Tony Oursler tunnetaan Suomessakin Ars 95 -näyttelyssä esillä olleista oudoista nukeistaan, joiden kasvot elävöitetään liikkuvalla kuvalla ja äänillä. Newyorkilaisen taiteilijan kansainvälinen läpimurto tapahtui Kasselin IX Documentassa 1992.
Jos taiteilijan tehtävä on valaista pimeää ja elävöittää elotonta, hän on taiteilija mitä suurimassa määrin. Kyseessä on vuoropuhelu elottoman ja elävän, liikkumattoman ja liikkuvan, mykän ja äänekkään välillä. Tony Ourslerin taide on lähellä elävän taulun, tableaux vivantin traditiota.
Tony Oursler mainitaan usein multimediataiteilijana. Jos koloristi on taiteilija joka pystyy käyttämään – ei mahdollisimman monia värejä – vaan harvoja värejä, multimediataiteilijan salaisuus on myös siinä, että hän pystyy valitsemaan – ei kaikkia medioita – vaan juuri tarkoituksenmukaisimmat.
Tarinan kertomisen motiivi tuntuu murskaavan hänen Helsingin näyttelyssään tekniikan rajoitukset. Se on innostanut taiteilijaa myös moniin yhteistyöprojekteihin näyttelijoiden ja eri alojen ammattilaisten kanssa.
Hän esittää näyttelyssään poikamaisen kekseliäiden, monumentaalisessa koossa esitettävien projektioveistosten pienoismalleja, joissa arkkitehtuurin liikkumaton seinä saa liikettä ja väriä.
Silmät on toinen näyttelyn teema erikokoisiin valkoisiin palloihin projisoituna. Vaikka on tapana sanoa, että silmät ovat sielun peili, itse asiassa silmät eivät paljasta mitään, vaan niiden konteksti on se, jonka avulla tulkitsemme ihmisen mielenliikkeitä. Silmät ovat ihmisen uteliain osa, mutta paradoksaalisesti katsominen on myös kaikkein vaikeimmin katsojalle itselleen tiedostettavissa oleva asia.
Ourslerin silmäaiheiset teokset kertovat myös toisesta näkemiseen liittyvästä paradoksista. Me kuvittelemme katsovamme ulkomaailmaan, vaikka enimmäkseen näemme pelkästään oman itsemme.
Installaatiotaiteilijan dramaturginen taito on siinä, että hän pystyy asettamaan esineensä yhtä vakuuttavasti kuin asetelmamaalari. Ourslerin elävöittämillä nukeilla, joita kutsutaan englanniksi moniselitteisellä sanalla dummies, ei ole kuitenkaan pyrkimystä naturalistiseen näköisyyteen. Ne ovat hahmoja, joita voisi kutsua karikatyyrin tai ekspressionistisen maalauksen tavoin liiotelluiksi.
Ourslerin henkilöt eivät pullistele kuin Yhdysvaltain ulkopolitiikka, vaan he ovat tahattoman naiveja, alistettuja, avuttomia, poljettuja tai särkyneitä mieliä, jotka anovat sääliä. Ja tietysti he saavat katsojalta sen mitä pyytävätkin, roppakaupalla myötätuntoa.
Helsingin näyttely on äänekäs ja värikäs, hieman levoton katsaus monimediataiteilijan tuotannon kokonaisuuteen. Kysyin taiteilijalta hi-tech -painotteisen shown esittelyn päätteeksi, mikä merkitys piirtämisellä on hänelle.
Tony Oursler sanoi, että piirtäminen on hänelle tärkeä tapa ja keino jäsentää ja tutkia omia ajatuksiaan. Piirtäminen palauttaa hänet usein perusteisiin ("back to the basics") ja on lähes atavistinen, jopa meditatiivinen työskentelykeino.
Tony Oursler, retrospektio Helsingin kaupungin taidemuseo Tennispalatsissa 19.2. 2006 asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti