Muistan sanojen kommentti ja fani olleen jo kymmeniä vuosia
kotimaisessa kielenkäytössä. Ne ovat käytössä tänään enemmän kuin koskaan,
kiitos Facebookin, jossa kommentoidaan ja tykätään ja ollaan faneja. Jos tulee
katumapäälle, voi valita vaihtoehdon en tykkääkään.
Lähes kaikki ovat Facebookissa. Itse asiassa jos joku ei ole Facebookissa tänään, voi kysyä onko hän erikoisuuden tavoittelija (distinktioiden luominenhan on kuitenkin sivistyneistön tärkeimpiä pelipuuhia) tai onko hän jotenkin muuten erikoinen tai jopa epäluotettava?
Päiväkirja, peli ja käyttäjä
Jotkut käyttävät sitä päiväkirjamaisesti. Enää ei aloiteta 1800-luvun viktoriaanisen tradition mukaan ”Rakas päiväkirja”, vaan käydään suoraan asiaan. Olemisen tuska, ihanuus tai muuten vaan arjen yksityiskohdat luonnehditaan muutamilla lyhyillä virkkeillä.
Toisille Fb näyttää olevan eräänlainen pelitila, jossa he rakentavat maatilojaan, hoitavat puutarhojaan ja kasvattavat kanojaan.
Itse aloitin toimimaan aktiivisesti vuodenvaihteessa Facebookissa. Olen nyt ”käyttäjä”, kuten uuden uljaan maailman aktiiveja kutsutaan. Ranskan vallankumouksessa heitä kutsuttiin sanalla ”citoyen” eli ”kansalainen”, tai bolsevikit alkoivat kutsua toisiaan sanalla ”toveri”. Vallankumous nimeää osallistujansa.
Olen ollut jo useita vuosia ”käyttäjä” hieman toisenlaisessa verkostossa, Wikipediassa. Ainakin aluksi Facebook tuntui tyhjänpäiväiseltä ”heippakanavalta” Wikipediaan verrattuna. Miksi ne, jotka uhraavat aikaansa Facebookin tyhjänpäiväisyyksiin, eivät käytä voimiaan Wikipedian tietosanakirjan rakentamiseen?
Muistelin eilen Naisten päivänä sitä, kun aloitin viime syyskuussa Wikipediassa artikkelin Feministinen taide. Hämmästelen sitä, että olen tähän mennessä tuon Wikipedian artikkelin lähestulkoon ainoa muokkaaja, mutta Facebookin heippatekstejä latelevat toisilleen suuret feministit.
No, ehkä itsensä ilmaiseminen, jota olisi sanottu parikymmentä vuotta sitten narsismiksi, on sittenkin tärkeämpää kuin tiedonvälitys. Ja feministinen taide, no senhän voi unohtaa Facebookin nopeassa uutisvirrassa menneisyyden brontosauruksena.
Olen käyttänyt Facebookia pääasiassa linkittämiseen, valokuvaukseen ja joihinkin keskusteluihin Kun luen tavallisesti aamupäivisin maailman uutiset, linkitän havaintoni ”profiiliini”. Iltaisin käyn kävelylenkillä kuvaten kännykällä reittien varrella näkemiäni asioita. Sain juuri pystytettyä valokuvanäyttelyn ”Yökuvia” sivulleni Facebookiin.
Sosiaalisuuden välttämättömyys
Miksi olemme kiinnostuneita kertomaan omasta tilastamme ja tilanteestamme? Mitä haluamme sillä kertoa? Ainakin halumme sosiaalisuuteen on suuri. Kun henkilökohtaiset tietokoneet alkoivat kehittyä, niiden käyttö oli yksinäistä puuhaa. Verkko muutti kaiken.
Sosiaalinen media näyttää syntyvän välttämättömyyden pakosta. Me kaikki haluamme olla jollakin tavalla mukana maailmassa ja osallisuuteemme tuntuu kuuluvan myös siitä kertominen.
Kuten verkkoblogit ja painotetusti sanalliseen ilmaisuun perustuva verkkoviestintä kokonaisuudessaan, myös Facebook on grafomaanikkojen temmellyskenttä. Svetlana Boym väittää, että läntinen grafomania sai alkunsa 1700-luvun englantilaisten romaanien henkilöhahmoista, palvelijoista tai "lady-scribblerseistä", jotka kirjoittivat loputtomasti etsien omaa ääntään.
Pohdin kirjoittamispakkoisuutta Kulttuurinavigaattorin artikkelissa Kirjoittamisen hulluus, nerous ja pakko. Svetlana Boymin mukaan muun muassa kaikki Venäjän suuret kirjailijaklassikot olivat grafomaanikkoja. Ainakin me olemme arvokkaassa joukossa!
Lähes kaikki ovat Facebookissa. Itse asiassa jos joku ei ole Facebookissa tänään, voi kysyä onko hän erikoisuuden tavoittelija (distinktioiden luominenhan on kuitenkin sivistyneistön tärkeimpiä pelipuuhia) tai onko hän jotenkin muuten erikoinen tai jopa epäluotettava?
Päiväkirja, peli ja käyttäjä
Jotkut käyttävät sitä päiväkirjamaisesti. Enää ei aloiteta 1800-luvun viktoriaanisen tradition mukaan ”Rakas päiväkirja”, vaan käydään suoraan asiaan. Olemisen tuska, ihanuus tai muuten vaan arjen yksityiskohdat luonnehditaan muutamilla lyhyillä virkkeillä.
