torstai 26. helmikuuta 2009

Suomen taiteen ”grande machine”

Lehdistö seurasi tarkasti kuuluisimman suomalaisen taidemaalarin liikkeitä. Jo kauan ennen kuin se esitettiin Helsingissä, sanomalehdet olivat kertoneet Wäinämöisestä, R.W.Ekmanin maalauksesta jolla oli kolossaaliset mittasuhteet. Sen korkeus oli lähes neljä metriä ja leveys lähes kolme metriä. Aluksi sitä kutsuttiin yksinkertaisesti vain nimellä Wäinämöinen, sitten se nimettiin Väinämöisen lauluksi ja myöhemmin Väinämöisen soitoksi.

Oulun Wiikko-Sanomat tiesi kertoa maalauksen nimeksi ”Wäinämöinen herättää luontoa eloon”. Muutamaa vuotta aikaisemmin Ekman oli lähettänyt vuosinäyttelyyn maalauksen Väinämöisestä ja otsikoinut sen ilmeisesti huumori silmäkulmassaan, mutta kaikkia kauhistuttaen: ”Ensimmäinen Fennomaani”.


Ekman oli luonnostellut Kalevala-aiheita ja maalannut muita Väinämöisen kuvia jo yli kymmenen vuotta. Sitten suuri maalaus oli jäänyt keskeneräiseksi useiden vuosien ajaksi. Kun se valmistui, se lähetettiin Tukholmassa kesällä 1866 avattuun teollisuus- ja taidenäyttelyyn. Se sai siellä huonot arvostelut, joista raportoitiin myös Suomen sanomalehdissä.

Itse C.G.Estlander oli arvostellut teosta kielteisesti luonnehtien sitä ”mytologiseksi roskaksi” paheksuen vedenneitojen alastomuutta. Tämä oli pettymys R.W.Ekmanille, joka oli aikansa huomattavin suomalainen nykytaiteilija.


Alkuvuonna 1867 uutiset kertoivat, että teos jouduttiin hylkäämään, koska se ei saapunut ajoissa Taideyhdistyksen kevään vuosinäyttelyä varten. Maalaus kuitenkin hyväksyttiin maaliskuussa pidettyyn näyttelyyn, mutta kun se ei mahtunut Taideyhdistyksen huoneistoon Hartvallin talossa Fabianinkadulla, se ripustettiin Helsingin yliopiston juhlasaliin.

Helsingfors Dagbladissa oli useita ilmoituksia maaliskuussa 1867, joissa luki:

Wäinämöinen af R.W.Ekman i Universitetets-solennitetssal Onsdag kl. 4-6 e.m., Fredag kl. 12-2 och 4-6 e.m. samt Lördag kl. 4-6 e.m. Entrée 25 penni.”
Ilmoituksen alapuolella oli ilmoitus Taideyhdistyksen näyttelyyn, johon yhdistyksen jäsenillä oli ilmainen sisäänpääsy, kuten myös sunnuntai-iltapäivisin ansaitseville luokille ja kaupungin varattomille asukkaille.
 

Sanaa ”Grande machine” (suuri kone) käytettiin joskus 1800-luvun suurista, romanttisista, usein historia-aiheisista maalauksista, kuten Théodore Géricaultin Medusan lautasta. Giganttisia mittoja saaneita maalauksia, spektaakkeleita esitettiin tavallisesti erillisissä huoneistoissa maksua vastaan, kuten elokuvia ennen elokuvia.

Zachris Topelius, joka käytti nimimerkkiä Bore kirjoitti maalauksesta innostuneen, lähes hurmioituneen ja perusteellisen arvion (Helsingfors Dagblad 5.4.1867).



