maanantai 13. tammikuuta 2014

Manifesta 2018 Helsinkiin!


Kaikki alkoi siitä, kun huomasin tutun nimen Galleria Forsblomin avajaisissa näyttelyn vieraskirjassa. Hieraisin silmiäni, siinä luki ”Kasper König”. En tunne henkilökohtaisesti miestä, mutta tunnen tietysti hänet nimeltä. Olen muun muassa nähnyt kaksi hänen aloitteestaan järjestettyä Skulptur Projektea Münsterissä, Saksassa. Ja Kölnin Ludwig-museon johtajana hän oli pitkään, tuttu paikka sekin.

Muistin sitten, että König on Pietarissa ensi kesänä avattavan Manifesta-näyttelyn pääkuraattori. Ryhdyin googlaamaan tietoja Manifestasta ja törmäsin muutama päivä aikaisemmin julkaistuun hänen haastatteluunsa FAZissa, jonka Anna Prizkau teki Pietarissa. Päättelin siitä, että König oli tullut Helsinkiin vastikään Pietarista.

Prizkaun haastattelu on kiinnostava, koska se kertoo 26. kesäkuuta avattavasta eurooppalaisen nykytaiteen biennalin Manifestan rakentamisen taustoista. Kerroin niistä hieman Facebook-sivullani.

Sitten mieleeni juolahti, että miksi Manifestaa ei voisi järjestää myös Helsingissä? Manifestahan organisoidaan joka toinen vuosi eri puolilla Eurooppaa ja Helsinki olisi varmasti hyvä paikka sellaiselle. Ensi kesän Pietarin Manifesta 10:n jälkeen se järjestetään Zürichissä vuonna 2016.

Verrattuna isoihin ja periteisiin kansainvälisiin ja toistuviin taidetapahtumiin, Venetsian biennaaliin, Kasselin Documentaan tai Ars-näyttelyihin Manifesta on ehkä luonteeltaan epämuodollisempi ja tapahtumapainotteisempi. Tosin tällaisten isojen kansainvälisten näyttelyiden konsepti muuttuu jatkuvasti näyttely näyttelyltä. Odotan uteliaisuudella Pietarin näyttelyä eli editiota, jossa isäntänä toimii peräti Eremitaasi.

Pystytin asiaa kannattaville Facebook sivun, jonka otsikko on Manifesta 2018 Helsinkiin. Sivulle näyttää jo nyt ensimmäisenä päivänä tulevan paljon tykkäyksiä.

Toiminta-ajatukseni on yksinkertaisesti seuraava: Seurataan kevään aikana, saako ajatus kannatusta. Kesällä tai ensi syksynä otetaan yhteyksiä niihin tahoihin, jotka olisivat mahdollisesti halukkaita Manifestan Helsingissä järjestämään. Mahdollisia olisivat esimerkiksi Kiasma, Helsingin taidemuseo, Amos Andersonin taidemuseo, Helsingin Taidehalli, Taiteilijaseura, Checkpoint Helsinki tai ketä vielä? Jos kiinnostusta asiaan on, otetaan yhteyttä Manifestan organisaatioon ja ehdotetaan Helsinkiä. Asian päättää siis lopullisesti Manifestan organisaatio ja päätös pitäisi varmaan saada varmistettua tämän vuoden loppuun mennessä.

Tämä on siis ehdotukseni, toivottavasti se saa kannatusta. Ilmoittelen Facebook-sivulla aiheesta, jos asiassa ilmenee jotain uutta. Ja ottakaa yhteyttä, jos jotain tulee mieleen tästä asiasta!

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...