Helsingin kaupungin taidemuseon Meilahden filiaalissa esitettävän Goethe Abwärts -näyttelyn katalogin otsikot ovat osuvasti fraktuuraa. Goottilainen kirjainsuku, johon fraktuurakin kuuluu, viittaa tavallisesti johonkin vanhaan, ja sen muunnelmia tapaa esimerkiksi sellaisissa paikoissa kuin Sisu-askin kyljessä, Kalevalan joissain painoksissa tai Turun Sanomien ja The New York Times -sanomalehtien nimissä.Fraktuura yhdistetään kuitenkin ennen kaikkea Saksaan ja saksalaisuuteen. Jo 1700-luvun lopulla kirjaimet haluttiin kiinnittää saksalaiseen kansallisromantiikkaan.
Julkaisut painettiin aikoinaan fraktuuralla Suomessakin, kunnes sanomalehtien leipätekstit alkoivat kilpailla Länsi-Euroopassa käytetyn latinalaisen antiikvan kanssa. Yrjö Jäntin mukaan fraktuuran ja antiikvan välistä taistelua käytiin lähes 70 vuotta, kunnes antiikva sai lopullisen voiton maailmansotien välisenä aikana.
Vanhat kirjaimet heräsivät kuitenkin henkiin 1930-luvun Saksassa. Ne alkoivat esiintyä saksalaisuutta uhkuvissa diktatuurin painojulkaisuissa. Jos natsibrändiä iskostivat hakaristi ja rautakorkosaapas, tuli fraktuurastakin osa Saksan Kolmannen Valtakunnan huolellisesti laadittua yrityskuvaa. Perustelu oli samaa rataa lähes kaiken muun natsi-rationalismin kanssa: kun antiikva ei ollut arjalaista, niin sitten die Fraktur oli tietysti erinomaisen perisaksalaista.
Mutta tammikuussa 1941, kun Natsi-Saksan Euroopan ja Venäjän valloitus näytti onnistuvan, Berliinistä kävi kummallinen direktiivi. Martin Bormann julisti salaisessa kiertokirjeessä, että fraktuura olikin Judenlettern (juutalaiskirjain) ja kirjaimen käyttö kiellettiin saksalaisissa kirjoissa ja julkaisuissa.
Syitä tähän natsien kelkankäännökseen on arveltu olevan useita. Yksi oli se, että Saksan suunnitteleman yhdentyneen Euroopan kansat eivät yksinkertaisesti ymmärtäneet fraktuuraa. Myös natsien käyttämä käsikirjoitus oli fraktuurapohjaisia koukeroita, joten Suur-Saksassa muhi todellinen viestintäongelma. Aikoinaan puuleikkauksiin suunnitellut kirjaimet eivät myöskään vastanneet ajan kirjapainotekniikkaa.
Vähemmän ylevä syy oli siinä, että esimerkiksi Ranskassa natsien takavarikoimissa ja käyttöönottamissa kirjapainoissa ei enää ollut fraktuuratyyppejä, eikä niitä ehditty valmistamaankaan. Tarve julkaista oli suurempi kuin natsien aatteellinen, ahdas nationalistinen estetiikka.
Sodan jälkeisessä Saksassa fraktuurakirjaimia käytettiin jälleen, koska köyhillä kirjapainoilla ei ollut varaa hankkia uusia tyyppejä. Vuoteen 1955 mennessä vanha kirjain oli korvattu uusilla Saksassakin.
Tänään fraktuuraa ei näy leipätekstinä edes uusnatsien julkaisuissa, vaan kirjainta käytetään otsikko- ja koristetarkoituksiin.
7 kommenttia:
Hieno kirjoitus. Enpä tiennyt aiemmin tuota mainitsemaasi fraktuuran yhteytä natsi-saksaan.
Fraktuura oli Suomessa pitkään "yhteiselle kansalle", eli suomenkielisen rahvaalle ja talonpoikaisväestölle suunnattujen julkaisujen kirjasin. Ruotsinkielisiä julkaisuja painettiin antikvalla ainakin jo 1840-luvulla (esim. Snellmanin Saima). Tämä johtui siitä, että vanhat aapiset ja suomenkielinen Raamattu olivat painettu fraktuuralla. Niinpä ajateltiin, ettei heikosti lukevat suomalaiset talonpojat ymmärrä antikvaa (kun ovat tottuneet lukemaan vain katekismusta ja raamattua). Suometar ilmestyi fraktuurana 1860-luvun puoleen väliin, mutta sivistyneistölle suunnattu Kirjallinen Kuukauslehti oli antikvaa.
Kiitos. Kommentistasi tuli mieleeni, että kirjaimet ovat konventionaalisia eli sopimuksenvaraisia siinä missä kaikki muutkin esteettiset merkit. Sopimuksenvaraista on myös se, mitä eri aikoina pidetään sopivana, luettavana tai hyvänä. Eikös myös ollut niin, että niin Jukolan talon Seitsemän veljestä kuin kaikki muutkin opettelivat lukemaan fraktuuroilla? Kun fraktuura oli tuohon aikaan johtava ja yleisin kirjaintyyppi, oli luontevaa ajatella että antiikva oli "fiiniä" ja vaikealukuisempaa. Ehkä antiikvaa ei vielä edes ollut kuin laadukkaimmissa kirjapainoissa?
Sanottakoon vielä Fraktuuran tarina -juttuni selvennykseksi, että Saksa ja saksalaisuus eivät missään nimessä ole ainoita kirjaintyypin käyttöyhteyksiä leipätekstinäkään. Fraktuura on tavallisesti viitannut johonkin vanhaan, arvokkaaseen ja juhlalliseen, minkä voi nähdä kohta Joulunaikaan. Lisäksi fraktuuraa on käytetty varsinkin raamatullisissa ja uskonnollisissa yhteyksissä. Raamattua ja Virsikirjaa taidetaan painaa vieläkin jollakin fraktuuraväännöksellä.
En ajatellut kirjaisimiin liittyviä konventioita ja mielikuvia. Nyt kun sanot, niin heti muistan miten kaverini puhuvan "Heavyfontista" (ts. Heavy rock) tarkoittaessaan fraktuuraa. Minulle se ei ollut tullut mieleenkään.
Tarkoitin viestissäni vain sitä, että fraktuura pysyi suomenkielisen väestön fonttina pitkään. Syynä lienee ollut fraktuura-aapinen ja raamattu. Fraktuuraa ne seitsemän veljestäkin todella tavasivat. Muistan lukeneeni jonkun vanhan fennomaanin tekstistä lausahduksen, että jos haluaa tulla ymmärretyksi suomen kansan keskuudessa, kannattaa teksti julkaista fraktuuralla (1850-70-luvulla)
Muistelen että sellainen rokkibändi kuin Mötley Grue käytti aikoinaan hauskasti fraktuuraa, mutta lyhyen haun jälkeen vaikutti siltä, kuin olisivat luopuneet siitä. Fraktuura kuuluu Blacklettereihin (Textura, Rotunda, Schwabacher ja Fraktuura variantteineen). En tiedä miten Blackletter suomennetaan, mutta se tarkoittaa samaa kuin goottilainen kirjain (joka taas on eri asia kuin goottilaiset aakkoset).
Typografiassahan erotetaan koriste- ja esitys (Display fonts) kirjaimet (otsikot, julisteet, anfangit jne.) leipätekstifonteista.
Tuo kansallisuuden ja kirjaintyypin yhdistäminen on tosi mielenkiintoista. Kannattaa myös muistaa, että Venäjän tsaarin politiikka suosi ainakin jossain määrin ja jossain vaiheessa suomensuomalaisia enemmän kuin suomenruotsalaisia, siis talonpoikia enemmän kuin yläluokkaa ja lukeneistoa. Tämä siksi, että haluttiin irrottaa Suomi Ruotsin vaikutteista.
Myös Eesti on esimerkki typografiasta ja kansallistunteesta. Neuvostoaikana Eestin typografiaa ja kalligrafiaa vaalittiin, koska se palveli kieli-intressiä sovietisaatiota vastaan, siis länsimaiset vastaan kyrilliset kirjaimet.
Niin ja vielä yksi lisä fraktuuran käyttöön. Törmäsin juttua tehdessäni Yhdysvaltain saksalaisväestöihin, joiden jälkeläiset asuvat mm. Pennsylvaniassa. Siellä fraktuuraa tunnutaan oikein juhlivan, heillä on mm. omat fraktuurat 1700-luvulta, ks. esim. http://www.explorepahistory.com/hmarker.php?markerId=688
Kommentissasi oli taas monta asiaa, joita en aiemmin tiennyt. Olisi mielenkiintoista saada tietää enemmän blacklettereistä.
"...Venäjän tsaarin politiikka suosi ainakin jossain määrin ja jossain vaiheessa suomensuomalaisia enemmän kuin suomenruotsalaisia, siis talonpoikia enemmän kuin yläluokkaa ja lukeneistoa."
Aivan. Politiikka muuttui tähän suuntaan 1860-luvun alussa. Edellisellä vuosikymmenellä tilanne oli päinvastainen: ruotsiksi sai julkaista melkein mitä hyvänsä, suomeksi vain hengellistä- ja oppikirjallisuutta. Yksi vuoden 1850 sensuuriasetuksen perusteluista oli, että suomenkielinen väestö ymmärtää lukemansa helposti väärin.
Minulla on sellainen käsitys, että fraktuuraan ei sinänsä liittynyt poliittista, vaan ainoastaan edellä mainitsemani luettavuuden/ tuttuuden aspekti (mikä tuntuu nykylukijasta oudolta; eihän esim. kaksois-ässän merkillä ole suomen kielessä käyttöä).
Ehkä se sai myöhemmin (1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa) ideologista merkitystä, kun kansallisromantiikka otti sen käyttöönsä (esim- Gallen-Kallelan kuvittamassa Kalevalassa ja Seitsemän veljeksen juhlapainoksessa). Tämä on vain arvaus.
Anteeksi pitkä vasteaikani. Blacklettereistä saa paljon tietoa esim. Googlaamalla. Kahden kirjaimen yhdistämisen eli ligatuurin mielekkyydestä on kiistelty, mmutta turhalta se minusta vaikuttaa.
Olisi kiinnostava tietää, onko Suomessa typografia koskaan ollut poliittisten intohimojen kohteena? En olisi siitä yllättynyt, tuomittiinhan meillä esim. kaksi karikatyristiä tsaarin sensuurihallinnon toimesta aikoinaan.
Katselin vastikään muutamia kotimaisia 1930-luvun oikeistolaisia ja nationalistisen sävyisiä julkaisuja, no ei niissä fraktuuraa näkynyt Saksan malliin, vaan pikemminkin groteskeja, joka oli taas modernistinen kirjain -- ja modernismiahan natsit inhosivat!
Osaisikohan kukaan vastata tuohon, että onko kirjaintyyppejä koskaan yhdistetty poliittiseen tai ideologiseen kontekstiin Suomessa?
Fraktuuran käytöstä voi nykyaikana kehitellä anekdootteja. Tässä eräs löytö marketista:
"Gifu-pastillit 0,95 €"
Lähetä kommentti