti keskustelua ja nostattaa vahvoja tunteita. Ehkä aihe ei siis ihan mitätön ole.”
Tarkoitatko aiheella ilmaisen työn teettämistä vai vapaaehtoistyötä tai kenties vapaaehtoistyötä tekevien leimaamista moraalittomiksi? Ilmaisen työn teettäminen ei tietenkään ole mitätön aihe. Mutta sen ongelma ei ole se, että joku porukka tekee pienlevikkistä ja taloudellisella menestyksellä mitattuna vaatimatonta lehteä silkasta (viha)rakkaudesta.
Pitkän kommenttisi aiheista puutun vain yhteen asiaan. Toteat, että "Esimerkiksi yliopistoissa kirjoittamisen katsotaan yleensä kuuluvan työnkuvaan ja työaikaa saa käyttää siihen. Jotkut varmasti nappaavat tuplapalkkion, ja omalla ajallaan kirjoittavat valitsevat vapaaehtoisesti julkaisufooruminsa, joka joko maksaa palkkion tai ei. Mutta uskon kyllä, että aivan varmasti jossain joku käyttää kirjoittajia sikamaisesti hyväkseen ja jaan huolen tästä asiasta."
Ilmaiskirjoittamista rohkaisee juuri se, että jotkut työnantajat edellyttävät työntekijöiltään osallistumista alan viestintään, esimerkiksi tieteelliseen keskusteluun. Näin työnantajien kustantamilla työvälineillä, verkkoyhteyksillä ja työhuoneilla voidaan tukea tätä kirottua ilmaiskirjoittamista. Nämä "OTO" kirjoittajat voivat usein surutta myös polkea hintoja, jolloin ammattikirjoittajat joutuvat heikkoon asemaan kilpaillessaan palkkioista heidän kanssaan. Tämänkin takia tarvitaan tarkennuksia pelisääntöihin jo verotuksenkin kannalta.
Niin, en sano, ettei tässä ole mitään ongelmia, mutta tutkijoiden osallistumista tieteenalansa yleiseen keskusteluun, sen popularisoimiseen ja jopa yhteiskunnalliseen keskusteluun on pidetty traditionaalisena tehtävänä, ja tämä pitäisi olla myös kirjoittajan uralle aikovien ihmisten tiedossa kun he uravalintaansa tekevät. Suunta on tietenkin nykyään enemmän sellainen, että yhä useampi haluaa julkaista vain englanninkielisissä vertaisarvioiduissa journaaleissa edistääkseen tutkijanuraansa (jotkut noista julkaisuista muuten laskuttavat kirjoittajia siitä, että pääsevät julkaisemaan). Itse katson, että vastuuta pitää ottaa myös siitä, että tutkimuksen tulokset jne. leviävät myös laajempaan käyttöön kuin vain juuri sen oman alueen eksperteille. Mutta tässä asiassa löytyy paljon näkemyseroja.
Ajatus,jonka mukaan muiden kirjoittamista on rajoitettava sen vuoksi, että joku joka haluaa elää kulttuurista tai tieteestä kirjoittaen ei muuten pärjää, on hieman omituinen, varsinkin jos tämä rajoittamisen halu kohdistuu pienlevikkisiin ja taloudellisesti vaatimattomasti menestyviin pienlehtiin. Jos ammattikirjoittajan leipä todella kaventuu siitä, että ihmiset julkaisevat tällaisia lehtiä vapaaehtoistyönä (ja 17 vuoden jälkeen heille myönnetään työstä palkinto), niin minun mieleeni nousee ensimmäisenä se ajatus, että itseään professionaaliseksi tituleeraava skribentti on ajautunut väärälle alalle.
Kuten sanoin, olen aivan varma, että polkemista tapahtuu, mutta niin & näin –lehden ja muiden vastaavien julkaisujen (ilmais)työn rinnastaminen sellaisiin ilmiöihin kuten lasten seksuaalinen hyväksikäyttö tai miesten väkivalta kielii joko arvostelukyvyn puutteesta tai paremmassa tapauksessa vain huonosta mausta.
Lopuksi vielä yksi konkreettinen kysymys: kirjoitat noiden vihjailevien rinnastusten perään, että ” Samaan aikaan lehdet teettävät kirjoittamisen avustajilla ilmaiseksi, eivätkä kirjoittajaparat uskalla hiiskua asiasta sanaakaan.” Mihin oikein viittaat tällä? Minä olen havainnut ihmisten kieltäytyvän kohteliaasti kirjoittamisesta myös sillä perusteella, ettei siitä makseta palkkiota, ja asia on sillä hyvä. Ainakaan meidän kirjoittajamme eivät ole parkoja. Ymmärrän tämän täysin. Työn teettämistä me emme voi harjoittaa kuin itsellämme. Voimme kysyä jos joku haluaisi jollakin tapaa osallistua lehden tekemiseen, mutta sellaista valtaa meillä ei ole, että voisimme teettää minkäänlaista työtä kenelläkään maksamatta siitä palkkiota.
Lähetä kommentti