Yleisradio julkaisi eilen Puntarin, verkkopalvelun, jossa
julkaistaan sen toimittajien tekemiä kritiikkejä. Klikattuaan Puntarin sivulle
moni ällistyi ja vihastui, kun näki verkkopalvelun taiteenalat: elokuva,
kirjallisuus, musiikki ja teatteri.
”Pyrimme kertomaan Puntarissa mikä valtavassa
kulttuuritarjonnassa on tällä hetkellä ja tässä ajassa kiinnostavaa”,
kirjoittaa Yle Uutisten kulttuuritoimituksen päällikkö Janne Mällinen. Kuvataide puuttuu Puntarista,
vaikka se on varsin merkittävä osa suomalaista kulttuuritarjontaa.
Suuret taidenäyttelyt keräävät enemmän katsojia kuin Hollywood-elokuva ja
pieniä taidenäyttelyitä on pienimmänkin kunnan sivukirjaston näyttelytilassa.
Miljoonat ovat kiinnostuneita kuvataiteista, mutta valtamedia pitää sitä
vähemmistötaiteena.
Jotta Ylen kulttuuri olisi tasapainossa, sen
kulttuuriohjelmista pitäisi 20-30 prosenttia käsitellä kuvataiteita. Nyt
pyöritetään Simon Schaman Taiteen voima-sarjaa ja Eija-Liisa Ahtilasta kertovaa
ohjelmaa vuodelta 2008 uusinnan uusinnan uusintoina. Janne Mällinen kehuu, että
Ylellä on maan suurin kulttuuritoimitus ja musiikkitoimittajia yhtiössä on
valtava määrä, mutta kuvataidetoimittajia on tuskin nimeksikään.
Kuvataide on siis uhanalainen laji mediassa, ja koko
taiteenalaa koskeva viestintä on varsin heikoilla. Syksyllä kuultiin, että
Taide-lehden tilauskannasta merkittävän osan muodostava Taidemaalariliitto
olisi harkinnut luopuvansa jäsenmaksuun liitettävästä tilauksesta. Tämä
saattaisi merkitä lehden levikin pienenemistä jopa 900 kappaleella. Se ei ehkä
lopettaisi vuonna 1959 näytenumeronsa julkaissutta ansiokasta ja hyvin tehtyä
taidelehteämme, mutta äärimmäisen tiukalle budjetille Taide silloin joutuisi.
Ensin väheni mediasta kuvataidekritiikki, sitten
kuvataidetta käsittelevä aineisto ylipäätään alkoi huveta. Kuvataiteen
katoaminen mediasta tarkoittaa sitä, että tuhannet kuvataiteilijat ja joka
päivä järjestettävät taidenäyttelyt Suomessa jäävät valtamedian pimentoon.
Mielestäni olisi aika pohtia koko kuvataidealan viestinnän
tuuliajolle ajatunutta tilannetta laajemminkin. Mitä kuvataiteen viestinnän kehnon tilanteen parantamiseksi on tehtävissä? Nykyaikaisessa mediayhteiskunnassa kuvataiteen viestinnän heikkous tarkoittaa, että koko
kuvataide on uhanalainen laji.
10 kommenttia:
Totta, tilanne on uskomaton suhtessa muihin kulttuurin aloihin ja etenkin urheiluun. Media on täysin viihteen kyllästämä aikana, jolloin tulisi puhua tärkeistä asioista. Kuvataiteilija voi työskennellä vuosikausia ja pitää sitten näyttelyn. Media vaikenee sen kuoliaaksi, mutta urheilijaa haastatellaan etu- ja jälkikäteen suorituksen epäonnistuttua.
Televisio on visuaalinen media eikä kuvataide sinne sovi. Televisiossa esitetyt ohjelmat ovatkin surkeita. Kuvaajat pyörittelevät teosten yksityiskohtia ja zoomailevat koko ajan ties minne teosten ulkopuolelle. Harvoin joku jaksaa näyttää stlll-kuvaa viittä sekuntia pitempään, jolloin olisi mahdollisuus saada kokonaiskuva ennen detaljeja. Mutta väliäkö hällä kun ohjelmia nyt ei vain ole.
Ompa onneksi tämä internet johon jokainen viitseliäs voi laittaa työnsä esille. Eipä mene sitten kulttuuritoimittajien turha työ hukkaan. Pitäisikö kuitenkin ensin rakentaa joku rakennus ja perustaa organisaatio pönöttävine johtajineen? Vaikkapa kuvataideiden visualisointikeskus ja sama ruåtsinkielisille. Maan hallitus voisi sitten hajasijoittaa ja juustohöylätä sitä. Julkisuuteen voisi lipsahtaa joku kuvakin.
Urheilu sopii nuoren kansakunnan itsetunnon kohottajaksi taidetta paremmin koska Suomi on kehitysmaa taiteiden traditiossa. Siksi urheilua tarvitaan ensin jotta saadaan itsetietoinen kansa taiteenkin tuottajaksi ja kuluttajaksi.
Ei ole median vika vaan kuvataiteen. Onko mitään tylsempää kuin taidenäyttelyt avajaisineen jossa ei vahingossakaan sanota mitään rehellistä esilläolevista teoksista? Ei se kuvataidekaan usein osu jos ei tähtääkään.
Ennen kun sain tilaisuuden seurata taidekoulun kritiikkitilaisuuksia, mulla ei ollut juuri mitään eväitä ottaa vastaan kuvataideteoksia - suurimmalla osalla ihmisistä tuskin senkään vertaa. Jos kuvataiteilijat ottais pään perseestään ja alkaisivat vaikka itse julkaista kuviaan netissä, sekä availla toistensa teoksia, joku saattais alkaa oivaltaa mistä kuvataiteessa on kysymys. Teemu Mäen kirja Näkyvä pimeys on sisällöltään rikas. Sitä tuskin on moni hyppysiinsä saanut.
Puntarissa siis vaan ei ole kompetenssia kuvataiteen arvioimiseen. Arvioiminen jää yksinäisten susien vähänluettuihin blogeihin, kuten koko kuvataidekin. Kaiken pitää liikkua, kaikki on aikajanalla. Kaikkea pitää saada odottaa tai muistella, NYT ei ole mitään.
Kysymys on valitettavasti myös median käsittelemän kulttuurin viihdearvosta. Kuvataiteesta voi olla vaikeaa kirjoittaa suurta yleisöä houkuttavalla tavalla. Joku osa kansasta kaipaa vain sirkushuveja, ja tätä kansanosaa YLEssäkin yritetään valitettavasti viihdyttää. Valistusta ei saisi unohtaa.
Television visuaaliseen luonteeseen kuvataide sopisi jopa paremin kuin kirjallisuus. Videotaiteen sopivuudesta puhumattakaan.
Anoyymi: "Jos kuvataiteilijat ottais pään perseestään ja alkaisivat vaikka itse julkaista kuviaan netissä, sekä availla toistensa teoksia, joku saattais alkaa oivaltaa mistä kuvataiteessa on kysymys."
Mielestäni kuvataiteilijat ylläpitävä varsin mallikkaasti nettisivujaan; kyseessä on yksi parhaita välineitä esittää teoksia.Ajatus teosten availusta on hyvä. Keskustelua tarvitaa, sitä saisi olla enemmän. Toisaalta, kuvataiteilijan on pidettävä "pää perseessä" riitävästi - tällä tarkoittanet omissa oloissa olemista- teoksetkin on hyvä saada aikaan eikä pelkkää puhetta. Taidepuhe, tämä taiteen välttämätön seuralainen. Kuvataiteilijoilla on siitä oma variaationsa, murteensa tästä kielestä, joka usein näyttäytyy liian mutkikkaana.
Keskustelua voi saada aikaan vaikka blogeissa, kuten tässä. Itse turhauduin blogin pitämiseen kun keskustelua ei syntynyt. Facebook osoittautui paremmaksi keskusteluareenaksi.
Kysehän on toimittajien kiinnostuksista ja aatemaailmasta. Ei edes siitä, mikä oletettavasti kiinnostaa lukijoita tai myy.
