torstai 11. marraskuuta 2010

1990-luku: Tulevaisuus, joka oli


Ars 95:n kohuteos oli tanskalaisen Henrik Plenge Jakobsenin White Love, 1995. Installaatio valkoisia ja läpinäkyviä taloustarvikkeita, ihmisverta, virtsaa, spermaa.
Olemme seuranneet uutisista Wikileaks-organisaation paljastuksia Irakin sodasta. Sodan historia, taustat ja tapahtumat ovat näyttäytyneet julkisuudessa hyvin erilaisina kuin Yhdysvaltain armeijan salaiset raportit.
Wikileaks on tietoyhteiskunnan Robin Hood, joka varastaa vallanpitäjiltä salaisia tietoja ja jakaa niitä kansalle. Wikileaksin paljastamat tiedot Irakin sodasta kertovat siitä, että tietoyhteiskunta pystyy tuottamaan yhtä paljon valehtelua, tiedon salaamista, pimittämistä, vääristelyä, disinformaatiota ja propagandaa kuin kaikki aikaisemmatkin yhteiskunnat.
Tietoyhteiskunnan kääntöpuoleksi ovat tulleet paljastukset. Kotimainen Wikileaks oli myös netissä ilmaiseksi julkaistu tuntemattoman kirjoittajan kirja Minne hävisivät Soneran rahat? Kirja kertoi siitä, miten viestintäyhtiön johtajat saivat päättäjät uskomaan utopiaan, jota ei tullutkaan, ja 4,3 miljardia euroa haihtui savuna ilmaan. 
Tietoyhteiskunta, tai oikeastaan illuusio tulevaisuudesta luotiin 1990-luvulla. Tänä päivänä jokainen voi vakuuttua siitä, miten hauraaksi tuo utopia osoittautui. Yhteiskunta, jonka tuottaa ja välittää tietoa paremmin, nopeammin  ja helpommin kuin milloinkaan aikaisemmin, näyttää tuottavan myös muistinmenetystä, väärinkäsityksiä ja ennakkoluuloja enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Uskomisen sijaan saamme uskonvahvistusta epäuskosta.
Postin eli nykyisen Itellan työntekijät lakkoilivat. Kun sähköposti tuli Suomeen 1990-luvun alussa, pohdittiin että jokainen suomalainen saisi elinikäisen sähköpostiosoitteen syntyessään. Innokkaimmat kyselivät onko muutaman vuoden kuluttua koko postilaitosta olemassakaan.  
Taide-lehden uusi numero käsittelee kahden artikkelin voimalla 1990-lukua. Päätoimittaja Pessi Rautio, Elina Brotherus, Mikko Hintz ja Dan Sundell pohtivat vanhojen Taide-lehtien kautta aikaa ja ajan kuvia.
Maria Hirvi-Ijäs kysyy artikkelinsa otsikossa Mitä oikein tapahtui 1990-luvulla? Hän vastaa arvioimalla Göteborgin taidemuseossa esitettyä, 1980- ja 1990-lukujen göteborgilaistaiteen näyttelyä: ”… tuntuu siltä, että taiteen sosiologinen ja yhteiskuntasidonnainen puoli saa huomiota itse taiteen kustannuksella”.
Hirvi-Ijäs pohtii myös postmodernismia, joka nosti päätään 1980-luvulla. Tänään postmodernismi, postin lakkauttaminen ja tietoyhteiskunta tuntuvat varsin kaukaisilta asioilta, ne ovat asioita, joista aika on ajanut ohi.
Itse muistan 1990-luvun alun suurten kumousten aikana. Kylmän sodan ja sosialististen maiden loppu olivat niin suuria asioita, että taide tuntui pieneltä. Postmodernistit hokivat dogmaattisesti, että suurten tarinoiden aika on loppu, vaikka todellisuudessa suurten tarinoiden aika oli vasta alkamassa.
Eräs uusista suurista tarinoista alkoi Neuvostoliiton lakkauduttua ja suuren talouslaman saatossa. Uusi isänmaallisuus syntyi aikaisemmin vaiettujen asioiden tullessa sallituksi ja se elää tänään yhtä voimakkaana kuin suomalainen patriotismi aina aikaisemminkin. Naisten väheksyminen on tullut poliittisesti epäkorrektiksi, mutta sitä äänekkäämmäksi on tullut kommunistien, lasten, työttömien ja vanhusten syrjintä.
Taide-lehti käy vuosikymmenen kimppuun muistelun keinoin. Taidekriitikko Dan Sundell kritisoi pyhänä pidettyä, 1990-luvulla yleistynyttä taidepuheen käsitettä:
”Hyvin paljon keikarointia tietyillä käsitteillä, se oli viisastelua. Taide vaati aivan oman kielensä kirjoittajalta. Se oli kuvataidetta joka oli kuvailtava mutkan kautta, käsittämättömin termein.”
Sundell toteaa myös asian, jonka itsekin tunnistan 1990-luvusta:
”Tuolloin erityisesti tuli tunne, että useat taideteokset elivät vain selostustensa kautta. Visuaalisen alue ei ollut keskeinen, vaan se asia, jota teosten kirjoitettiin käsittelevän.”
Eri taiteenalojen ammatillinen tiedotus alkoi 1990-luvulla, kuten myös niiden markkinointi. Varsinainen kuvataidekritiikki väheni 1990 luvulta alkaen, kun taas taiteilijoiden määrä kasvoi. Esteettinen relativismi nousi ajan uskontunnustukseksi esimerkiksi Ars 95-näyttelyn yhteydessä. 
Ehkä 1990-luku ei vielä ole historiaa, vaan se on vyöhyke nykyisyyden ja historian välissä, jota voisi kutsua muistelukulttuuriksi. 1990-luku oli tulevaisuutta, joka meni jo ohi, mutta se ei ole ihan vielä sitä menneisyyttäkään, jonka pian löydämme edestämme.

2 kommenttia:

Raimo kirjoitti...

Kaksikielisyys maksaa 1-2 miljardia euroa vuodessa. Sanomalehdet eivät kerro kaikkea, nettikeskustelujakin katoaa.

- Lokakuun lopussa 1915 lähti suomalainen lähetystö Tukholmaan: senaattori Otto Stenroth, Samuli Sario, A. H. Saastamoinen ja Axel Lille. Aaro Pakaslahti kertoo tästä teoksessaan Suomen politiikka maailmansodassa. Ruotsin valtakunnanmarsalkka kreivi Douglas vaati Suomelta Pohjois-Suomea (Kemijoki rajaksi) ja tarjosi korvaukseksi "niin suuren osan Venäjän Karjalaa kuin se haluaisi".

Suomalaisten lähetystö ei kuitenkaan halunnut luovuttaa Pohjois-Suomea, mitä Ruotsi yritti anastaa vielä 1918.

lyyxem.freehostia.com/teljo.htm

Presidentti Relander kaatui ruotsalaismielisyyteensä kuusi vuotta sitten [1931]. Olin mukana siinä kokouksessa, jossa maalaisliitto päätti olla asettamatta presidentti Relanderia uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Ja se tapahtui juuri hänen ruotsalaisystävällisen politiikkansa takia.

Presidentti Svinhufvud ei kaatunut yksin ruotsalaisystävälliseen politiikkaansa, mutta se kuitenkin hyvin oleellisesti edisti hänen kukistumistaan.

- Veikko Heiskanen, kansanedustaja (ml), professori

lyyxem.freehostia.com/1930.htm

Vuonna 1905 yleistä äänioikeutta vastusti "Huusis"-lehti. Linkissä Tuulispään pilapiirros.

Piikkilangalla aidattu koulu Espoossa talvella 1908

Vähävaraisten torpparien ja muonamiehien ponnistuksilla syntyi Luukkaan eli Luukin kansakoulu vuonna 1906. Jouluna 1907 C.G. Avellan teetti koulurakennuksen ympärille piikkilanka-aidan sekä karkoitti kevätlukukauden alussa kouluun pyrkivät lapset pois.

http://suomenmaa.bravehost.com/

Kulttuurinavigaattori kirjoitti...

Oho, onpa halpa hintalappu kaksikielisyydellä, kun siinä saavat niin monet kokonaisen kulttuuri-identiteetin kaupan päälle. Onko jo laskettu, montako sataa miljardia kaksikielisyys tuo vuosittain Suomeen? Minun on vaikea, ja suoraan sanottuna vastenmielistäkin kuvitella yksikielistä Suomea.

Mutta, Raimo, blogin aiheena on 1990-luku, juttusi on ihan kiinnostava, mutta eikö se osu vähän ohi aiheen?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...