maanantai 2. maaliskuuta 2009

Kukoista kulttuuri aina!

Uuden Suomen kustantaja ja omistaja Niklas Herlin raivostui Hesarin elokuvakriitikolle, kun hän kirjoitti negatiivista palautetta Markku Pölösen uudesta elokuvasta Ralliraita 1.

Kriitikolle on aina raivottu silloin, kun hänen kanssaan on oltu eri mieltä. Muistelen itsekin aikoinaan saaneeni epäsuoran tappouhkauksen ja kummallisen puhelinsoiton. Yhtä kansanryhmää, kriitikoita vastaan saa vapaasti kiihottaa.


Niklas Herlin ei tohdi käyttää sanaa kriitikko, vaan laajentaa kirjoituksessaan asian ”kulttuuritoimittajaksi”. Hän arvele, että ”Kulttuuritoimittaminen on huono virka. Yksittäisen kulttuurijutun lukijamäärä on erittäin pieni. Vähätkin lukijat ovat kulttuuritoimittajan tuttuja.”

Hän asettelee vastakkain amatöörimäisesti kuin peräkylän poika: ”Suomessa on tietty määrä ihmisiä, jotka katsovat elokuvia, lukevat kirjoja, kuuntelevat musiikkia ja käyvät teatterissa. Yhtä kulttuurin käyttäjää kohden Suomessa on tavaton määrä kulttuurin asiantuntijoita vaatimassa palkkioita, palstatilaa, ilmaiskappaleita, embargoja, drinkkejä ja ennakkonäytäntöjä. Jonakin päivänä, lamalla tai ilman, mietitään kumpaa tarvitaan enemmän. Kulttuurin käyttäjiä vai kulttuurin asiantuntijoita? Jostakin on tingittävä.”


Kaikissa maissa on tietty määrä ihmisiä, jotka kulttuuria kuluttavat, mutta yhtä kulttuurin kuluttajaa kohti ei ole tavatonta määrää asiantuntijoita. Asiantuntevia taidekriitikoita ei puun jokaisella oksalla kasva.

Esimerkiksi Uusi Suomi on yrittänyt saada notkeakynäisiä kulttuurista kirjoittajia palstoilleen. Avustajat näyttävät jonkin aikaa olevan mukana kehittämässä verkkolehteä, mutta ovat sitten vähin äänin poistuneet muihin medioihin. No, jostainhan on Uuden Suomenkin tingittävä.

Eri taiteenalojen kritiikki on suomalaisessa mediassa rutistettu lähes olemattomiin. Sen kädet sidotaan tänään kapitalistisen realismin köysillä, jonka mukaan kritiikillä on käyttöarvoa vain, jos se tukee kulttuurin markkinointia.

Jos talouselämä vajoaa lamaan, siitä toitotetaan joka tuutista. Jos Markku Pölönen tekee huonon elokuvan, siitä ei saa kirjoittaa. Herra Herlinin saarna kuuluu: negatiivista kritiikkiä ei saa esittää. Sosialistisessa realismissa Neuvostoyhteiskuntaa, työläisiä ja talonpoikia ei saanut kielteisessä valossa kuvata.

 
Sivistysmaissa samanmielisyys ei ole mediassakaan kriitikon ja kritiikin mitta. Esimerkiksi Ruotsissa ja Englannissa kriitikko on usein keskustelun moottori, ei häntä käsitetä auktoriteettimaisena oraakkelina, kuten Suomessa.


Kommunistien pioneerit lauloivat aikoinaan ”Paista aurinko aina!” Öykkärimäisen kulttuurimarkkinoinnin hengessä lauletaan tänään: ”Kukoista kulttuuri aina!”

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kritiikki on usein, erityisesti hesarin, yksisilmäistä ja kaverilähtöistä. Taiteilijan pitää kuulua verkostoon. Kavereita ei haukuta, mutta yksnäiset sudet teilataan.
Yleisessä tiedossa on, että kriitikot ovat usein keskinkertaisia taiteilijoita. Poikkeuksia löytyy: Eino Leino ja Jarkko Laine.
Perussääntö on: Älä lyö omiasi eli muita yhtä keskinkertaisia. Jos joku tuntematon näyttää liian hyvältä, vaikene varmuuden vuoksi. Hyvä kritiikki jaetaan kavereille ja vastalahjana saadaan kuulua perhoskerhoon ja viettää "sydänten nimipäiviä".

Kulttuurinavigaattori kirjoitti...

"Jotta kritiikki olisi oikeudenmukaista ja jotenkin perusteltua, sen pitää olla puolueellista, intohimoista, poliittista. Toisin sanoen kritiikki täytyy tehdä rajatusta näkökulmasta – mutta näkökulmasta, joka avaa eniten näkymiä." Ukko-Baudelairen lausauhdus on 1800-luvun puolesta välistä, mutta antaa ajattelun aihetta vieläkin.

Hankala asia se on tuo kritiikin rajaus. Ollakko objektiivinen ja tieteellinen, kuten 1950-luvulla kriitikot teeskentelivät olevansa, antaako kriitikko sanan "minä" näkyä vai katseleeko hän enemmän itseään kuin sitä taidetta jota katselee? Yleisessä tiedossahan on myös, että taiteilijat ovat usein varsin keskinkertaisia kriitikoita, poikkeuksiakin on. ;->

Hei, mistä nämä niin varmat käsitykset tulevat siitä, että kriitikot ovat sitä sun tätä? Kritiikin ja kriitikoiden vähyydestä, arvelen. Vai onko ajassamme jotain joka potkii kritiikkiä ja kriitikkoa?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...