Kienholz Lontoon National Galleryyn

Aamun Guardianissa Kate Conolly kertoo haastattelussaan (Guardianissa myös kuva- ja äänipodcast tulevasta näyttelystä), että 18.11. 2009 avataan Lontoon National Galleryssä neljätoista vuotta sitten kuolleen kalifornialaistaiteilijan Edward Kienholzin näyttely otsikolla The Hoerengracht (Huorien kanaali).

Yksityiskohta teoksesta The Hoerengracht (1983-86).

Otsikko on peräisin 1980-luvulla Kienholzin pariskunnan Berliinin työhuoneella tekemästä installaatiosta, jossa kuvataan Amsterdamin huorakortteleiden ympäristöjä. Näyttelyn kokoaa taiteilijan vaimo Nancy Kienholz, jonka kanssa Ed Kienholz toimi yhteistyössä 1980-luvulta alkaen.

Edward Kienholz herätti huomiota Suomessa osallistumalla teoksillaan kahteen Ars-näyttelyyn. Lontoon katsauksessa on mukana Ars 69:ssa kohua herättänyt Roxy´s (Roxyn luona), vanhaan ja pölyiseen vuoden 1943 bordellimiljööseen sijoittuva huone.

Roxy´s 1961.

Lontoossa on mukana myös Tukholman Modernan kokoelmiin hankittu Mielisairaala (State Hospital), jossa kuvataan kerrossängyissä makaavia potilaita. Tämä, sekä Sara Hildenin taidemuseon kokoelmissa Tampereella oleva Uudestisyntyminen olivat esillä vuoden 1974 Arsissa. Jälkimmäinen teos koostuu alastomasta naisvartalosta, joka makaa pianon päällä, jossa on vesiallas kasveineen ja sammakonpoikasia.

Tällaiset aiheet nostattivat aikoinaan sekä yleisön inhoa että ihastusta. Kieholzin teokset ovat 1960-luvulla syntynyttä vasta- tai vaihtoehtokulttuuria. Niiden aiheet olivat erikoisia, sillä  bordelleja, sairaaloita ja syrjittyjä ei hyväksytty taiteen aiheiksi toisen maailmansodan jälkeen vallassa olleessa korkean ja ihanteellisen modernismin aallossa. Myös 1970-luvun vasemmistokonservatiivit katsoivat kielteisesti amerikkalaistaiteilijan teosten viestejä.

 State Hospital, 1966.

Ed Kieholzin teokset olivat installaatioita ennen installaatioita – sana yleistyi suomenkieleen vasta 1980-luvulla – usein valmiista esineistä ja lasikuituhenkilöhahmoista koottuja interiöörejä, esinekoosteita ja kuvaelmia. Kun installaatiot tulivat laajassa mitassa Suomeen 1980-luvun alussa, konservatiiviset taidepiirit vastustuvat niitä ”näyttelytaiteen sirkushuveina”. Mutta vähitellen asenteet muuttuivat ja jopa Neuvostoliiton viimeisinä vuosina sen virallisista virallisimman taiteilijaliiton taidelehden erään numeron kannessa komeili kuva Ilya Kabakovin installaatiosta.

Roxy’s, State Hospital ja Udelleensyntyminen olivat varhainen osoitus taiteen muutoksesta, joka vähitellen rantautui nykytaiteeseen – ei ainoastaan länsimaissa, vaan kaikkialla maailmassa. Tänään myös sirkustaide on kestävää käyttötaidetta ja Kienholzin teokset ovat nykytaiteen kunnioitettua historiaa. Kienholzin teoksille olisi nyt esiintulon paikka myös Suomessa.

The Beanery, yksityiskohta.

p.s. The Guardianin Jonathan Jones kirjoittaa kritiikissään, että lopultakin Lontoon National Galleryyn tulee laadukasta nykytaidetta. Näyttelyn teoksesta The Beanery (Halpa ruokala) hän toteaa:  

"– –se on uudelleen luotu kauhistuttava, kuitenkin sitkeän unohtumaton amerikkalainen päivällinen. Se luo haisevan, soivan kauhun mailman, jota ei saa pois mielestään. Tässä kuvaelmassa on sellaista vihaa, satiiria ja pistävyyttä, joka jättää taakseen taiteen enemmistön".

Jones käyttää sanaa tableau, joka kuvaa osuvasti useita Kienholzin teoksia. Sana viittaa kuvaelmiin tai tableaux vivantseihin eli eläviin maalauksiin, joka on ikivanha eurooppalainen traditio. Kieholz omaksui niiden vaikutteita lapsuudessaan.

p.p.s. Guardian julkaisi näyttelystä kaksi kritiikkiä ja yhden Adrian Searlen podcast-haastattelun. Ainakaan Searle ei innostunut Kieholzin Hoerengracht-installaatiosta. Hän toteaa, että National Gallery yrittää vain "sex up" eli tehdä jännittävämmäksi näyttelyohjelmistoaan ja että teos on kuin diskossa tanssiva kirkkoherra.

Tässä Guardianin julkaisema kokonaisuus Lontoon National Galleryn Kienholz-näyttelystä:

• Kate Conollyn haastattelu 
• Nancy Kienholzin haastattelu kuva- ja äänipodcastina
• Jonathan Jonesin kommentti blogissa
• Adrian Searlen kritiikki 
• Charlotte Higginsin raportti näyttelystä 
• Adrian Searlen podcast
• Laura Cummingin näyttelyarvostelu
• Judith Flanders huomasi, että monet mieskriitikot kirjoittavat Kienholzin näyttelystä kertoen samalla seksikokemuksistaan. Se ei ole kirjoittajan mielestä sopivaa taidearvostelussa. 

Uudestisyntyminen/Rebirth.

Jonathan Jones: Italia ja taide ristinsä pitäköön

The Guardianin taidekriitikko Jonathan Jones on sitä mieltä, että Italian pitää saada pitää ristinsä. Hänen blogissaan on oikeastaan vain yksi ajatus, joka puoltaa EU:n tuomioistuimen keskustelua herättänyttä päätöstä. ”Tämä on moninainen, nopeasti muuntuva maailma ja Italian täytyy omaksua monikulttuurisuus yhtä paljossa määrin kuin minkä tahansa muunkin maan.”

Tämä Rafaelin nuoruudentuotannon ristiinnaulittuaiheinen maalaus on taidekriitikko Jonathan Jonesin eräs suosikki Lontoon National Galleryssä.

Mutta sen myönnettyään Jones toteaa: ”-- joka ei ole koskaan katsonut yhtään italialaista taidetta, ei vakavissaan voi kyseenalaistaa tämän kulttuurin syvyyttä, rikkautta ja suosiota ristin suhteen”.

Jonesin mielestä kieltäessään krusifiksin kouluistaan EU:n ihmisoikeuksien tuomistuin hyökkää italialaista identiteettiä vastaan.

Kriitikon bottom line: ”Mitä tahansa ajattelettekin katolilaisuudesta, se on synnyttänyt kaunista taidetta. Italiassa tuo taide on solmittu niin syvälle elävään kulttuuriin, että sen latistaminen merkitsee sodankäyntiä ihmisoikeuksia vastaan. Mielestäni tämä on ruma hyökkäys kulttuurin kudosta kohtaan, jota oikeutetusti ihaillaan kaikkialla maailmassa.”

Kesämuisto kotkan tuntumasta

Kuvasin kaksipäistä kotkaa viime kesänä Helsingin Kielosaarenpuistossa, Talinrannassa. Pekka Jylhän Olen itä olen länsi valmistui sinne vuonna 1999. Kaksipäinen kotka on vanha, monen valtion käyttämä tunnus. Alunperin se lienee peräisin Bysantista.