Kirjoitan ja kuvaan muistojani ja kokemuksiani Berliinissä huhtikuussa 2014. Travelogini otsikko "Ish bin ein Bearleener" viittaa Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn kuuluisaan puheesen Berliinin Schönebergin raatihuoneella 26. kesäkuuta 1963. Saksaa osaamaton Kennedy kirjoitti muistiin saksankielisen lauseen ”Ich bin ein Berliner” (Olen berliiniläinen) ääntämisohjeen: "Ish bin ein Bearleener".
Kennedy puhui kylmän sodan kuumimpina vuosina. Hän puolusti vapautta itäsaksalaisen kommunismin sijaan. Puhe pidettiin vasta pystytetyn Berliinin muurin äärellä.
Mitä Kennedy tarkkaan ottaen tarkoitti sanoessaan ”Kaksi tuhatta vuotta sitten ylpeintä, mitä ihminen saattoi sanoa, oli ”civis Romanus sum” (”olen Rooman kansalainen”)? Sanonta viittaa Ciceron julistamaan ajatukseen Rooman kansalaisuudesta ja vaatimuksesta, jonka mukana kansalaiselle tuli oikeuksia, etuoikeuksia ja suojelua. Se ei tarkoittanut välttämättä asuinpaikkaa, vaan sitä, että Rooman kansalaiseksi tunnustautuminen oli erityisen tärkeää myös maan rajojen ulkopuolella, jossa paikallisten hallitsijoiden toivottiin kunnioittavan näitä vapauksia.
”Civis Romanus sum” on myös tunnettu Uudesta testamentista. Apostoli Paavali vangittiin ja tuomittiin Rooman vallanpitäjien toimesta uskonsa tähden. Paavalia ruoskittiin, vaikka hän saattoi todeta olevansa Rooman vapaa kansalainen.
Kennedy sanoi: ”Vapaus on jakamatonta ja jos joku orjuutetaan, kaikki eivät ole vapaita. Kun olemme vapaita, voimme katsoa eteenpäin siihen päivään, kun tämä kaupunki yhdistetään yhdeksi ja tämä maa ja suuri Euroopan manner liitetään yhteen osana rauhallista ja toivorikasta maailmaa. Kun tuo päivä lopulta koittaa, kuten se tulee koittamaan, niin Länsi-Berliinin ihmiset saattavat todeta ollensa eturintamassa lähes kahdenkymmenen vuoden ajan.
Kaikki vapaat ihmiset, missä tahansa he asuvat, ovat Berliinin kansalaisia ja niinpä vapaana ihmisenä voin ylpeänä sanoa: ´Ich bin ein Berliner´."
Pohdin Kennedyn puheen ajatusta kansalaisuudesta ja vapaudesta Ukrainan ja Krimin käänteessä tänään. Onko kieli kansalaisuuden merkki, kuten Putinin Kremlin hallinto näyttää tulkitsevan? Ja turvaako Venäjän kansalalaisuus paremmat vapaudet ja oikeudet kuin Ukrainan kansalaisuus?
Tulin Berliiniin ensimmäisen kerran 1980-luvun lopulla, vuotta ennen Die Wendeä. Asuin Itä-Berliinissä ruotsalaisten suunnittelemassa viiden tähden loistohotellissa ja matkustin päivittäin Länsi-Berliiniin. Kulkemiseni idän ja lännen rajan läpi oli melko vapaata, koska satuin olemaan Suomen kansalainen. Oli tyrmistyttävää huomata, miten Friedrichstrassen aseman kellareiden katakombeja muistuttavissa sokkeloissa ihmiset jaettiin kansalaisuutensa mukaan ryhmiin ja jonoihin heidän pyrkiessään Itäberliiniin.
Matkustelin myös Itä-Saksan muissa kaupungeissa ja huomasin vähitellen, miten vahvasti kontrolloitu ja suljettu yhteiskunta DDR oli. Silloin petyin sosialismin utopistisen ajatuksen toteutuksiin.
Kesti 26 vuotta, kunnes Kennedyn puheessaan esittämä ennustus, ”Die Wende”, Saksan rauhanomainen vallankumous ja yhdistyminen toteutui vuonna 1989.
Seurasin Berliinin kasvua Hauptstadtiksi 1990-luvulla. Nyt edellisestä käynnistäni on aikaa seitsemäntoista vuotta. Muistan tuolta ajalta Berliinin taivaan, joka oli täynnä nostokurkia.
Berliini on kaupunki, jota on tuhottu ja rakennettu yhä uudelleen. Se on aina noussut raunioista ja taas se on tuhottu. Kulkiessani eilen Potsdamer Platzin pöheitä katuja pitkin pohdin hämmentyneenä myös vapautta.
Onko sekin illuusio, haihtuvaa lajia, kuten nämä Brandenburger Torin edessä olevalla Pariser Platz-aukiolla kuvaamani nuorukaisen saippuakuplat? Kauniina, värikäinä ja vaihtelevina muotoina ne syntyvät, mutta hajoavat sitten pienemmäksi ja lopulta poksahtavat rikki kohdatessaan harmaan katukivien kovan, raskaan ja karkean todellisuuden?
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti