Sen sijaan olen koko viikon ajan yrittänyt ratkoa Bodom -oikeudenkäynnin kuvituksen mysteeriä. Helsingin Sanomat palkkasi jenkkityylin kuvittajan oikeudenkäyntiin, kun valokuvaaminen on käräjäistunnossa kielletty.
Hannu Lukkarinen, kokenut ja vauhdikkaista kuvituksistaan tuttu graafikko istuu siis Espoon käräjäoikeuden istuntosalissa ja tarkastelee valppaasti kaikkea mitä hänen ympärillään tapahtuu.
Minä olen silmä kovana yrittänyt seurata, miten Hannu Lukkarinen on Hesarin kuvitukset tehnyt. Satun nimittäin tietämään, että Hannu Lukkarinen on jo pitkään tehnyt kuvituksensa elektronisesti, siis digitaalisesti piirtämällä ja maalaamalla.
Kuten alan ammattilaisilla on tapana, epäilen hänenkin käyttävän Corel Painter -kuvanteko-ohjelmaa ja Wacomin paineentunnistavaa piirustuslautaa.
Olen tottunut kuvaa katsomalla ratkaisemaan - olen nääs sellainen jätkä - miten se on tehty. Hannu Lukkarisen Bodom -kuvitus ei pikasilmäyksellä anna minkäänlaisia vinkkejä digitaalisen kuvituksen suuntaan.
Mutta hetkinen, tuo viivarasterin näköinen tummanruskea kynänjälki todistaja Heikki Salosen käsivarressa ja leveät mustat sävykkäät siveltimenvedot hänen selkänsä takana…
Kolme vaihtoehtoa
Mahdollisuus bee on, että graafikko käyttää digitaalisia välineitä alusta loppuun, siis ottaa mukaansa esim. kannettavan tietokoneen ja piirustuslaudan oikeuden istuntoon.
Kolmas, varsin mahdollinen vaihtoehto on ns. hybridi menetelmä eli perinteisten ja digitaalisten välineiden sekoitus. Tämä tarkoittaisi sitä, että Hannu Lukkarinen istuu käräjäsalissa luonnoslehtiö kädessä, piirtää luonnoksia ja sen jälkeen skannaa luonnoksen ja täydentä sen värittämällä kuvanteko-ohjelmalla.
No, on neljäskin vaihtoehto, nimittäin se että Lukkarisella on pienen pieni digikamera, jolla hän salaa kuvaa istunnossa ja tekee lopullisen kuvan valokuvan pohjalta. Arvelen että tämä vaihtoehto on poissuljettu.
Kirottua. Nuo mehevät, luonnosmaiset piirustuskynän jäljet voisivat ihan hyvin olla kynällä paperille vedettyjä. Tai sitten ei.
Hannu Lukkarinen peittää jälkensä taitavammin kuin Bodom -järven murhaaja.
Tekijä tunnustaa: “Myönnän kaiken”
Ihmisen silmä on utelias elin. Loppuviikosta jännitys kuvitusten alkuperän selvittämiseksi oli kihelmöinyt niin kutkuttavaksi, että päätin kysyä asiaa suoraan syylliseltä. Näin vastaa Hannu Lukkarinen:
“Vaihtoehto numero kolme on oikea ratkaisu. Käytän perinteisten ja digitaalisten välineiden sekoitusta. Corel Painter ja Wacom-digipöytä, ihan oikein! Lisäksi kuvat lähetettävään muotoon Photoshopissa. Niin ja kone on tietenkin MacIntosh. Tietenkin. Digikameraa en omista...kylläkin kamerakännykän, mutta en ole tullut hankkineeksi softaria jolla saisin sen kuvat esiin vanhassa Macissani.
Piirrän siis normaalisti kuvat lyijykynällä luonnosvihkoon oikeussalissa koettaen herättää mahdollisimman vähän huomiota paikallaolijoiden keskuudessa.
Tämä on tärkeää, sillä käräjäsali on sanalla sanoen vakava paikka. Siellä ratkaistaan ihmisten elämä. Syytetyn ja todistajien tulee saada keskittyä rauhassa osaansa, jota oikeussalissa joutuvat näyttelemään. Siellä ei mikään piirtäjän performanssi ole paikallaan, vaan täytyy pyrkiä olemaan huolellisesti seinän värinen.
Saatuani kuvat valmiiksi ajan pikaisesti kotiin koneeni ääreen. Minulla on pari tuntia aikaa lisätä kuviin värit ja rakentaa niihin efektejä. Poistun tavallisesti puolen päivän aikaan käräjäoikeudesta ja kello kolmelta kuvien pitää olla valmiina rikostoimittajan koneella Hesarissa.
Alkuperäinen tilaus koski mustavalkokuvia, mutta sitten kuviin haluttiinkin väriä sivun ulkoasun vuoksi. Haluttiin estää liiallinen synkkyys.”
Hannu Lukkarisen mielestä ratkaisu oli oikea.
“Suomalainen oikeussali on paikka, josta on hyvin vaikea löytää mitään draamaa jenkkityyliin, vaan siitä on huolellisesti koetettu tehdä niin steriili kuin suinkin mahdollista. Draama täytyy siellä kaivamalla kaivaa esille, ja siinä kaivutyössä synkistely voi mennä liiallisuuksiin.
Tässä nimenomaisessa tapauksessa päätyö tapahtuu käräjäsalissa lyijykynällä, eikä tietokoneella tehdä kuville kuin loppusilaus samalla kun ne muutetaan digitaaliseen muotoon, johon ne joka tapauksessa olisi muutettu Hesarin systeemien vuoksi. Useissa kuvissa en muuta yhtä ainutta salissa piirrettyä viivaa, lisään vain sävyjä.
Oikeussali on täynnä toimittajien kannettavia tietokoneita, joten ei olisi mitenkään mahdotonta tehdä kuvat paikan päällä huomiota herättämättä suoraan tietokoneella, mutta kannettavaa minulla ei ole enkä mitenkään pitänyt sitä tarpeellisena tällä keikalla.
Jotenkin on luontevaa istua siellä lyijykynä kädessä, kuten toimittajien vanha kaartikin... samalla tavalla piirsin oikeudenkäyntejä 80-luvullakin Hesarin toimeksiannosta, ennen kuin olin tietokonetta ajatellutkaan. Siitä on nyt kuitenkin jo niin pitkä aika, että tällä kertaa olin käräjäoikeuden käytävillä alussa orpo piru toimittajaporukassa, jossa kaikki tuntevat toisensa, mutta nyt kun ammattilaisten joukko on tajunnut mistä on kysymys niin onnitteluista ei ole tulla loppua ja minut on hyväksytty joukkoon.”
Tekijän loppulausunto ja tuomio
“Tällaiselle erakon työtä tekevälle kokemus on harvinaista herkkua, jopa niin, että tässä alkaa toivoa lisää samanlaista, vaikka alussa keikka ei kyllä mitenkään houkutellut kun vanhastaan tiesi, miten karua se on.”
Kiitos vastauksesta, se helpotti kulttuurinavigaattorin kutkuttavaa uteliaisuutta.
Lopputuomio: Hannu Lukkarisen lennokas, lähes ekspressiivinen kuvitus virkistää ja elävöittää erinomaisesti sanomalehden sivun visuaalista asua. Hän pystyy kuvituksillaan ilmaisemaan, elävöittämään ja havainnollistamaan arkipäiväisiä ja vaikeasti havaittavia asioita korostaen oleellista ja merkittävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti