 |
| Heta Kuchka, videosta Present, 2012. |
Heta Kuchka & Tuija Kuchka, Yritetään yhdessä vielä. Piirustuksia ja videoita galleria Heinossa Helsingissä 14.9.-13.10.2013.
Heta Kuchkan videossa Present (2012) newyorkilaisessa hoitokodissa kuvatut vanhukset istuvat tuolilla ja kuuntelevat pianistin soittavan vanhoja suosikkikappaleita. Ihmisen muistia ja henkisiä kykyjä rappeuttavaa Alzheimerin tautia sairastavat eri ikäiset henkilöt tuntuvat palaavan muistoissaan nuoruuteensa: Yankee Doodle Dandy, Besame Mucho, Amazing Grace, vanhoja ragtime-kappaleita.
Robert, joka on 57-vuotias katsoo kameraan mykkänä ja surullisesti kuunnellessaan Beatlesien Yesterdayn, mutta hänen kasvonsa kuvastavat lopuksi vaimeaa, outoa, itseensä päin kääntynyttä hymyä. Kuchka käyttää videoissaan usein liikkumatonta, jalustalla olevaa kameraa. Sen kuva on armoton kuin piirtäjän kädessä oleva kynä.
Galleria Heinon näyttely koostuu piirustuksista ja videoista, jotka sopivat medioina hyvin yhteen. Heta Kuchkan ja hänen äitinsä Tuijan luonnosmaiset piirustukset ovat avoimia ja välijä, kuten videotkin. Sekä videoiden, että piirustusten psykologinen vaikutus perustuu samaan ilmiöön. Katsojan sympatia herää ja kasvaa raottamalla merkityksen ulkoista kuorta.
Näyttelyn otsikko on peräisin Jamppa Tuomisen iskelmästä. Saman otsikon saaneessa videossa Heta ja hänen äitinsä piirtävät toisiaan pienehkössä huoneessa.
”Miksi omalle äidille on niin vaikea olla kiltti?” kysyy Heta Kuchka ja pohtii: ”Vaikka kuinka monta kertaa oon päättänyt parantaa tapani, niin löydän itseni taantuneena kiukuttelemasta kuin lapsi. Kai kaikki perustuu siihen olettamukseen, että koska mä oon ton lapsi niin toi sit rakastaa mua, no matter what! Pelkään vanhenemista.”
 |
| Heta Kuchkan video Muotokuva äidistäni I, 2013 ja piirustuksia. |
Heta Kuchkan videoita katsellessa kysyin aluksi, ovatko nämä videot jonkinlaisia nyyhkynovelleja, Perjantain tai Nyyrikin tarinoiden jälkeläisiä tai parodioita? Hänen videoidensa huomiopiste on kuitenkin ihmisten välinen tila ja suhde, hieman samalla tavalla kuin asetelmissa oleellista on paitsi esineet, myös niiden välinen suhde, jota kutsutaan negatiiviseksi tilaksi.
Esimerkiksi videossa Myötä- ja vastoinkäymisissä (2005) Heta Kuchka esiintyy kuvattavana hääkuvausstudiossa valkoisen taustan edessä, täydessä hääpuvussa morsiuskimppu kädessään, hunnutettuna. Kuvaustilannetta valmistellaan huolellisesti ja ilmassa on jännityksen tuntua. Katsojan huomio kiinnittyy morsiusparin väliseen suhteeseen, kun saman morsiamen miehet vaihtuvat kuvaustilanteesta toiseen. Erästä sulhasta Kuchka kohtelee hyvin äidillisesti, suhde toiseen mieheen on etäinen myös fyysisesti, ja eräs hääkuva ikuistetaan parin hellässä, läheisessä kosketuksessa.
Tuomo ja Paavo (2008) on dokumentti helsinkiläisessä hautaustoimistossa työskentelevistä miehistä, jotka järjestelevät kuolleiden ja haudattavien ihmisten asioita. Kuvausten aikana toinen henkilöistä kuitenkin odottamattomasti kuolee, ja toinen saa kohtalokseen sekä kunniatehtäväkseen vanhan työkaverinsa toimittamisen haudan lepoon. Dokumentti, joka on aluksi kuvaus työsuhteesta, muuttuu videon lopussa draamaattisesti voimakkaaksi henkilösuhteeksi.
Relaatioestetiikka
Heta Kuchkan videot ovat esimerkki nykytaiteesta, jota kutsutaan relaatioestetiikaksi tai relaatiotaiteeksi (engl. Relational art, Relational aesthetics). Sen lähtökohtina ovat ihmissuhteet tai ihmissuhteiden kokonaisuus ja niiden sosiaalinen konteksti. Ranskalainen taidekriitikko ja kuraattori Nicolas Bourriaud määritteli relaatioestetiikan kartoittaessaan 1990-luvun taidetta esseekokoelmassaan "Esthétique Rélationnel" (1997).
Bourriaud väittää relaatioestetiikan saavan teoreettisen horisontin ”ihmisten vuorovaikutusten piiristä ja sen sosiaalisesta kontekstista, pikemminkin kuin oletuksen itsenäisestä ja yksityisestä symbolisesta tilasta”. Relationaaliset taideteokset pyrkivät perustumaan subjektien välisiin kohtaamisiin, ovatpa ne sananmukaisia tai potentiaalisia, joissa merkitys käsitellään kollektiivisesti, pikemminkin kuin yksilöllisen kulutuksen privatisoidussa tilassa.
Relaatiotaiteen käytännöille on tyypillistä niiden päätteiden avoimmuus, ne ovat tekemisissä ihmissuhteiden verkostojen ja niiden sosiaalisten kontekstien kanssa, joista suhteet saavat alkunsa. Relaatiotaide on myös korostanut teoksia lahjoina ja monissa eri muodoissa, kuten aterioina, juhlina, julisteina, roolienhakutilanteina, peleinä, keskusteluina ja muina sosiaalisten tapahtumien tyyppeinä ja yhteistöinä. Taide on taiteilijan ja katsojan välillä vaihdettavaa informaatiota, jonka suhdevaikutus perustuu sen herättämään vastaanottoon.
Suomessa relaatioestetiikkaa on pohtinut muun muassa Veikko Nuutinen, joka on kirjoittanut relaatioestetiikkaa koskevan esseen Teatterikorkeakoulun verkkojulkaisussa . Hän toteaa, että Bourriaudin teoria sijoitetaan yleensä kuvataidekontekstiin, mutta relaatioestetiikan keskeiset kysymyksenasettelut ja jäsennystavat voidaan ulottaa kuitenkin myös teatteriin.
 |
| Heta Kuchkan videosta Väliaikaisesti poissa käytöstä, 2010. |
* *
Liitän tähän kuvan oman äitini viestistä minulle. Hän eli satavuotiaaksi ja sairasti seitsemän viimeisen vuotensa ajan Alzheimerin tautia. Kävin silloin tällöin hoitamassa häntä Pohjois-Suomessa, Siikajoenkylässä. Vanhan kalenterin lehdelle hän kirjoitti "Heikille hyvää matkaa tv Hilja". Traagista ja koomista tässä viestissä on se, että äitini ei viimeisinä vuosinaan enää tunnistanut minua pojakseen, siksi hän kirjoitti allekirjoittajaksi "Hilja", muuten hän oli aina "Äiti". Siskolleni, joka oli hänen vakituinen hoitajansa hän kertoi, että "täällä kävi minua päivisin hoitamassa joku virkamies".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti