tiistai 17. helmikuuta 2009

Obaman ajan kulttuuripolitiikka

Yhdysvalloissa talouslaman elvyttämiseksi tarkoitettuihin tukirahoihin kuuluu myös kulttuuri. Yhdysvaltain senaatti sai sovittua 50 miljoonan dollarin tuesta National Endowment for the Artsille (N.E.A.). Summa on pieni muihin aloihin verrattuna, esimerkiksi peruskoulut ja opistot saivat sadan miljardin dollarin verran hätäapua.
Mutta summa on suuri Yhdysvaltain ”taiteen keskustoimikunnalle” N.E.A.:lle, jonka vuosibudjetti on 145 miljoonaa dollaria. Taiteen tuen puolesta taisteleville voitto oli myös se, että summa menee kokonaisuudessaan eri taiteenalojen tukeen, eikä sitä jaeta muiden toimintojen, kuten eläintarhojen, akvaarioiden ja golf-kenttien tuen kanssa, kuten senaatissa aikaisemmin kaavailtiin.

Jos ajattelee Yhdysvaltain kongressin vaihtelevaa historiaa taiteiden tuen suhteen, kyseessä on muutos. Erilaiset taide- ja kulttuurisodat 1990-luvulla aiheuttivat, että Clintonin hallinnon aikana N.E.A.:n määrärahoja vähennettiin rajusti. Seurasin aikoinaan sikäläistä tilannetta, mutta totesin, että kulttuurin tuen kriisiä ei ollut 1990-luvulla havaittavissa, kun N.E.A.:n osuus kaikesta yksityisestä ja muusta julkisesta taiteiden tuesta oli vain hyppysellinen.

Ainakin Yhdysvaltain kulttuuriväki odottaa paljon Barack Obaman presidenttiydestä. Jo kauan ennen hänen lopullista valintaansa puhuttiin ”intellektuellipresidentistä” ja ”kirjailijapresidentistä”. Tällaisia titteleitähän voi varsin harvoin antaa minkä tahansa maan johtajalle.

Vielä tammikuussa uumoiltiin ja toivottiin, että Obama nimittäisi kulttuuriasioista vastaavan sihteerin eli kulttuuriministerin eurooppalaisten valtioiden tapaan, mutta nimitystä ei ole kuulunut. Myös eronneen, kirjalliseen työhönsä keskittyvän N.E.A.:n johtajan, kirjailija Dana Giolan seuraajaa ei ole vielä nimitetty.

Alkavako amerikkalaiset nyt uskoa, että eri taiteenalojen julkisessa tukemisessa saattaisi sittenkin olla jotain järkeä? Vaikka amerikkalaisten rahasummat ovat yhtä suuria kuin heidän asiaa koskevat ennakkoluulonsakin, ja kielenkäyttö kirjavaa kuin nuorilla suomalaisilla kokoomuspoliitikoilla, ongelmat ja peruskysymykset ovat samoja kuin Suomessakin.

Miten ylipäätään neoliberalistinen hegemonia voi hyväksyä valtion tuen taiteille? Suomessa sentään halutaan pitää puoluepolitiikka taiteiden tuesta päättämisen ulkopuolella, kuten Taiteen keskustoimikunnan aloittava puheenjohtaja Berndt Arell sanoi vastikään haastattelussaan.

Mutta niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin voisi kysyä, minkälaista olisi kulttuuri ilman taiteita - kysymys tulee mieleen lukiessa sanomalehtien kulttuuriosastoja? Ovatko työttömän tanssijan ongelmat jotenkin vähäpätöisempiä kuin työttömän rakennustyömiehen?

Tai kuten elokuvaohjaaja Robert Redford oli sanonut edustajainhuoneen puheenjohtajalle Nancy Pelosille, että ”Lipunmyyjät, sähköasentajat tai näyttelijät – kaikki taiteiden kanssa tekemisissä olevat ovat uhanalaisia.” Hän muistutti myös, että hänen Sundance Film Festivalinsa tuo Park Cityyn, Utahiin yli 60 miljoonaa dollaria joka vuosi.

1 kommentti:

Kulttuurinavigaattori kirjoitti...

National Endowment for The Artsin, Yhdysvaltain suurimman ja tärkeimmän kulttuurialan instituution johtajaksi nimitettiin 12.5.2009 julkaistun The New York Timesin uutisen mukaan teatterialan tuottaja Rocco Landesman.

http://feeds.nytimes.com/click.phdo?i=c96ce97963e99099cff5f20215d230e8

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...