Mieskuva: Kukapa ei dandya tunnistaisi?

Vilho Lampi, Omakuva, 1932.

Tämän aamun Hesarissa on mainio Marja-Terttu Kivirinnan essee Vilho Lammesta. Kaiken nähnyt kulttuuritoimittaja herkistyi tämän kuvan edessä, mutta ei herkisty enää. (Marja-Terttu Kivirinta, Alussa oli Vilho Lampi, Helsingin Sanomat, kulttuuri 11.10.2008) Kirjoittaja pohtii, kuinka maalaus on puhutellut häntä joskus, elämän murrosvaiheissa. "Enää en voi eläytyä miehen rehvakkaan uhmaan, mutta yhä olen vaikuttunut Omakuvan henkevyydestä ja voimasta."

Vilho Lampi esiintyy kuvassa luultavasti Pariisista ostamassaan huivissa. Katsoja jää miettimään, miksi Ville kietaisi sen omaan kaulaansa, mutta ei sen kaulaan, jolle pariisilaishuivit tavallisesti ostettiin.

Kuva on mieskuva tyyliin ”uomo mondiale” eli maailman mies, maailman nähnyt ja kokenut. ”Pitäisi joko olla taideteos tai pitää yllään taideteosta”, sanoi Oscar Wilde.

Ryhtymättä luennoimaan dandyn historiasta, totean idean syntyneen 1700-luvun lopulla Ranskan vallankumouksen seurauksena. Dandyismi syntyi, kun "kultainen nuoriso" halusi poliittisena lausuntonaan pukeutua artistokraattiseen tyyliin erottuakseen "sans-culotteista".

Pariisilaidandyja 1830-luvulla.

Joachim Muratin muotokuva Napolin kuninkaasta, jota kutsuttiin "dandykuninkaaksi" moitteettoman pukeutumisensa takia.

Charles Baudelaire: "Dandyn on pyrittävä jatkuvasti ylevään; hänen täytyy elää ja nukkua peilin edessä."

Oscar Wilde

Thomas Hart Benton ja Jackson Pollock omina dandykausinaan. (Kuva kirjasta Steven Naifeh and Gregory White Smith, Jackson Pollock, An American Saga, Barrie & Jenkins, London 1989.)

Ole Kandelin, Omakuva, 1937.

Entä dandy tänään? Dandystä on tullut populaarikulttuurin tavallinen mieskuva.
 

David Bowie 1987.

Miehen on oltava tarkka kuvastaan. Dandy yhdistetään usein homoseksualismiin, jolla on, tai jolla tavallisesti arvellaan olevan tarkka pukeutumis- ja käyttäytymiskoodi. Metroseksuaali lienee aikamme synonyymi Baudelairen peilin edessä elävälle ja nukkuvalle dandylle.

Liminkalainen metroseksuaali Vilho Lampi oli rohkea, mutta tänään minun olisi mietittävä kaksi kertaa, voisinko kietaista pariisilaishuivin kaulalleni.

Tai ehkä Vilho Lammen Omakuvan (1932) hahmo oli peräisin ranskalaisen Jean Grémillonin elokuvasta Maldone (1928), jonka hän saattoi nähdä Pariisissa. Tässä tanssiaiskohtaus ja still-kuva elokuvasta. Silloin Vilho Lampi olisi ollut kai retroseksuaali tai jotain sellaista.