André Malraux esitti jo 1950-luvulla idean siitä, miten reproduktio eli taide-esineiden jäljentäminen tulee muodostamaan tulevaisuudessa oman ilmiön taidemuseoiden rinnalle. (Kaksiosainen kirja Le musée imaginaire de la sculpture mondiale, 1952). Hän oivalsi, että tulevaisuudessa taiteen reproduktio tulee muodostamaan oman julkaisumaailman, ”seinättömän taidemuseon”.
Malrauxin kuvitteellinen taidemuseo on toteutunut. Museoiden tai muiden kustannusyhtiöiden julkaisemia julisteita, postikortteja, kalentereja, kirjoja ja mitä erilaisimpia tuotteita myydään valtavasti, usein taidemuseoiden omissa kirjakaupoissa. Uusi tekniikka, videot, cd-levyt ja internet ovat tulleet osaksi seinätöntä, virtuaalista taidemuseota.
Seinättömien taidemuseoiden vaikutusta on myös liioiteltu. Reproduktiot ja verkkosivuthan eivät ole varsinaisia taidemuseoita, vaan niiden tehtävä on tukea museoiden tiedotusta ja markkinointia. Museokauppojen aineistossa on myös rihkamaa, sivistyneen ihmisen kitschiä. Onhan fiksumpaa ostaa kitschiä taidemuseosta kuin halpakaupasta.
Ateneumin taidemuseossa on pieni näyttely tulevaisuuden taidemuseo-aiheesta. Kaksi taideopiskelijaa ideoi mielikuvituksen ja huumorin mielekkyydellä tulevaisuuden museon ajatusta valokuvakollaaseissaan. Jaakko Karhusen ja Pilvari Pirtolan manifesti saa mottonsa Ovidiukselta: ”…et ignotas animum dimittit in artes naturamque nouat.” Eli jotenkin tähän tapaan: ”...ja hän suuntaa mielensä tuntemattomiin taiteisiin ja luonnonlakien muutoksiin.”
”Taidetta ei saa rajoittaa.” he manifestoivat. ”Kauneuden pitää tulla yleisön luokse, ei yleisöä kauneuden luokse. Sen mikä on kaunista pitää olla kaikkialla!” he julistavat. ”Tulevaisuuden taidemuseo on koko maailma!”
Utopiassahan on tavallisesti kysymys nykyhetkestä ja nämä ovatkin varsin ajankohtaisia huomiota. Onhan taidetta haluttu viime aikoina taas rajoittaa enemmän kuin aikaisemmin.
Taide tänään on myös museoitua. Esimerkiksi Kiasman Full House-näyttelyssä minimalismi esitellään museopakettina, niin erinomainen näyttely kuin se onkin. Kaipaan Kiasman museominimalismiin enemmän epookkia, vaikkapa minihameita, Morris Mini-autoja, Hemingwayn romaaneja, Steve Reichin musiikkia tai Nokia Designia. Minimalismi ja ekspressionismi ovat toistensa täydellisiä vastakohtia, mutta molemmille on ominaista rajojen ylitys, holistisuus.
Jaakko Karhusen ja Pilvari Pirtolan hulppeassa utopiassa tulevaisuuden taidemuseo nähdään paljolti hauskoja asioita ja jännittäviä kokemuksia välittävänä ilmiönä. Kauneuden kokeminen on heidän tulevaisuuden taidemuseossaan etusijalla, ohittamaton asia.
Kauneus ei näyttelyn ajatuksessa ole – kuten päinvastainen näkemys taiteesta asian näkee – taiteeseen piilotettu mysteeri, josta ihmiset yrittävät päästä selville. Kamppailua kauneudesta on myös pidetty sivistyksellisenä pyrkimyksenä. Eikä museon tarvitse tulla jokapaikkaan, onhan muutakin kuin sohvaperunakulttuuria.
Museota on myös pidetty myös ihmiskunnan muistina ja tässä mielessä museoilla on valtava haaste edessään. Vähemmän korkealentoisesti ajateltuna esimerkiksi ilmastonmuutoksen mukana museoiden varastointi tulee ongelmaksi.
Tulevaisuuden taidemuseon kellari tulee olemaan märkä paikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti