”Elämä Tokiossa, kuten kaikkialla muuallakin maailmassa on
ärsyttävää ja epäreilua. Hyvät miehet ovat naimisissa. Työkaverit naputtavat
kynsiään pöydilleen. Pyykki tulee pesulasta yhä likaisena. Yhteiskunta on liian
kilpaileva. On mahdotonta saada tarpeeksi nukuttua.”
Phyllis Korkki raportoi tänään The New York Timesissä
noin sadan tokiolaisen ryhmästä, joka kokosi valituksensa, jotka säveltäjä
Okuchi Shunsuke muunsi lauluksi esittäen ne sitten harmonikan, sellon ja
tamburiinin säestyksellä eri puolilla kaupunkia.
Arvaatkin varmaan, mistä on kysymys. Noin kuusi vuotta
sitten helsinkiläiset kuvataiteilijat Tellervo Kalleinen ja Oliver
Kochta-Kalleinen aloittivat ilmiön nimeltä valituskuoro. Sen läpimurto oli
Helsingissä Ars 06 -näyttelyssä Birminghamin valituskuoron nimellä, jonka
jälkeen koottiin Helsingin valituskuoro. Tokion valituskuoro on kahdeksas,
jonka kanssa taiteilijapariskunta on työskennellyt yhdessä, mutta
performansseja on ollut eri puolilla maailma yhteensä yli 60 Melbournesta
Singaporeen ja Philadelphiasta Firenzeen.
Idea perustuu yksinkertaiseen ajatukseen. Jos ihmiset
käyttävät niin paljon energiaa valittamiseen, taiteilijapariskunta järkeili,
miksi tätä energiaa ei voisi siirtää johonkin positiiviseen?
Mukaan yritetään saada kaiken ikäisiä, eikä laulukokemusta
vaadita. Se sulkisi pois paljon ihmisiä, sanoi Mr. Kochta-Kalleinen. Kaikkien
valituskuorojen jäsenet yrittävät pitää kasvonilmeensä loukkaantuneina, vaikka
tällä naamiolla on taipumusta johtaa huonosti peiteltyyn tai jopa
peittelemättömään vahingoniloon.
Tokiolaisen Mori taidemuseon kuraattori Mami Kataoka sanoi
pyytäneensä Kalleisia auttamaan valituskuoron kokoamisessa, koska hän näki sen
ainutlaatuisena osallistuvan taiteen muotona, jossa kuoron jäsenet voivat
tuottaa taideteoksen säveltäjän kansssa.
Marraskuussa alkaneessa performanssissa monet kuoron jäsenet
käyttivät kasvoillaan suojaimia, jotka ovat näinä aikoina yleisiä Tokiossa
sikainfluenssan takia. He aloittivat yksinkertaisesti hyräilemällä musiikin
mukaan, ottivat sitten pois suojukset ja alkoivat laulaa.
Kiinnostavaa NYT:in raportissa on, että taiteilijoilla on
koossa sen verran aineistoa, että he voivat verrata eri puolilla maailmaa
pystytettyjen kuorojen valituksia. Ylipäätään eri kuoroista taltioidut videot
osittavat, että jotkut valitukset ovat yleismaailmallisia (seksin puute näyttää
olevan ongelma kaikkialla), toisia taas värittävät kulttuurin
erityispiirteet.
Tokiossa valitukset työstä olivat yleisempiä kuin muissa
kaupungeissa, sanoi Mr. Kochta-Kalleinen. (kuten ”En voi kieltäytyä työnteosta
lomapäivisin.” tai ”Pomoni muuttaa omat virheensä minun tekemikseni.” ”Minua
pelottaa joka kolmas kuukausi, koska olen töissä kolmen kuukauden
sopimuksilla.”)
Helsingissä luettelon yläpäässä olivat valitukset
kännyköistä. (”Kännykkäni akku on aina lopussa.” ”Kaikki soittoäänet ovat
ärsyttäviä.” ”Ystäväni pitää kännykästään enemmän kuin minusta.”)
Chicagossa oli paljon valituksia joukkoliikenteestä.
Pietarissa valitukset heijastivat ”syvää olemassaolon
traumaa” ja täyttymätöntä rakkautta, sanoi Kochta-Kalleinen. (“Miksi olemme
aina tyytymättömiä johonkin?” “Miksi rakastamme, jos rakastaminen on niin
tuskallista?”)
Huolimatta valituksesta ja valituspaikasta se, että pystyy
laulamaan asian seisoessaan
toisten rinnalla on usein ilmeisen katarktista. Sitä ainakin todistavat valituskuorolaiset.
Kochta-Kalleisen mukaan Tokion kuoro tulee olemaan viimeinen, jota he ohjaavat
henkilökohtaisesti. Hän sanoo uupuneena arvelevansa, että olemme kuulleet
tarpeeksi valituksia.
Mutta Kalleiset haluavat kuorojen jatkavan. Heidän verkkosivullaan on yhdeksän vaiheen ohje kuoron muodostamiseksi. Esimerkiksi Philadelphiassa koottiin ohjeiden mukaan
valituskuoro viime vuonna. Koko homman kasaaminen kesti pari kuukautta ja kun
esitys ja musiikki alkoi koostua, se kuulosti ainakin esiintyjien mukaan niin
hyvältä, että emme olleet pysyä nahoissamme, kertoi eräs tapahtuman
organisoijista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti