Kuvataiteen pikaviestit

Tämä  Sándor Vályn maalaus kosketti minua galleriakierroksella.

Kävin eilen galleriakierroksella. Näin Helsingin Itäkeskuksen Stoan galleriassa Mika Vesalahden näyttelyn otsikolla Tutkielmia unesta. Sitten menin Erottajalle TM-galleriaan, jossa oli Sándor Vályn maalauksia ja tilateoksia. Siitä siirryin Jangva-galleriaan katsomaan Tommi Mäkelän maalauksia. Seuraavaksi kävelin Yrjönkatua pitkin poiketen Sinne-galleriaan, jossa oli Ella Tahkolahden tilateos ja pari videota. Lopun iltapäivästä vietin Amos Andersonin taidemuseossa.

Minulla on omat syyni, miksi halusin nähdä juuri nuo näyttelyt ja kävellä muiden jo näkemieni ohi. En kerro tässä valinnoistani, vaan nopeudesta.

Muutaman tunnin kuluessa olin nähnyt parisataa maalausta, valokuvia, veistoksia, installaatioita ja kolme lyhytelokuvaa, sekä sarjan Tommi Mäkelän animaatioita Amos Andersonilla. Tämä iltapäivä oli melko tavallinen katselukierros.

Tiedän, että jos mahdollista, parasta on jättää osa katselusta seuraavaan kertaan. Matkoilla saatan kävellä usein kaksitoista tuntia päivässä taidemuseoissa ja näyttelyissä, mutta se ei ole kovinkaan viisasta. Yleensä noin kuuden tunnin katselu-urakan jälkeen alkaa vastaanottokyky olla heikko. Olen viettänyt tällaista taiteen katseluelämää 1970-luvulta alkaen.

Esimerkiksi Amos Andersonilla esillä olevassa Vapaan Taidekoulun 75-vuotisnäyttelyssä saatoin siirtyä hetkessä Sigrid Schaumanin maalauksista tarkastelemaan vaikkapa Carolus Enckellin abstrakteja maalauksia.

Sain ajattelemisen aihetta taiteen pikaviestintään Guardianin Jonathan Jonesilta, jonka mielestä taiteen kiehtovuus johtuu ajasta. Hän toteaa blogissaan, että kuvataide on kaikista vakavasti otettavista kulttuurimuodoista nopein paljastamaan todellisen luonteensa katsojalle.

Päästäkseen selville, mistä elokuvassa on kyse täytyy sitä katsoa puolitoista tuntia tai enemmänkin. Romaanin lukeminen saattaa kestää päiväkausia, viikkoja tai jopa kuukausia riippuen siitä kuinka paljon aikaa lukijalla on käytettävänään. Näihin verrattuna kuvataide – jos ei ole kyse videotaiteesta – ei vie aikaa ollenkaan.

Esimerkiksi Rembrandtin tekemiä kuvia voi kyllä katsella ihmiselämän ajan ja silti löytää niistä syvyyttä. Mutta, Jones kysyy, jos tämä ei olekaan kaikkein tärkein asia suuressa taiteessa. Mitäpä jos merkitys onkin pikaviestinnässä? 

Ainakin Leonardo da Vinci oli sitä mieltä. Hän totesi muistikirjassaan mahtipontisesti, että maalaus on ylivoimaisempi kuin kirjoitus, koska voimakas tai kaunis maalaus voidaan ymmärtää välittömästi, kun taas runoa täytyy kuunnella iät ja ajat, ennen kuin sitä voi arvioida. Toisin sanoen Leonardon käsitys taiteesta on täysin verrattavissa oman aikamme kulttuuriin, sen välittömiin ja houkutteleviin kuviin.

Jonathan Jonesin mukaan videotaide on tuonut näyttelytilaan kertovan ajan. Hän arvelee, että perinteisesti aikaan perustuva taide on arvostetumpaa, koska se yksinkertaisesti vie enemmän aikaa katsojalta.   

Ajatus taiteen ymmärtämisen välittömyydestä sai minut käsittämään, miksi usein on niin vaikea tottua taidenäyttelyissä olevien videoiden katsomiseen. Olenhan tottunut itse määräämään paikkani ja katsomiseni keston liikkuessani taidenäyttelyssä. Jo pelkkä elokuvan katsomisen aloittaminen tuntuu kestävän ikuisuuksia.

Ja jos taidenäyttelyssä on useita videoita, joiden kesto tuntuu jatkuvan äärettömän kauan, ohitan nämä hämärät huoneet ja keskityn mieluummin taiteen pikaviestintään.