keskiviikko 11. elokuuta 2010

Veijo Hukka: Ylistys metaforalle



 Kodittomat, 2009.
Veijo Hukan taiteessa on merkkejä, symboleita ja metaforia. Näitä asioita voi nähdä toki kaikissa kuvissa ja ne ovat läsnä myös kirjallisuudessa, teatterissa, elokuvissa ja musiikissakin.
Merkit, symbolit ja metaforat ovat näkyvissä Veijo Hukan maalauksissa avoimesti. Ne eivät ole piilotettuja tai kätkettyjä, vaikka saattavat joskus olla arvoitusten ja arvailujen varassa. Hukka on kehittänyt omintakeisen maalaustavan, jossa ne ovat olennainen osa ilmaisua.
Merkit ja symbolit ovat useimmille tuttuja. Yksinkertaisesti sanottuna merkkejä ovat esimerkiksi Veijo Hukan maalauksissa kädet ja usein figuureina toistuvat ihmishahmot. Symbolit taas ovat vertauskuvia, joille on kehittynyt tietyn kulttuurin piirissä enemmän tai vähemmän tunnettu merkitys.  
Metafora on vertaus, josta kuin -sana on jätetty pois. Metafora on kiehtonut paljon kielitieteilijöitä ja filosofeja. Sananmukaisesti se on merkityksen siirtäjä. Metaforassa tapahtuu merkityksen siirtymä, jonka takia se eroaa kirjaimellisesta kielestä. Esimerkkejä arkikielen metaforista ovat ”puuron silmä”, “tulenpalava kiire” tai “särkynyt sydän”.
Metaforaa pidetään tärkeänä, koska se mahdollistaa asioiden ymmärtämisen jonain muuna kuin minä ne todellisuudessa ovat. Espanjalainen filosofi José Ortega y Gasset pohti esseessään Taiteen irtautuminen inhimillisestä, että kyky kuvalliseen ilmaisuun on luultavasti hedelmällisin lahja, mitä ihminen on saanut. Metafora on eräs – tosin ei ainoa – jo varhain ihmisen käyttämä keino, jonka seurauksena alkoi Ortega y Gassetin hahmottama suuri kehityskaari, taiteen irtautuminen inhimillisestä.
Ortega y Gasset ylistää metaforaa:

Kaikki muut saamamme lahjat pitävät meitä lujasti kiinni todellisuudessa eli siinä, mikä jo on. -- Ainoastaan metafora antaa meille ne keinot, joiden avulla voimme tarvittaessa päästä sieltä karkuun; kovien tosiasioiden väliin se luo askelillemme kuviteltuja tukikohtia ja loihtii pakopaikaksemme fantasian kukoistavat saaret.[i]

Hän ihmettelee: ”Todella merkillinen on tämä ihmiseen pantu henkinen kyky, jonka avulla on mahdollista siirtää jokin asia näkyvistä ja korvata se jollakin toisella --. Metafora taikoo jonkin esineen pois näkyvistä naamioimalla sen joksikin muuksi; ja metaforan mielekkyyden voimme ymmärtää ainoastaan siltä pohjalta, että sen toimintaa ohjaa eräs ihmisen perusvaistoista; tarve paeta todellisuutta, milloin asiat niin vaativat.”
Merkeistä, symboleista ja metaforista sanotaan usein, että ne liittyvät kulttuurikontekstiin. Kulttuurikonteksti tarkoittaa käytännössä sitä, että katsojat saattavat nähdä merkit, symbolit ja metaforat samankaltaisina. Maalauksessa oleva käärme merkitsee useimmille varsin samansuuntaisia ajatuksia ja tuntemuksia. Aurinko, kuu tai laiva merkitsevät myös jotain samankaltaista. Kulttuurikonteksti on siis ainakin samaan kulttuuriin kuuluville yhteisyyttä. 
Kun katsomme esimerkiksi Veijo Hukan maalauksia, huomiomme kiinnittyy juuri merkkien, symbolien ja metaforien miettimiseen. Emme pelkästään yksinkertaisesti arvaile niiden merkityksiä, vaan maalaukset haastavat kykymme kokonaiseen metaforiseen ajatteluun, merkkien ja symboleiden mielikuvitukselliseen näkemiseen.
Veijo Hukan maalaukset rohkaisevat katsojia arvaamaan merkityksiä, ne haastavat katsojan analysoimaan ja ajattelemaan, väheksymättä tunnetta ja mielikuvitusta. On maalauksia, joita koetaan tunteella. Näitä  maalauksia koetaan pohtimalla.


[i] José Ortega y Gasset, Taiteen irtautuminen inhimillisestä ja Ajatuksia romaanista, suom. Sinikka Kallio, Otavan filosofinen kirjasto, Keuruu 1961. 

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...