maanantai 21. tammikuuta 2008

Pohjoinen taidepalkinto

Leedsissä Englannissa julkistettiin viime viikolla ensimmäisen Northern Art Prize taidepalkinnon saaja, joka oli taiteilijakaksikko Nina Pope ja Karen Guthrie.

The Guardianin kriitikko Martin Wainwright totesi ei ainoastaan ihailleensa, vaan myös syöneensä palkinnon saajaa. Hän otsikoi, että voittajapalkinto oli herkullista. Osa taiteilijakaksikon installaatiota oli nimittäin hillosipuleita.

Englanti, kuten monet muut maat Suomi mukaan luettuna on jakautunut selvästi pohjoiseen ja etelään. Pohjois-Englannista ovat tulleet sellaiset johtavat taiteilijat kuin Henry Moore, Barbara Hepworth, David Hockney ja Damien Hirst. Pohjoisen taidepalkinnon tavoitteena Englannissa on antaa uutta voimaa tälle pitkälle taiteilijahuippujen traditiolle. Ja optimistisempana tarkoituksena on houkutella heitä jäämään alueelle.

Palkinnon voittaja saa 15 000 puntaa ja joukon tilaustöitä. Northern Art Prizen tavoite on peräti jättää varjoonsa Britannian kuuluisa Turner palkinto.

Tässä olisi idea Pohjois-Suomen kulttuurivoimille. Vilho Lampi, Juho Mäkelä, Kyllikki Salmenhaara, Tapio Junno, Reijo Hukkanen ja Hannu Väisänen ovat pikaisesti mieleeni tulleita pohjoisen taiteilijoita. Jos saataisiin kerättyä varat huomattavalle taidepalkinnolle, Pohjois-Suomen taidepalkinto voisi olla Carnegien ja Arsfennican veroinen. Ja juuri samalla tavalla kuin Englannissa, palkinto voisi rohkaista taiteilijoita myös jäämään pohjoiseen Suomeen.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...