 |
| Katharina Fritsch, Hahn/Cock, 2010 seisoo Lontoon Trafalgarin aukion neljännellä veistosjalustalla. |
Edellisessä jutussa pohdin, missä eri
yhteyksissä ja miten valtaa käytetään. Tässä jutussa yritän
kartoittaa, ketkä ovat Suomen taidemaailman viisikymmentä
vaikutusvaltaisinta.
Taidemaailma tarkoittaa tässä
kuvataidemaailmaa osana kulttuurielämää. Vaikutusvaltaisimmat
istuvat lautakunnissa, toimikunnissa ja erilaisten organisaatioiden
hallituksissa. He toimivat instituutioiden, kuten museoiden ja
taidekeskusten johtajina, sekä taidenäyttelyiden kuraattoreina.
Julkisuuden sanankäyttäjät ovat myös vallan käyttäjiä ja heitä
ovat toimittajat, kirjoittajat ja taidekriitikot. Monet taiteilijat
käyttävät valtaa. Myös taiteen keräilijät ja taidekokoelmien
hankinnoista päättävät ovat vallankäyttäjiä.
Luettelo perustuu omiin valintoihini ja
eräiden henkilöiden minulle lähettämiin ehdotuksiin. En ole
laatinut Suomen taide-elämän varsinaista ”ranking-listaa”, vaan
esitän viisikymmentä henkilöä aakkosjärjestyksessä. Mainitsen
vain henkilöiden pääasemat suhteessa kuvataiteeseen, vaikka monet
tietysti käyttävät valtaa erilaisissa yhteyksissä
samanaikaisesti. Esimerkiksi valokuvaaja Jan Kaila on Frame
säätiön puheenjohtaja ja Kuvataideakatemian varadekaani, enkä
edes tiedä, mitä muita luottamustehtäviä hänellä on.
Listaa laatiessani mietin kovasti sitä,
kuinka paljon julkisuus vaikuttaa valintoihini. Esimerkiksi Framen johtaja Raija Koli käyttää merkittävästi valtaa, mutta
hän on kuitenkin melko tuntematon henkilö, joten en valinnut häntä
mukaan. Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotola on entinen
Kuvataideakatemian rehtori, mediataiteen asiantuntija ja Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnan ex-dekaani, mutta hänkään ei
päässyt top 50 listalle, koska arvelen että hänen vallankäyttönsä
suuntautuu nykyisin laajemmallekin akateemiseen maailmaan.
Tarkoitukseni on herättää
keskustelua siitä, ketkä valtaa kuvataidemaailmassa käyttävät ja
miten sitä käytetään. Konsensus-yhteiskunnan seurauksena
vallankäytön arviointi on Suomessa usein vähäistä,
tunteenomaista ja osoittelevaa. Ilokseni Otso Kantokorpi
huomasi keskustelun aiheesta Facebookissa ja osallistui siihen
Alaston kriitikko -blogissaan jo ennenkuin julkaisin listan.
Hän epäilee, mielestäni aivan oikein, että vaikutusvallan
analysoiminen pelkkien yksittäisten henkilöiden kautta on
vinouttavaa.
Tästäkin huolimatta toivon, että
kaksi artikkeliani herättää ajattelua taiteen vallankäytöstä ja
vallasta. Kuolemanvakavasti listaan ei kannata suhtautua. Tässä
valintani, jäiköhän joku pois?
- Eija-Liisa Ahtila, taiteilija, akateemikko
- Leena Ahtola-Moorhouse, amanusenssi, Ateneum
- Ilona Anhava, galleristi
- Berndt Arell, johtaja, Ruotsin kansallismuseo
- Tuula Arkio, taidevaikuttaja
- Pauline von Bonsdorff, professori, Jyväskylän yliopisto
- Henrik de la Chapelle, puheenjohtaja, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö
- Carl Gustaf Ehrnrooth, sijoittaja
- Caj Forsblom, galleristi
- Raoul Grünstein, toimitusjohtaja, taiteellinen johtaja, Korjaamo
- Leevi Haapala, kuraattori, Kiasma
- Petra Havu, toiminnanjohtaja, Suomen taiteilijaseura
- Elina Heikka, johtaja, Valokuvataiteen museo
- Rauli Heino, galleristi
- Outi Heiskanen, taiteilija, akateemikko
- Villu Jaanisoo, taiteilija, professori Kuvataideakatemia
- Leif Jakobsson, johtaja, Svenska Kulturfonden
- Maaretta Jaukkuri, kuraattori
- Jan Kaila, valokuvaaja, puheenjohtaja, Frame säätiö, varadekaani, Kuvataideakatemia
- Otso Kantokorpi, kriitikko, kuraattori
- Tuula Karjalainen, taidehistorioitsija, tietokirjailija
- Kai Kartio, johtaja, Amos Andersonin taidemuseo
- Päivi Karttunen, varapuheenjohtaja, Saastamoisen säätiö
- Markus Konttinen, rehtori, Kuvataideakatemia
- Markus Kåhre, kuvanveistäjä, johtaja Checkpoint Helsinki
- Hilkka Liikkanen, johtaja, Rovaniemen taidemuseo
- Liisa Lindgren, intendentti, Eduskunta
- Krista Mikkola, kuraattori
- Jukka Mäkelä, taiteilija
- Teemu Mäki, taiteilija, professori
- Taina Myllyharju, johtaja, Tampereen taidemuseo
- Leena Niemistö, taidekeräilijä
- Elena Näsänen, taiteilija, puheenjohtaja, Suomen taideakatemia
- Hanna Ojamo, kuvataiteilija, puheenjohtaja Suomen taiteilijaseura
- Susanna Pettersson, johtaja, Suomen kulttuuri-instituutti, Lontoo
- Silja Rantanen, taiteilija, professori Kuvataideakatemia
- Osmo Rauhala, taiteilija
- Pessi Rautio, päätoimittaja, Taide-lehti
- Anna Retulainen, taiteilija
- Leena-Maija Rossi, johtaja Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutti
- Risto Ruohonen, ylijohtaja, Valtion taidemuseo
- Rafaela Seppälä, taidekeräilijä
- Pirkko Siitari, johtaja, Kiasma
- Riikka Stewen, professori, Kuvataideakatemia
- Maija Tanninen-Mattila, johtaja Helsingin taidemuseo (1.11.2013 alkaen)
- Paula Toppila, toiminnanjohtaja, Ihme-säätiö
- Salla Tykkä, kuvataiteilija, puheenjohtaja Valtion media-, sarjakuva- ja kuvitustaiteen toimikunta
- Markku Valkonen, taidevaikuttaja
- Thomas Wallgren, puheenjohtaja, Helsingin taidemuseon johtokunta
- Jan Kenneth Weckman, taiteilija, puheenjohtaja, Valtion kuvataidetoimikunta
muutettu 27.10.2013 Pertti Niemistö > Leena Niemistö
51 kommenttia:
Huomenta, aloitetaan nyt sitten pallottelu, vaikka kriittinen olinkin tällaista listaa kohtaan.
Pois jäi ainakin EMMAn johtaja Pilvi Kalhama – ja missä muualla hän sitten istuukin.
Pois jäi myös ainakin kaksi vaikutusvaltaista keräilijää, joista esimerkiksi taiteilijamme säpisevät paljon enemmän kuin kansainvälisiä tähtijämiä nykyään ostavasta Ehrnroothista. Nimittäin Vexi Salmi ja Lars Swanljung, joiden kokoelmat menevät myös museokokoelmiin.
Pois jäi myös Mika Hannula, joka toimii sekä Suomessa, Ruotsissa että Saksassa monissa tehtävissä.
Ja tarkkuutta (joka krtoisi tuosta vallasta enemmän): ei Maaretta Jaukkuri ole kuraattori, vaikka on toisinaan sitäkin. Hän on Kuvataideakatemian Praxis-ohjelman professori ja Trondheimin taideakatemian professori.
Pois: ei Leena Ahtola-Moorhouse käytä enää kovinkaan suurta vaikutusvaltaa, samoin Pauline von Bondsdorff on tässä suhteessa vähän epäilyttävä. Thomas Wallgren ei myöskään figuroi taidemaailmassamme minkäänlaisena vallankäyttäjänä (ei Helsingin taidemuseon johtokunnalla ole todellisuudessa juuri mitään valtaa, vaikka me Tumin kanssa siihen pyrimmekin, että se johtosäännön mukaan "vastaisi Helsingin kuvataidepolitiikasta" – se on toistaiseksi vain haave).
Ehkä myöhemmin lisää.
Otso K
Ja eiköhän Pertti Niemistö ole kuolllut. Tarkoitat varmaan Ars Fennica -perillistä Leena Niemistöä. Ja tässä yhteydessä (jos aiot päivitellä listaasi) kannattaisi tuoda noita listäposteja enemmän esiin – siellähän se valta usein asuu. Pirkko Siitarille voisi lisätä Ars Fennica -raadin jäsenyyden ja myös Markus Kåhrelle – ja onkohan Merenmies tätä kautta myös merkittävä vallankäyttäjä?
Ei Liisa Lindgrenkään listalla ole eduskunnan takia, vaan Wihurin ostajana niin kuin Jukka Mäkeläkin. Sekin pitäisi varmaan mainita.
Otso K
Ja entä sitten vähän nuorempaa väkeä? Missä on Laura Köönikkä, joka juuri perusti jopa OKMn tuella oman taidevientilehtensä ja missä muualla sitten vielä istuukin. Entä Veikko Halmetoja, valtalehden kriitikko, kuraattori ja varsinkin Tampereen seudun jouka paikan vaikuttaja?
Ja kriitikoita lisää. Timo Valjakka on jo aikamoinen grand old man, myös kuraattori ja istuu varmaan jossain, mitä en edes tiedä, ja muuttaa varmaan kohta vaimonsa mukana takaisin Suomeen.
Heikki Kastemaa, yksi aktiivisimmista taidekeskustelijoistamme.
Entäs Annamari Vänskä, kaksi yliopistoasemaa (Helsinki ja Tukholma), kriitikko ja kirjoittaja sekä kuraattori?
Nyt ryhdyn muihin hommiin.
Otso K
No, hitto soikoon, vielä yksi, sitten ryhdyn oikeisiin töihin: Kaisa Viljanen, valtalehden ainoa kuukausipalkkainen taideihminen, astuu kurssitettuna entistä ehompana hommiin vuoden vaihteessa.
Otso K
No voihan vittu, en jaksaisi enää. Mutta eivätköhän Poju ja Anita Z kuulu myöskin Suomen listalle, jos nimittäin raha ratkaisee. Kisulla on Pojuun verrattuna oikeesti vain pennosia. Eikä Rafaelakaan tule lähelle.
Mutta nyt en enää katsokaan blogiisi tänään, mulla on kolme juttua kirjoitettavana.
Otso K
Kiitos kommenteistasi Otso. Muutin asiavirheen ja lisäsin Leena Niemistön ja poistin Pentti Niemistön. Ehdotat yhdeksää lisättäväksi, mutta poistettavaksi kolmea, mahdotonta. Kuten mainitsin artikkelissa, monet ovat monissa muissakin tehtävissä.
Elena Näsänen ei ole Suomen taideakatemian säätiön hallituksessa, eikä siis pj.
Kiitti vaan vitusti, kun menit pilaamaan työpäiväni (tähän pitäisi tulla hymiö, mutta en osaa enkä halua käyttää niitä). En saa tehtyä töitä tältä saamarin listalta. Tosin vähän innostuinkin siitä, että voisimme kyllä joukolla ryhtyä purkamaan sitä, mikä on vaikeasti löydettävää tai mikä pysyy salassa. Esimerkiksi en muista nyt, keitä kuuluu Kiasman ostolautakuntaan, ja yritin turhaan etsiä tietoa verkosta. Ei edes Valtion taidemuseon vuosikertomuksista löytynyt mitään tietoja ulkopuolisista asiantuntijoista. Tämä on puute, joka täytyy ehdottomasti vaatia korjattavaksi. Sitten lisää Heikin unohduksia:
Entä Suomen Taideyhdistys? Puheenjohtaja Lasse Saarinen? Sen palkinto- ja apurahalautakunnan pj, taiteilija Antti Tanttu? Sen teosostolautakunnan pj ja toinen jäsen, taiteilijat Heli Hiltunen ja Anna Tuori. Kaikki nämä kolme taiteilijaa käyttävät isoa valtaa.
Entä taideneuvostossa istuva mahtipalkittu kuvataiteilija Heikki Marila?
Eikä nää pirun taiteilijat enää edes tuppaa laittamaan luottamustehtäviään ceeveehen niin kuin ennen vanhaan. Esimerkiksi Marila ja Tanttu.
Ja vielä korjaus: Ahtola-Moorhouse on näyttelyistä vastaava ntendentti eikä amanuenssi.
Suurin osa vallasta käytetään taustalla.
Haluan kuitenkin vastustaa sitä ajattelutapaa, että vallankäytö olisi vain strategista, harmaata, kollektiivista ja taustalla olevaa, abstraktia. Luuta ja verta olevat ihmiset tekevät myös maailman ja heidän vallankäytöstään taidemaailmankin valta paljolti koostuu.
Vallankäyttöä tapahtuu toki paljon näkymättömissä. Joistain niistä asioista ei oikein voikaan puhua. Annan ihan käytännön esimerkin. Minulle esimerkiksi soitetaan silloin tällöin (syy on ihan yksinkertaisesti varmaan se, että minulla on pitkä kokemus ja tunnen kenttää aika hyvin) ja kysytään vinkkejä vaikkapa jonkin palkinnon saajaksi tai sitten esimerkiksi vinkkejä taiteilijasta johonkin tietynlaiseen teemanäyttelyyn. Tällaisissa tapauksissa yritän olla äärimmäisen reilu ja miettiä tosissani esitettyä kysymystä. En kuitenkaan voi tuoda sitä julkisuuteen monestakaan syystä. Tässä kaksi: 1) Tällaiset keskustelut liittyvät aina keskeneräisiin prosesseihin. En siis voi heti rynnätä blogiini kertomaan, että tällainen soitto tuli ja että tällaisen vastauksen annoin. 2) Jälkeenpäinkään ei oikein voi puhua. Olisi todella mautonta mennä elvistelemään, että "juuri minä tämän jutun hommasin". En ole koskaan tehnyt niin. Koska kuitenkin olen ihan oikeasti sielultani kriittinen journalisti ja avoin ihminen, tunnistan toki vallan käyttöni ja mietin sitä jatkuvasti, ja varsinkin tällaisissa "pimeissä" tapauksissa koetan pitää vastuuni erittäin voimakkaana. Ei tässä ihan oikeasti kavereille jaeta. Kyllä siitä pitkän päälle sitäpaitsi kärähtäisikin. Eikä niitä neuvojakaan sitten kyseltäisi. Siis käsi sydämellä: useimmiten näissä asioissa toimitaan ihan substanssin ehdoilla. Samassa veneessä me ollaan.
No pannaan nyt perkele vielä yksi korjaus: Markus Konttinen ei ole rehtori vaan Taideyliopiston Kuvataideakatemian dekaani.
Nyt lopetan, mutta en ryhdy töihin vaan lähden baariin pelaamaan tikkiä ystäväni Hanskin kanssa.