Aamulehden toimittajille kirjallisuus on tärkeää, kuvataidetta ei mainita lainkaan:
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/196661.shtml
Kuitenkaan kuvataide ei ole sen marginaalisempaa kuin kirjallisuus. Ja 1980-luvulla kirjoitettiin varsin runsaasti nykyhetkeen verrattuna.
Kaisu Koiviston humalainen kommentti:
Jos kuvataiteilijat ottais pään perseestään ja alkaisivat vaikka itse julkaista kuviaan netissä, sekä availla toistensa teoksia, joku saattais alkaa oivaltaa mistä kuvataiteessa on kysymys.
Teoksia on vaikka kuinka netissä.
Kysymys kai on siitä että myös sanomalehdissä kirjoitettaisin kuvataidekritiikkejä. Olen huomannut että paperi pitää nähdä, koska digilehdet ovat maksullisia.
transsi
Anonyymi: "Televisio on visuaalinen media eikä kuvataide sinne sovi."
Kulttuurinavigaattori: Kuvataide on myös visuaalinen media ja kuvataide sopii mielestäni siihen erinomaisesti, siinä missä kaikki muutkin aiheet.
Anonyymi: "Arvioiminen jää yksinäisten susien vähänluettuihin blogeihin, kuten koko kuvataidekin."
Kulttuurinavigaattori: Kuitenkin miljoonat ovat kiinnostuneita kuvataiteesta. Picasso-näyttely vetää enemmän väkeä kuin Hollywood-elokuva ja jokaisen sivukylän kirjastossakin on taidenäytely. Ehkä päättäjät ovat valinneet koulussa musiikkilinjan.
Anonyymi: "Kuvataiteesta voi olla vaikeaa kirjoittaa suurta yleisöä houkuttavalla tavalla. Joku osa kansasta kaipaa vain sirkushuveja, ja tätä kansanosaa YLEssäkin yritetään valitettavasti viihdyttää. Valistusta ei saisi unohtaa."
Kulttuurinavigaattori: Ylessä on paljon hyviä kirjoittajia ja ohjelmantekijöitä ja lisää voi palkata vaikka millä mitalla. Rohkeuden puutteesta on kyse, asenteet ovat siellä vääriä. Kuvataiteen pitää tulla yhdeksi taiteenlajiksi muiden joukossa myös Ylessä.
Kuvataiteilijoita tai kuvataidetta ei voi eikä saa täsä asiassa syyttää.
Kirjallisuudesta kirjoitetaan paljon, sillä kirjailijoiksihan tuolla printtimediassa työskentelvistä valtaosa pyrkii/haaveilee - siitä siis ollan jo valmiiksi kiinnostuneita. Musiikki saa äänensä hyvin kuuluville mediassa, onhan se (ja sitä enemmän, mitä kansanomaisemmasta genrestä on kysymys) yksiselitteisesti suosituin taiteenlaji. Musiikin vastaanottaminen on helppoa, ja kulttuurillisesti sen arvioiminen tunnepohjalta (siis helposti) hyväksyttyä.
Elokuvat (kuten myös pop-musiikki) ovat pääasiallisesti klobaalin viihdeteollisuuden tuotteita, joten tarvitseeko erikseen pohtia mistä niiden medianäkyvyys johtuu. Ihan suoraa tuotesijoitteluahan nämä jutut useimmiten ovat.
Teatteri loisii itselleen palstatilaa edelliseltä näyttämön täyttävien filmi- tai televisiotähtien avulla. Ja haaveilevathan ne printtimedian päivätyöläiset myös näytelmäkirjailijuudesta.
Hieman vaikeammin avautuvina (mikä tietysti on vain ihmisten oman epävarmuuden synnyttämää kuvitelmaa) kuvataide ja tanssi jäävät sitten mediahuomion suhteen keräilemään muilta yli jääneitä murusia. Tietysti jos tarjolla on tanssijan alastomuutta tai taidenäyttelyä koskeva rikosepäily ei kulttuuritoimittajakaan voi aiheista kieltäytyä.
Lähetä kommentti