Toisille Fb näyttää olevan eräänlainen pelitila, jossa he rakentavat maatilojaan, hoitavat puutarhojaan ja kasvattavat kanojaan.
Itse aloitin toimimaan aktiivisesti vuodenvaihteessa Facebookissa. Olen nyt ”käyttäjä”, kuten uuden uljaan maailman aktiiveja kutsutaan. Ranskan vallankumouksessa heitä kutsuttiin sanalla ”citoyen” eli ”kansalainen”, tai bolsevikit alkoivat kutsua toisiaan sanalla ”toveri”. Vallankumous nimeää osallistujansa.
Olen ollut jo useita vuosia ”käyttäjä” hieman toisenlaisessa verkostossa, Wikipediassa. Ainakin aluksi Facebook tuntui tyhjänpäiväiseltä ”heippakanavalta” Wikipediaan verrattuna. Miksi ne, jotka uhraavat aikaansa Facebookin tyhjänpäiväisyyksiin, eivät käytä voimiaan Wikipedian tietosanakirjan rakentamiseen?
Muistelin eilen Naisten päivänä sitä, kun aloitin viime syyskuussa Wikipediassa artikkelin Feministinen taide. Hämmästelen sitä, että olen tähän mennessä tuon Wikipedian artikkelin lähestulkoon ainoa muokkaaja, mutta Facebookin heippatekstejä latelevat toisilleen suuret feministit.
No, ehkä itsensä ilmaiseminen, jota olisi sanottu parikymmentä vuotta sitten narsismiksi, on sittenkin tärkeämpää kuin tiedonvälitys. Ja feministinen taide, no senhän voi unohtaa Facebookin nopeassa uutisvirrassa menneisyyden brontosauruksena.
Olen käyttänyt Facebookia pääasiassa linkittämiseen, valokuvaukseen ja joihinkin keskusteluihin Kun luen tavallisesti aamupäivisin maailman uutiset, linkitän havaintoni ”profiiliini”. Iltaisin käyn kävelylenkillä kuvaten kännykällä reittien varrella näkemiäni asioita. Sain juuri pystytettyä valokuvanäyttelyn ”Yökuvia” sivulleni Facebookiin.
Sosiaalisuuden välttämättömyys
Miksi olemme kiinnostuneita kertomaan omasta tilastamme ja tilanteestamme? Mitä haluamme sillä kertoa? Ainakin halumme sosiaalisuuteen on suuri. Kun henkilökohtaiset tietokoneet alkoivat kehittyä, niiden käyttö oli yksinäistä puuhaa. Verkko muutti kaiken.
Sosiaalinen media näyttää syntyvän välttämättömyyden pakosta. Me kaikki haluamme olla jollakin tavalla mukana maailmassa ja osallisuuteemme tuntuu kuuluvan myös siitä kertominen.
Kuten verkkoblogit ja painotetusti sanalliseen ilmaisuun perustuva verkkoviestintä kokonaisuudessaan, myös Facebook on grafomaanikkojen temmellyskenttä. Svetlana Boym väittää, että läntinen grafomania sai alkunsa 1700-luvun englantilaisten romaanien henkilöhahmoista, palvelijoista tai "lady-scribblerseistä", jotka kirjoittivat loputtomasti etsien omaa ääntään.
Pohdin kirjoittamispakkoisuutta Kulttuurinavigaattorin artikkelissa Kirjoittamisen hulluus, nerous ja pakko. Svetlana Boymin mukaan muun muassa kaikki Venäjän suuret kirjailijaklassikot olivat grafomaanikkoja. Ainakin me olemme arvokkaassa joukossa!
2 kommenttia:
Jaa, voi Blogistanissakin kommentoida. Olen huomannut että monet myös tykkäävät ja peräti toisistaan, mikä on hämmästyttävää ottaen huomioon pohjoisen juroutemme.
Joku minut kutsui Faceboo9kiin ehkä vuosi sitten. on ollut mukava sanoa se "hei" sukulaisille ja ystäville, joita ei juuri koskaan näe. Periferiasta ei pääse niin vain pois. Siihen tarvitaan enemmän rahaa kuin laajakaista-maksuihin. Jotka ovat periferiassa sikamaisen korkeita.
Mutta viime viikolla sinnikäs joukko puolen vuosisadan takaisia koulukavereita löysi minut. Olen vieläkin hieman typertynyt tilanteesta.
Minulla on siis käden ulottuvilla kokonaisia elämäntarinoita ja oikeita sellaisia ihmisiltä jotka tykkäävät kirjoittaa. Niin että harvaanasutussa maassamme sosiaalinen media voi olla iloksi ja hyödyksi.
Feministidilemmasta arvelen että naisjoukolla saattaa olla liikaa työtä että ehtisivät päivittää Wikipediaa. Olet oikeassa, siellä voisi olla töitä.
Joo Ripsa, näin se on täällä Helsingin periferiassakin. Olisin helisemässä Lontoon lentojen kanssa, jos Guardianin syöttämiä artikkeleita ei tulisi joka päivä eteeni, New Yorkin ja Frankfurtin aviiseista puhumattakaan.
On minullakin Facebookissa ollut hauskaa ja jotain hyötyäkin, vaikka olen melko newbie siellä. Joitakin ajankohtaisia keskustelunaiheita on tullut seurattua.
Toimittajille Fbsta on varmaan paljonkin hyötyä, taustojen onkimisessa.
Jos feministinaiset ovat niin ylityöllistettyjä, niin kyllä me feministimiehet autetaan!
Lähetä kommentti