Heikki Kastemaa pilasi koko työpäiväni ja pakottaa minut panemaan kellon soimaan aamulla seitsemältä. Onneksi on talviaika.
Mutta ennen kuin lähden:
Entäpä toimittajakollegamme Jonni Roos? Yksi näkyvimmistä kuvataidetoimittajistamme, jolla YLEn kautta yleisöä piisaa? Ja myös mielipiteitä.
Komppaan Otsoa tuossa piilovaikutusasiassa. Joku nämäkin henkilöt näihin asemiin valitsee. Virkamiehien valta on myös aika usein isoa, mutta siihen ei juuri kiinnitetä huomiota.
Ja loputkin listalla olevat virheet kannattaisi korjata.(Kompaan esim. Anittaa).
Leena Ahtola-Moorhouse on eläkkeellä, ollut jo lyhyen tovin. Tällaiset listaamiset kiihottavat hetken mutta niiden syvempi tai pidempi vaikutus on heikko. Mutta rohkeahko veto.
Palasin jo baarista, enkä ole edes varsinaisesti jurrissa. Tee Heikki se lista uusiksi. Poista Ahtola-Moorhouse, von Bonsdorff, Näsänen ja Wallgren. Ja mieti sitä, että Liikkanen ja Myllyharju ovat aika "tavallisia museonjohtajia", joilla ei ole ollut kovinkaan kummoista - ainakaan näkyvää – roolia taidevallan käytössä. Siinä on jo kuusi pois ja mieti sitten lisänimiä. Jos ollaan niinku ihan oikeesti tosissaan. Ja halutaan edetä oikeaan keskusteluun.
Ps. En olisi niin vakuuttunut enää Krista Mikkolastakaan enkä lainkaan de la Chapellesta. Siinä olisi jo kahdeksan pois. Tai sitten: tee TOP 100. On tässä jo siihenkin ainekset.
Perttu, "Tällaiset listaamiset kiihottavat hetken mutta niiden syvempi tai pidempi vaikutus on heikko." Sanoisin, että listani merkitys huomataan vasta noin sadan vuoden kuuttua. ;) No, vasta jos jotain tällaista toistetaan useita kertoja esim. kerran vuodessa, ne alkavat saada merkitystä, koska ne kuvaavat silloin muutoksia. Muistan kun luin tuon kv-taidemaailman top 100 listan ensi kerran joskus 80-luvulla, ajattelin että jaa, mikähän tämäkin juorulista on. Nyt kun niitä seruraa vuosittain, niitä on oppinut lukemaan ja arvostamaankin. Ja ei niitä puhtaina totuuksina kannata lukea.
Jokaisen museon johtajanhan pitäisi olla kulttuurivaikuttaja tai ainakin museon sisällä pitäisi olla joku joka sitten on...mutta totta on ettei näin ole ja se on surullista tai silloin pitää myös kysyä, mikä on pielessä. Pelkkä raha ei tee mielestäni kulttuurivaikuttajaa kylläkin monta onnellista taiteilijaa. Vaarallista on, että usein samat ihmiset istuvat eri paikkojen lauttakunnissa jne. tai samoilta ihmisiltä kysytään "neuvoja". Se kaventaa kuvataidekenttää ja luo esim. samankaltaisia kokoelmia ja osittain tätä kautta myös näyttelyitä näin pienessä maassa, missä resurssit on rajalliset sekin on surullista. Kylläkin esim.Swanljungin kokoelma on raikas poikkeus valtavirrasta. Usein tuntuu, että esim. KIASMA on päättänyt , mikä on nykytaidetta jo etukäteen ja jättää osan kentästä täysin huomiotta niinkuin sitä ei olisikaan tai se ei ilmeisesti heistä ole nykytaidetta, vaikka se sitä tehdään tässä nyt.
Anonyymi: "Jokaisen museon johtajanhan pitäisi olla kulttuurivaikuttaja tai ainakin museon sisällä pitäisi olla joku joka sitten on..." Olen samaa mieltä, taidemuseoissa on paljon harmaita hiirulaisia, jotka kyllä tekevät hyvää työtä, mutta käyttävät valtaa näkymättömästi. Ehkä pimein suomalaisen kuvataidekentän instituutio on kuitenkin Suomen taideakatemian säätiö. Sen perustajiksi mainitaan Suomen valtio, Helsingin kaupunki ja Suomen Taideyhdistys ja sen mainitaan hallinnoivan muun muassa Framea. Siitä ei kuitenkaan ole netissä saatavana juuri mitään tietoa. Säätiöillähän ei ole samanlaista velvoitetta julkisuudesta kuin julkisilla instituutioilla. Jatkaakohan Kansallisgalleria samaa linjaa...
Kyllä listaan lisäisin yhden vaikuttajan, jonka nimeä silmäni eivät havainneet, Taideyliopiston rehtori ja Taideneuvoston puheenjohtajan Tiina Rosenbergin!
Terveisin Tero Annanoli
TeroA, kiitos esityksestä. Tiina Rosenberg on merkittävä vallankäyttäjä, sekä teatterin ja sukupuolen tutkija, mutta ei toimi varsinaisesti kuvataiteiden piirissä. Nämä rajatapaukset ovat kyllä ongelmallsia. Samasta syystä en valinnut Mauri Ylä-Kotolaakaan, joka on kyllä lähempänä kuvataiteita, mutta arvelisin että toimiessaan Lapin yliopiston rehtorina käyttää valtaansa laajemmin akateemisessa maailmassa.
Suomen Taidekatemian säätiö ei enää hallinnoi Framea. Ennen teki. Nykyään jakaa taidepalkinnon, joista ensimmäinen meni Tuomas A. Laitiselle tässä taannoin. Entinen valta on aikalailla huventunut. Nykyään pj:nä muistaakseni Antti Linnovaara.
Suomen taideakatemian säätiön tapauksessa voisi kai sanoa, että tiedon ehkäiseminen julkisuudelta on myös vallankäyttöä. Kukaan säätiön toimintaan osallistunut ei ole vaivautunut vaatimaan, että joku kirjoittaisi esimerkiksi netissä julkaistavan selostuksen siitä, mitä kyseinen säätiö tekee, mikä on sen historia ja ketkä sen toimintaan osallistuvat. Tämä on pelottava esimerkki siitä, minkälaista vastuuttomuutta julkisuudelta ja vallankäytön pimittämistä säätiö voi harjoittaa. Voihan ollakin, että Suomen taideakatemian säätiö ei käytä merkittävää valtaa omasta mielestään, mutta sen pitäisi ottaa jonkinlaista, edes alkeellisinta vastuuta julkisuudesta.
Jatkan tästä säätiöasiasta. Hankaluus on kai periaatteessa siinä, että kukaan ei omista säätiötä, koska säätiölaki estää sen. Suomen taideakatemian säätiön perustajatkaan Suomen valtio, Helsingin kaupunki ja Suomen Taideyhdistys eivät sitä omista. Siitä kai seuraa, että säätiön julksiuudesta ei vastaa kukaan. Jos säätiö ei halua julkisuutta, niin ok, mutta kun kyseessä on noinkin mahtavan otsikon omaava kulttuurialan instituutio, jollain tavalla sen pitäisi tulla ulos kopistaan.
Hei,
Tarkennuksena ylläolevaan keskusteluun voisi vielä todeta, että Frame-säätiön perustivat joulukuussa 2011 Espoon, Helsingin, Lahden, Oulun, Tampereen, Turun ja Vantaan kaupungit sekä Suomen Taideakatemia, Suomen Taideyhdistys, Suomen Taiteilijaseura ja Stiftelsen pro Artibus.
Toiminnan suuntaviivoista päättää hallitus. Hallituksen asettaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Säätiöllä on myös 12-henkinen valtuuskunta.
Lisää Frame-säätiöstä / Visuaalisen taiteen keskus Framesta www.frame-finland.fi
Terveisin,
Laura Boxberg, tiedottaja
Visuaalisen taiteen keskus Frame
Kiitos tästä, mutta eipä tuo tuonut uutta tietoa Suomen taideakatemian säätiöstä ollenkaan.
Alkuperäisessä listassa on vain yksi kriitikko, Otso - itseoikeutettuna. Mutta, olen hänen kanssaan samaa mieltä, että kyllä sinne ainakin Timo Valjakka ja Veikko Halmetoja pitäisi lisätä - eikö muitakin? Vai näinkö on kapea "vallankäyttäjä" kriitikoiden kaarti?
Hesarin vallankäyttö ja sen kriitikoiden valta on kiistämätön. Ongelmaksi tässä listassa tuli se, että Hesarin avustajat ovat käsittääkseni kaikki suht. samanveroisia vallankäyttäjinä eli listalle olisi pitänyt ottaa Timo Valjakka, Veikko Halmetoja ja Harri Mäcklin. Lisäksi ehdotettiin kuvataiteesta vastaavaa Kaisa Heinästä, mutta hän on tätänykyä opiskelemassa. Myös Hesarin kulttuuritoimituksen päällikköä ehdotettiin, mutta katsoin että hän edustaa taas liian laajaa vallankäytön alaa. Onhan Pessi Rautio listalla.
