maanantai 5. marraskuuta 2012

Marika Mäkelä: Tienlöytäjä uuden sensualismin äärellä


Marika Mäkelä, The Pulse of the Night, maalauksia  Galerie Anhavassa Helsingissä  1.- 25.11.2012

Ehkä kaikkein yleisin suuntaus suomalaisessa varttuneemman polven taiteessa on abstrakti ekspressionismi. Tosin määrittelyn vaikeus on, että Yhdysvalloissa 1950-luvulla syntynyt taidesuuntaus oli jo lähtökuopissaan varsin epäyhtenäinen. Mutta abstraktin ekspressionismin tai informalismin jalanjälki näkyy laajasti ottaen selvästi erilaisina suuntauksina myös suomalaisessa nykytaiteessa.
Brown Sugar, 2012
Marika Mäkelän teosten kehitystä ja uusiutumista voisi luonnehtia tien löytämiseksi vastakkaisuuksien kautta. Useimpien mieleen on jäänyt hänen tuotannostaan tuhti, joskus rankka ja materiaalinen maalauksellisuus. Vuonna 1974 debytoinut Marika Mäkelä on kuitenkin tehnyt myös paperitöitä, jotka koostuvat ohuista, pastellimaisista väreistä ja viivakimpuista. Täysin abstraktin ilmaisun ohessa on ollut myös figuratiivista vuoropuhelua.
Guardian of Happiness, 2012

Anhavan näyttelyssä Marika Mäkelä esittelee uusia tienlöytöjään. Hän purkaa ja kokoaa orgaanisen ja konstruktiivisen muodon problematiikkaa. Uudet työt vetoavat yhä voimakkaammin katsojan kosketusaistiin varsinkin vanerisen maalauspohjan taltalla käsiteltyjen osien takia. Niiden martio lähestyy laajoja pintareliefejä.

Uusien töiden sensualismia lisäävät kiiltävistä helmiäispisaroista muodostuvat pinnat ja viivat, jotka kutsuvat, viettelevät ja vievät katsojan mukanaan. Aikaisemmat maan värit ovat nyt avautuneet synteettisemmiksi ja raikkaammiksi.
Eastern Flowers, 2012

Marika Mäkelän uudet kuvat lähestyvät myös ornamenttia, joka näkyy selvästi teoksessa Eastern Flowers. Lomittaisten viivakimppujen verkostossa on ruusuja muistuttavia kukkia. Teoksen reunat on hiottu vaihtelevasti, jolloin ilmestyvät vanerikerrosten karttojen korkeuskäyriä muistuttavat viivat.
Eastern Flowers, 2012, yksityiskohta

Aikaisemmin tukevasti kuvapintaan kiinnittyvät kuviot ovat avautuneet. Ne ovat saaneet ilmaa, ja odottamattomat mielikuvat, leijuvat muodot, hahmot ja ketjut ovat kevyempiä ja tuoreempia kuin aikaisemmin.
Tibetan Bridal Saddle II, 2012

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...