Suomessa asuva amerikkalainen taiteilija
William Dennisuk taisi ohjata minut joskus 1980-luvun alussa lukemaan
Time-aikakauslehden kuvataidekirjoituksia. Tutustuin vähitellen
Robert Hughesin teksteihin
Time-lehdessä ja niistä koostettuun antologiaan
Nothing if not Critical. Näin
The Shock of the Newin kaikki osat videolta, mutta kirja, jonka olen lukenut useaan kertaan, teki minuun räjähdysmäisen vaikutuksen.
Robert Hughesin Yhdysvaltoja ja amerikkalaisuutta ruotiva
Culture of Complaint on jäänyt mieleeni, kuten myös hänen amerikkalaisen taiteen historiaa käsittelevä TV-sarjansa ja kirjansa
American Visions. Hughesin muista kirjoista
Barcelona on jäänyt mieleeni. Sen kautta tunnen Barcelonan historian, ympäristön ja arkkitehtuurin varsin hyvin, vaikka en ole koskaan käynyt tuossa kaupungissa. Hughesin loppukauden tuotantoa on hieno
Goya-kirja ja Roomaa käsittelevä kulttuurihistoriallinen
Rome (2011).
Hughes suhtautui varauksellisesti kaupallisiin taiteilijoihin, kuten
Andy Warholiin tai
Jeff Koonsiin.
Damien Hirstin taidetta ja sen ympärille pesiytynyttä monetarismia hän kritisoi voimakkaasti tv-dokumentissa muutama vuosi sitten. Länsimaisen taidemaailman kaupallistuminen sai tuomion erässä tunnetussa ajatuksessa vuonna 1989:
"Avokaivos saa aikaan luonnolle sen, minkä taidemarkkina kulttuurille."
Joskus Hughesin kritiikki lähestyy töykeyttä. Hän kirjoitti
Julian Schnabelin muistelmista
The New Republicissa vuonna 1987:
"Tutkimaton elämä, kirjoitti Sokrates, ei ole elämisen arvoinen. Julian Schnabelin muistelmat, sellaisena kuin ne ovat, muistuttavat siitä, että myös päinvastainen on totta. Elämätön elämä ei ole tarkastelun arvoinen."
Hughesin mielestä
Lucian Freud on aikamme suurin taiteilija ja hänen sympatiansa ovat usein ns. Lontoon koulukunnan (muun muassa
Francis Bacon,
Frank Auerbach,
David Hockney.
R.B Kitaj) puolella, hän oli lähellä heitä asuessaan Lontoossa 1960-luvulla.
Hughes oli kiinnostunut myös ei-akateemisesta taiteesta, esimerkiksi
Robert Crumbin sarjakuvista. Hän ei kuitenkaan nähnyt Robert Crumbia osana avantgardea, vaan asialleen omistautuneena antimodernistina. Hughes mainitsee Crumbiin vaikuttaneiden taiteilijoiden joukossa olevan
Bosch,
Pieter Brueghel,
Rubens (nuo flaamilaiset vaaleaveriköt valtavine jalkoineen),
Hogarth ja
Goya. Modernien joukossa ovat
Reginald Marsh,
George Grosz ja
Otto Dix.
The Shock of the New TV-sarjan ja kirjan vaikutus 1980-luvun jälkeiseen taide-elämään oli kiistaton ja se teki hänestä aikansa suurimman taidekriitikon. Hughesilla oli kyky linkittää taiteen historiaa ja nykytaidetta, sekä yhteiskunnallista ja esteettistä analyysiä ymmärrettävällä ja ajatuksia irrottavalla tavalla.
Australiassa syntynyt ja kasvanut Hughes muutti 1960-luvulla Lontooseen ja sitten New Yorkiin. Hänen elämänsä Australian lapsuudesta ja nuoruudesta, Lontoon vasemmistolaisista ja hippiajoista New Yorkiin ja Länsi-Australiassa vuonna 1999 tapahtuneeseen auto-onnettomuuteen oli värikäs ja dramaattinen ja josta hän kirjoitti kaksiosaisen omaelämänkerran.
Hughesin mieleenpainuvimmat ajatukset ovat magneettisia ja ne tulevat jäämään historiaan. Hän on kirjoittaja, jonka tekstejä ohjaa vahva ja suorasukainen sisäinen ääni.
Tässä eräs Robert Hughesin ajatuksista:
"Kumpaa pitäisi parempana? Taidetta, joka taistelee muuttakseen yhteiskuntasopimuksen, mutta epäonnistuu? Vai sitä, joka pyrkii miellyttämään ja huvittamaan, ja menestyy?"
Juttuja Robert Hughesin muistoksi:
Michael McNay, Robert Hughes obituary
Hannah Freeman, Remembering Robert Hughes
Robert Hughes quotes
Jonathan Jones, Robert Hughes: the greatest art critic of our time
Robert Hughes on Art
Australian critic Robert Hughes dead