Nyt olen Heikki kyllä aika paljon eri mieltä. Eivät Valjakka, Halmetoja ja Mäcklin ole "samanveroisia vallankäyttäjiä". Valjakka on pitkän kokemuksen omaava grand old man, joka on toiminut merkittävissä kuraattorin tehtävissä ja istunut siellä sun täällä myös luottamustehtävissä ja hänen mielipiteillään on aivan eri luokan painoarvo kuin nuorella Mäcklinillä, joka on vielä vasta lähinnä lupaavaa uraa luova estetiikan opiskelija. Samoin Halmetoja touhuaa monessa ja on myös ollut ahkera kuraattori. Kaisa (joka on muuten Viljanen eikä Heinänen) palaa ihan kohta postilleen ja on kuitenkin se ainoa näistä, joka on kuukausipalkalla Hesarissa ja sitä kautta myös toimittajana freelancereita isompi vallankäyttäjä. Teen jopa ranking-ehdotuksen:
1) Valjakka
2) Viljanen
3) Halmetoja (voisi ehkä jopa olla Viljasen edellä, koska on selvästi enempi valtaorientoitunut kuin Kaisa)
ja sitten kaukana, kaukana heistä
4) Mäcklin (jonka asemaa arvioidaan kymmenen vuoden kuluttua todennäköisesti aivan uudella tavalla – mutta tämä on vasta vain ennuste)
Otso, hyvä ja kiitos. Mutta liikaa kriitikoita, liikaa kriitikoita. Kriitikon valta ei ole koko taidemaailman vallankäyttöön merkittävä. Se on, kuten totesin jutussani, hyvin julkista vallankäyttöä verrattuna kulttuurialan harmaisiin hiiriin, jotka saattavat päättää jonkun ihmisen elämästä, eivätkä koskaan joudu perustelemaan päätöksiään mitenkään. Kriitikon valinnatkaan eivät ole merkittäviä, koska ne jaetaan toimituksissa jo ennakolta ja jos on useita avustajia, kuten Hesarissa ne menee aika tasan. Useimmissa toimituksissa kai kriitikkoa jonkin verran kuunnellaan, mutta tavallisesti työ on rutinoitunutta tyyliin, se on sitten 1500 merkkiä ja juttu toimituksessa tiistaina. Tarkoitan, että toimitukset ovat yksinkertaisesti kävelleet kriitikoiden yli. Kriitikon valta tänään on syvälle juurtunut väärä uskomus.
No kyllähän minä sen tiedän. En minä esimerkiksi oikeasti pidä itseäni kovinkaan kummoisena vallan käyttäjänä. Kunhan yritän raapia jostain ne sataset kokoon ja selvitä vuokristani ja odottelen viisaan lepoa.
Kriitikon valta on nykyisin sanan käyttämisen taitoa ja jonkin verran kirjoitettaviin näyttelyihin liittyviä valintoja. Aikoinaan kirjoittelin Kalevaan toimituksellista aineistoa pääkirjoitusta myöten, nekrologeja, kulttuuritoimituksen omaan "pääkirjoitukseen" usein ja uutisia, haastatteluja, reppareita minkä kerkisin. Ja tein joskus kovia valintoja kirjoittamieni näyttelyiden kanssa. Pomoni Kaisu Mikkola sanoi vaan, kun en jostain näyttelystä kirjoittanut, että nyt sä sitten käytät kriitkon valtaa, eikä siitä koskaan sen enempää puhuttu.
Halmetoja tuntuu olevan kovasti valtahakuinen ja häärää joka paikassa niin, että uskottavuus on koetuksella. Ja kirjoittaakin välillä puuta heinää, ilmeisesti kiireessä.
Prekaarin on yritettävä niin paljon enemmän kuin turvallisesti laiskan kuukausipalkatun ja se on enemmänkin ansio kuin haitta. Valtahakuisuus on mielestäni arvostettavaa ja 50 vaikutusvaltaisimman luettelo koostuu niistä, jotka ovat tämän kunnia-aseman ansainneet.
Tulet Heikki jo uniinikin. Mutta koska ymmärrän yritykseksi, katson kuitenkin aiheelliseksi miettiä tätä vakavissani.
Siis lisää listaa:
Perun puheeni vain tavallisesta museonjohtajasta Taina Myllyharjun osalta. Olin unohtanut Vuoden nuori taiteilija -instituution kokonaan. Ja siellähän istuivat viimeksi myös Haapala ja Köönikkä (mistä vakavana huomautuksena: pelkät tittelit eivät kerro vaikutusvallasta mitään vaan juuri nämä elimissä istumiset, jotka olisi aivan ehdottomasti listattava kunkin tyypin perään).
Entäs Marita Muukkonen, kuraattori ja muutenkin moniaktiivi?
Entäs Jaakko Rustanius, HIAPin pomo ja mukana muissakin elimissä?
Entä Juha-Heikki Tihinen, kriitikko, yliopistonopettaja, tutkija ja Pro Artibuksen kuraattori?
Entäs Marketta Haila, kuraattori ja kirjoittaja (ja epäilemättä myös yksi niistä, joille soitetaan ja kysytään neuvoa pitkän kokemuksen takia)?
Ja onko Kiasman intendentti Marja Sakari muka hävinnyt jonnekin epäonnistuneiden johtajanhakukeikkojen myötä?
Ja ehkä sitten vielä voisi muistuttaa, että sinne syviin vesiin matka on varsin vaikea. Tarkoitan siis esimerkiksi OKM:n vallankäyttöä, josta ei aina pirukaan ota selvää. Kuka siellä kulloinkin käyttää valtaa ja minkälaista? Otetaan esimerkiksi vaikkapa taideyksikön johtaja Hannele Lehto (tunnettiin ennen Koivusena). Mikähän olisi hänen rankkeerauksensa suomalaisen taidevallan käytössä?
Muistutukseksi taideyksikön vastuualueet:
Taideyksikkö käsittelee asiat, jotka koskevat mm.
– taidetta, taiteen edistämistä sekä taideorganisaatioita ja taidelaitoksia
– kulttuurivientiä
– kulttuuriyrittäjyyttä ja kulttuurimatkailua
– kulttuuri-instituutteja ja taiteen tiedotuskeskuksia
– ulkosuomalais- ja ystävyysseuratoimintaa
Ja kun haet OKM:n sivuilta Hannele Lehtoon liittyviä sivuja, et löydä juuri mitään. Yleensä joku tiedote, jonka lopussa mainitaan, että lisätietoja antaa HL.
Kiitos Otso ajatuksistai. Kun laadin vuoden päästä vastaavan listan, soitan sulle ja kysyn neuvoa pitkän kokemuksesi takia! Nuo mainitsemasi ovat hyviä rajataupauksia, joita saatan harkita. Olen sitä mieltä, että 50 hengen luettelo on paras vaihtoehto, koska silloin tulee mietittyä enemmän juuri noita rajatapauksia, ja tällaisen listan julkaisemisen tarkoitushan on juuri se, herättää ajattelua. Katson siis onnistuneeni, ainakin sinun kohdallasi! :) Ministeriön vallankäyttäjiä on vaikea jäljittää. Siellä oli ennen henkilö, joka paljolti vastasi kuvataiteen asioista, mutta ei taida olla enää. Ongelmana on ihan sama asia kuin monien muidenkin Taiken piirissä toimivien vallankäyttö, että monet käyttävät valtaa laajemmallakin alueella kuin kuvataide (Minna Sirnö, Tiina Rosenberg), eikä heidän asiantuntemus ole kuvataiteessa. Ministeriön virkailijoiden vastuualueet ovat usein liian suuria, jotta yksi virkailija pääsisi toimimaan varsinaisessa asiantuntija-vallankäyttäjän roolissa. Valtaa siellä on, mutta sen kohdentaminen on vaikeaa.
Hei hieno aloite ja kiinnostavaa keskustelua. Minusta juuri nuo kytkökset ja monissa toimikunnissa istuminen on oleellista kirjata, kun puhutaan vallasta vaikuttaa asioihin ja saada omia ajatuksiaan läpi tai kuulluksi. Tähän voisi yhdistää Minna Henrikssonin verkostokuvia taidemaailmasta. Jollain tasolla en myöskään rajaisi liian tiukasti vain kuvataidemaailmaan; siten voisi tarkastella Bourdieulaisittain erilaisten pääomien yhteyksiä ja vaihtoa. Mutta lähtökohtana, aineistona, tämä kuvataiteen 50-lista on jo hyvä ja siitä seuraavissa keskusteluissa tulee näkyviin lisää sävyjä.
Ja vielä yksi kommentti: korjaa nyt Heikki kuitenkin ne oikeat virheet (siis niinku tittelit ja asemat) ja korvaa Näsänen (ei siis pitkiin aikoihin taideakatemian säätiössä) ja Ahtola-Moorhouse (eläkkeellä) kahdella nimellä.
Ja vielä yksi korjaus:
Paula Toppilan työnantajasäätiö ei ole Ihme-säätiö vaan Taidesäätiö Pro Arte.
(Ja Pro Arten hallituksen kokoonpano kertoo esim. Valjakan vaikutusvallasta, siellä se nimittäin pj. Arkion kanssa istuu, niin kuin Leevi Haapalakin ja Hanna Johansson, joka myös puuttuu listaltasi, vaikka on monessa mukana)
Ja, huh, vielä: valokuvataiteen puolelle et Heikkaa lukuunottamatta ollut juurikaan kurkottanut. Kyllä Ari Saarto (liiton puheenjohtaja, taiteilijaseuran hallituksen jäsen ja museon säätiön hallituksen jäsen) on melkoinen valokuvataideruhtinas.
Kaija, ongelma on siinä, että tarkkaa määritelmää edutuksista lautakunnissa, toimikunnissa ja säätiöissä ei pysty tekemään. Esimerkiksi taiteilijat eivät yleensä kerro cv:sissään joa ovat esim. taiteilijaseurojen hallituksissa tai säätiön asiantuntijana. Itse toimin tällä hetkellä kahdessakin palkintolautakunnassa ja niiden työ on luottamuksellista siten, että en kerro esimerkiksi mitä ehdokkaita lautakunta käsittelee. Tosin edustukseni, toisessa olen SARVin nimeämänä edustajana ja toisessa järjestäjän nimeämänä, ovat julkisia asioita. Vallankäyttö riippuu myös paljon vallankäyttäjästä itsestään, ei aina deterministisesti hänen asemastaan. Joku toimii aktiivisesti ja kunnianhimoisesti jossain yhdistyksessä tai organisaatiossa. Listani perustuu siis paljolti olettamuksiin henkilön valta-asemasta. Selvyyden vuoksi on sanottava, että Suomen kuvataiteen vallankäyttö ei liity taloudellisen vallan saavuttamiseen. Kukaan listassa oleva ei varsinaisesti asemallaan rikastu. Arvelen myös, että henkilöt tekevät paljon uhrauksia ja omistautuvat kuvataiteen parhaaksi näkemällään tavalla asioihin. Listassa ei käsittääkseni myöskään ole ketään Bourdieun ns. valtioaateliin kuuluvaa, ellei Berndt Arell ole sitä. Sen sijaan vallankäyttöön liittyy sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman kartuttamista, strategista ja taktista vallankäyttöä, joka tunnetaan myös kaikilla muillakin aloilla. Eli oman, kaverin, ryhmän, joukkueen tai organisaation aseman saavuttamiseksi tai säilyttämiseksi käydään rajuakin taistelua. En olisi valmis laajentamaan tämän "nomenclatuuran" toimintapiiriä kauhean kauaksi kuvataiteen ulkopuolelle, määritelmäsyistä se pitäisi mielestäni rajata kuvataiteeseen, joka sekin on toki väljä asia. Ja olen yhä vakuuttuneempi siitä, että 50 on hyvä suuruus henkilöiden määräksi. Toivottavasti joku laatii vastaavia listoja esimerkiksi Suomen arkkitehtuurista, kirjallisuudesta, elokuvasta tai teatterista.
