torstai 22. toukokuuta 2008

Lööppikriitikot ja tuomarikriitikot

The Guardianissa on tänään Angelique Chrisafisiksen haastattelu Nan Goldinista. Valmistellessaan Lontoon Tate Modernin Turbiinihalliin näyttelyään Pariisin asunnossaan, Goldin sanoi, että ei ole tottunut siihen, että tuntemattomat kuvaavat häntä. Tämä lausunto siis valokuvaajalta, jonka melkein tärkein aihe on hän itse itsensä kuvaamana. Goldin kertoo myös, että ei juuri koskaan kuvaa tuntemattomia, vaan sellaisia, joita hän jollain tavalla rakastaa.

Viime vuonna galleria kutsui paikalle poliisin tarkastamaan Tynsiden Baltic-näyttelytilassa ollutta kuvaa Goldinin näyttelyssä, jossa alaston kaksivuotias limbo-tanssi napatanssia harjoittavan siskonsa alla. Brittiviranomaiset olivat sitä mieltä, että kuva, joka oli osa Elton Johnin omistamaa sarjaa, ei ole säädytön.

Goldin kertoo saaneensa tapauksesta roppakaupalla niin sanottua skandaalijulkisuutta, jonka koki harhaanjohtavaksi.
Tällaisesta käytetään englanninkielistä sanaa "tabloid critics" eli voisikohan sen kääntää sanalla "lööppikriitikot".
Goldin kertoo tunteneensa paljon seksialalla työskenteleviä, mutta sanoo vihaavansa pornografiaa. Pornon ja taiteen rajan hän määrittele: "Pornography is all about money." Lasten hyväksikäytöstä hän ei puhu mitään.

Suomen Ulla Karttusen ja Nan Goldinin Britannian tapaukset käyvät yhteen ainakin kahdessa asiassa. Molemmat saivat julkisuutta lööppikriitikoilta ja viranomaiskriitikot jättivät molemmat tuomitsematta.

Vaikka Otso Kantokorpi oli todistajana Ulla Karttusen oikeudenkäynnissä, lööppikriitikoiden ja tuomarikriitikoiden maailmassa tavallisilla taidekriitikoilla ei taida olla paljon sanottavaa. Vai olisikohan asia vähän niinkin päin, että kun taidekritiikillä ei ole sananvaltaa tämän päivän journalismissa, lööppien ja tuomiopäätösten kirjoittajat pukevat ylleen taidekriitikoiden asut.

Nan Goldin, joka haastattelijan mukaan näkee itsensä "reaalin, raa'an ja muuttumattoman puolustajana" kuvattiin Guardianin haastatteluun Hasselbladilla. Kuvaajan kaivaessa laitteen esille laukustaan, Goldin sanoi, että jos hänet olisi kuvattu digikameralla, hän olisi luultavasti kieltäytynyt.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...