Ulkona ja sisällä

Pohjois-Suomikin on saanut vihdoin oman ITE näyttelynsä. Se on Ylivieskan Akustiikka-talossa tänään torstaina avattava katsaus pohjoissuomalaiseen ITE taiteeseen. Asialla on Maaseudun Sivistysliitto, joka jo vuosia sitten hoksasi tämän puuttuvan aukon suomaisessa sivistyselämässä. Näyttelyyn avaa aikoinaan Suomen taideyhdistyksen Dukaattipalkinnon saanut Kari Tykkyläinen Pudasjärven Siuruan kylältä.

ITE näyttelyitä syntyy nyt siis kuin sieniä sateella. ITEn uusin synty on peräisin menestyksellisestä Raw Vision lehdestä ja Yhdysvalloista, jossa outsidereita on esitetty jo kauan. Hesarissakin oli viikolla iso juttu aiheesta, kuinka legitiimiä!

Tämä ei olisi ollut vielä muutama vuosi sitten mahdollista. Varsinkin Suomessa taiteen ammattikuntien ote kulttuurielämään on ollut vahva ja asenne professionaalin taidemailman ulkopuoliseen taiteeseen nuivaa. Ja ihan oiketetusti voi kysyä, että miksi Kiasmaan pääsee esille helpommin esille itseoppinut ITE värkkääjä kuin koulutuksen saanut. Toki kaikella kunnioituksella molempia kohtaan.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä:

kansantaide
epäinstitutionaalinen taide
naivismi
itse oppineen taide
itse tehty taide
ite –taide
outsidertaide
takapihojen taide
visionääri taide
toinen taide
art brut
brutaali taide
raaka taide
uusprimitivismi

Vakiintuneimmaksi formaatiksi näyttää selviytyvän suomalaisittain ITE, siis isolla. Mainittakoon, että Retretin kesänäyttelyssä esillä oleva ranskalainen Jean Dubuffet on eräs art brutin edustaja, joka on lähellä toisen maailmansodan jälkeisiä outsidereita, primitivismiä, hullujen ja lasten taidetta.

Länsimaisilla yhteiskunnilla on jo pitkään ollut tapana hakea outsiderinsa, ainakin tullimies Rousseaun (1844-1910) maalauksista asti. Yhdysvalloissa ITE taiteilijoita on ollut myös pitkään, tunnetuin ehkä Grandma Moses (1860-1961) ja esimerkiksi vuonna 1927 debytoinut John Kane, jonka omakuva tässä. Amerikkalaiset ovat kutsuneet heitä joskus tuttavallisesti sanalla folk painter.

John Kane, Omakuva 1929.

Ja vielä esimerkki varhaisesta outsiderista. Juho Vesaisen patsas Ylikiimingissä valmistui 1936 ja tekijänä oli Oskari Jauhiainen, tuo pieniä puuveistoksia vuollut nuori lahjakkuus, joka sittemmin hyväksyttiin Ateneumiin ja josta tuli ”oikea” kuvanveistäjä.

Oskari Jauhiainen, Juho Vesaisen patsas, 1936, Ylikiiminki.

Ite oon kyllä itestä tykänny, meillä ja muualla. Ite on näitä kaksinapaisia taidesanoja ja katsellessa takapihojen taidetta voikin miettiä, mitä on ulkopuolisuus ja mitä sisäpuolisuus. Kiinnostavaa on myös yrittää selvittää, miksi moinen ilmiö syntyy.

Juttelin kerran New Yorkin Manhattanilla erään sikäläisen taidekriitikon kanssa. Kerroin hänelle tutkivani pohjoissuomalaisia taiteilijoita (Einari Junttilaa, Reidaria ja Kalervo Palsaa) ja tulin käyttäneeksi heistä sanaa ”pohjoissuomalaiset outsider-taiteilijat”. Newyorkilainen tokaisi siihen yksituumaan, että miksi et tutkisi samalla kaikkia suomalaisia taiteilijoita. Hänen mielestään he kaikki ovat outsidereita.