Tämä lista kartoittaa taidemaailman "omaa" ja sen sisällä olevaa valtaa ja vallankäyttöä. Jos ottaisin mukaan niitä henkiöitä, jotka vaikuttavat Suomen kuvataiteeseen sen ulkopuolelta, luetteloon kuuluisi esimerkiksi Paavo Arhinmäki ja monta muuta.
Ihan on julkista, katso vaikka www.suomentaideakatemia.fi
Julkista se on niin kuin anonyymi (koen muuten anonyyminä esiintymisen nettikeskusteluissa melko vastenmielisenä enkä itse tee sitä koskaan) edellä totesi. Ja kertoo myös siitä, että Lasse Saarinen ja Pilvi Kalhama ovat todella pahoja puutteita listallasi. Taideyhdistyksen pj Saarinen on siis akatemian hallituksessa ja EMMAn johtaja Kalhama sen palkintolautakunnan jäsen (ja akatemialla on EMMAn kanssa sopimus vuoteen 2018). Ja molemmissa elimissä (hallitus ja palkintolautakunta) on toiminut myös Mauri Ylä-Kotola, jonka sisällyttämistä listaasi mietit mutta hylkäsit.
Tekisi mieli jo kohta ampua listasi alas ja tehdä kilpaileva (tähän pitäisi taas tulla hymiö), mutta ei taida olla aikaa tai energiaa.
On toki myönnettävä, että Suomen taideakatemian valta alkaa olla aika pientä, mistä kertoo myös se, että tahot panevat sinne edustajinaan vähemmän vallakkaita edustajia, kuten esimerkiksi Helsingin kaupunki, jota edustaa "vain" taidemuseon amanuenssi Heli Harni. Tai SKJL:n edustaja, joensuulainen kuvanveistäjä Harri Turunen, josta en ole koskaan aiemmin kuullutkaan.
On tää kuule vaikea alue, jos oikein mietitään.
Kun frame pistettiin uusiksi jäi Suomen Taideakatemia "ilman tehtävää". Pikkuhiljaa kun säätiö on saanut rivinsä kasaan ja määritellyt itselleen uuden tehtävän alkaa seuraavalla edustajanvaihtokierroksella taas olla imua. Kukapa ei haluaisi olla päättämässä yhdestä suomen suurimmasta taidepalkinnosta.
Alkuperäistä kirjoittajaa vaivaa nyt kiintymys muotoon, joka ei palvele tarkoitusta. Kantokorvella on ollut hyviä lisäysehdotuksia.
Ja näin tavallisen taidetta ostavan siviilin näkökulmasta: Kyllä hesarin kriitikot ovat ihan oikeita vallankäyttäjiä
Yksi unohtuu: Pauli Sivonen Serlachius-museoista. Heillä on isommat ostorahat kuin Valtion taidemuseolla ja uusi laajennus Mänttään muuttaa nykytaiteen kenttää satavarmasti. He ovat aiemmin ostaneet lähinnä vanhaa taidetta mutta linjaa on jo muutettu.
Tästä ohimenevyydestä jäin vain miettimään kun joku lähde tällekin listaukselle oli 2012 Art Review -lehden 100 maailman taidevaikuttajaa http://www.businessinsider.com/artreviews-most-powerful-people-in-art-world-2012-10 niin tietääkö kukaan edes enää missä sen number one Carolyn Christov-Bakargiev nykyisin vaikuttaa? Aika nopeasti Documentan jälkeen jäljet haalenevat. Toki uskon että mimmillä on monta rautaa tulessa. Näissä listauksissa on keltaisen lehdistön tuoksu - niin mielenkiintoisia kuin ne kuitenkin hetken ovat.
Kyllä, maine on haihtuvaa. Listat ovat itse asiassa pitemmällä ajalla kertomuksia siitä, miten asiat muuttuvat ja että maailma ei pysy paikallaan. Ai Weiwei on tänään huipulla, mutta tuo maailman merkittävin tosinajattelija voi olla vankilassa ensi vuonna (hän lienee itse asiassa nytkin maastapoistumiskiellossa ja tarkan seurannan alainen). Vallankäytön kartoittamisessa ja arvioinnissa on keltaisen lehdistön makua, koska näihin aikoihin asti vallankäyttö on ollut tabu valtamediassa, tai se on ollut varattuna pääasiassa poliittiselle vallalle. Oma syynsä tähän lienee kotisuomalainen päätöksentekotapa, eihän toiminnan ulkoinen arviointi ole ollut meillä tapana. Käsittääkseni arvioimattomuus on seurausta konsensustraditiostamme, kuten artikkelissani esitin.
Lähetä kommentti