”Mitä ovat nämä kauniit ’ilmakuvat’, jotka tuntuvat istuvan sateenkaaren reunalla ja kuuntelevan laulua? Ne ovat auringon tytär (Päivätär), kuun tytär (Kuutar) ja tähtien tytär (Tähetär), jotka kehräävät värttinöillään kauniita, hienoja auringon ja kuun kultia ja tähtien hopeita.”
Topeliuksen bottom line maalauksesta kuului:

"Ihminen asettuu tässä jumalan suuruiseksi luomisen keskipisteeksi ja hänen henkensä hallitsee maailmaa. Pakanuus, panteismi – totta kai; ne ihmiset jotka rakastivat Wäinämöistä, ne ihmiset jotka runoilivat Kalevalan olivat pakanakansaa. Mutta tämä maalaus on koostettu kuva Suomen kansan kaikkein suloisimmista lapsuudenunelmista, tämä maalaus on itsessään suomalainen eepos. Tuomarit, tuomitkaa hänet sen mukaan ja tuomitkaa rakkaudella!"
Tuomarit eivät tuominneet suurta maalausta rakkaudella. Ekmanin kuollessa vuonna 1873 teoksen myytteihin perustuva tyyli oli pois muodista. Se oli akateeminen ja romanttinen, eikä täyttänyt uusimman modernin taidesuuntauksen, realismin vaatimuksia. Kun teos oli esillä Suomen Yleisessä Näyttelyssä vuonna 1876, Hämäläisen taidekriitikkoa Ekmanin Wäinämöisen laulu ei tyydyttänyt. Hän kirjoitti:
”Ekman wainaja oli nerokas ja wallaton ja wälin - huolimaton. Hän on muistanut tehdä nuot rannan ruokoiset kälykset liika ihaniksi, waan on jättänyt mielestämme ylen suuren wälin heidän ja ilman impien keskelle, jota Wäinämöinen waikka jalo ja rehewä, ei tarpeeksi täytä. Sen sijaan owat Ekmanin genre-taulut monin puolin miellyttäwiä.” (Hämäläinen 31.8.1876)
Elinaikanaan Ekman ei saanut maalausta myydyksi. Se oli niin suuri, että se ei mahtunut muualle kuin julkisiin tiloihin. Sitä kaupattiin kaksi kertaa Helsingin ylioppilaskunnalle ja siitä olisi maksettu toisella kerralla pilkkahinta, 250 markkaa. Erilaisten ylioppilaskuntakiistojen jälkeen se saatiin Topeliuksen ohjaavan käden vaikutuksella myytyä Ylioppilaskunnan kokoelmaan ja sijoitettiin 1874 Ylioppilastaloon.


 
Huhtikuun kahdeksannen päivän ensimmäisinä tunteina vuonna 1978 Vanha ylioppilastalo oli liekeissä. Siellä harjoitelleen mieskvartetti Kekäleen (Huom!) jäsenet olivat poistumassa talosta, kun he näkivät tupruavan savun ja palomiehet työssään. Kuoron jäsenet päättivät osallistua ”kotitalonsa” pelastustöihin ja alkoivat palomestarin luvalla pelastaa rakennuksen irtaimistoa.

Musiikkisalin seinälle sijoitettu R.W.Ekmanin Väinämöisen soiton evakuointi osoittautui ongelmaksi. Se oli pultattu tiukasti seinään kiinni. Aikaa oli vähän.

Miehet päättivät leikata maalauksen kankaan irti. He hakivat aluksi ulkona olleesta ambulanssista kirurginveitsiä, mutta kangas oli niin kovaa, että veitset eivät siihen tehonneet. Lopulta maalauskangas saatiin irti punakahvaisella Mora-puukolla, muistelee Vanhan taideaarteita pelastamassa ollut Markku Ruutu Ateneumin taidemuseon Kalevala-näyttelystä kertovassa lehdessä.

Väinämöisen soitto varastoitiin vuosikausiksi, kunnes perusteellisen konservoinnin jälkeen se ripustettiin uudestaan Vanhan ylioppilastalon musiikkisaliin 1980-luvulla. Maalaus siirrettiin helmikuisena yönä vuonna 2009 Ateneumiin, jossa se sai kunniapaikan suuressa Kalevala-aiheisessa näyttelyssä.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kovin heppoisella tiedolla kyselen: liittyykö Leda ja joutsen -myytti noihin paheksuttuihin neitoihin?

Kulttuurinavigaattori kirjoitti...

Ehkä niinkin voisi tulkita. Ekman, kuten varhaiset Kalevala-kuvaajat yhdisti antiikin myyttejä kuviinsa, joita myöhemmin pidettiin ei-sopivina. Kuvassa naisen kanssa esiintyvä kaulaansa ojentava joutsen voi olla yleensä symboli eroottisuudesta, peniksestä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...