Frankfurter Allgemeinen artikkeli kertoo huhtikuussa 2005 Roomassa avatusta näyttelystä, jossa on esillä suurikokoisia Boteron maalauksia aiheesta. Taiteilija kertoo haastattelussaan, että amerikkalaisten sotilaiden vankien käsittely oli hänelle täydellinen shokki. Rooman jälkeen maalaukset ovat esillä Saksassa ja Yhdysvalloissa.
Niin, tarkemmin ajateltuna Boteron maalaukset eivät ole olekaan pelkästään itseensä tyytyväisten paratiisikuvia, vaikka sellaisiksikin niitä on epäilemättä tulkittu. Itseironian lisäksi niissä on myös sarkasmia ja satiiria. Esimerkiksi Boteron Sotilasjuntan virallinen muotokuva vuodelta 1971 on täyttä poliittista kritiikkiä.
Fernando Botero, Sotilasjuntan virallinen muotokuva 1971
Abu Ghraibin maalaukset puolestaan ovat vahva amerikkalaisen imperialismin vastainen kannanotto. Ne ovat esimerkki nykytaiteen tableaux vivant –traditiosta, historiallisen murhenäytelmän elävöittämisestä, niin vastenmielinen kuin se onkin. Vastaava valokuvadokumenteista koostuva maalaushan on esimerkiksi Picasson Guernica.
Boteron maalaukset vastustavat erinomaisesti sitä unohdusta, joka on usein mediakuvien tulvan kohtalo. Abu Ghraibin tapahtumia ei ole syytä hukuttaa mediakuvien sulkutulessa.
