Nimettömät –näyttelyn konsepti on kopio keväällä ja kesällä 2004 Helsingin kaupunginmuseossa Hakasalmen huvilassa nähdystä Kehon muisti –näyttelystä.
Kehon muisti oli Pietarin kaupunginmuseon kokoama esitys, jossa oli niin yhteiskunnallista kuin vähän eroottistakin latausta. Sosialistisen yhteiskunnan utopian ja naisten alusvaatteiden väliin mahtui näyttelyn ilmentämä vuoropuhelu, jossa avautui katsojalle sosialistisen yhteiskunnan eräs perusongelmista, yksityisen ja julkisen välinen jännite.
Jännitettä Tennispalatsin yläkerran näyttelyssä on yhtä paljon kuin maakuntamuseon vintillä. Näyttelyyn on koottu kaikki miesten alusvaatteista –periaatteella: historiaa, mainontaa, teoriaa ja taidetta. Verrattuna aikaisempaan alusvaatenäyttelyyn katsojalle jää katsauksesta kaluttu luu. Se ei pysty tarjoamaan uusia näkökulmia aiheeseen ja banaali aihe jää yrityksestä huolimatta banaaliksi.
Näin tänään Helsingin galleriakierroksella erään taidegraafikon näyttelyn, joka oli niin paljon Outi Heiskasen kopiointia, että ällötti.
Onko kuvataiteemme kriisissä, kun ideoita näytään kierrätettävän jatkuvasti? Vai ovatko taidekriitikot laiskotelleet?
Ehkä kyseessä on merkki käsitetaiteen ja postmodernismin kriisistä, ovathan nuo suuntaukset hallinneet kenttää jo vuosikymmeniä. Uusia tuulia tarvittaisiin puhaltamaan pölyisiä teorioita taiteessa.
Hilton Kramer muuten sanoi jo 1960 -luvulla, enkä luule että hän tarkoitti pelkästään minimalismia, että mitä minimaalisempaa taide on, sitä maksimaalisempia ovat selitykset.
Nimettömät, kalsarikulttuuria Helsingin taidemuseon Tennispalatsissa 12.2. 2006 asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti