Kolmantena alun perin ollut tanskalainen Ulla luovutti vajaan tuhannen kilometrin jälkeen ja hyppäsi bussiin, jatkaakseen edelleen matkaa junalla. Ihan nuorukaisia matkaajat eivät ole, Meng on eläkkeellä oleva insinööri, Ulla 64 vuotias ja Heather 59. Kokemusta pitkän matkan pyöräilystä kaikilla on entisestään.
Valokuvat reitin varrelta kertovat asuinpaikoista, jotka vaihtelevat luola-asumuksista tiilimajoihin ja uusista betonilähiöistä miljoonakaupunkien keskustoihin. Pyörämatkalaiset tapaavat paikallisia ihmisiä ja ihmettelevät kohdalleen sattuneita asioita.
Eilen sunnuntaina Hesarin ulkomaanosastolla oli reportaasi Pekingistä Tiibetiin parissa vuorokaudessa porhaltavasta pikajunasta. Näiden pyöräilijöiden reitti kulkee hieman samoilla seuduilla, tosin hieman pohjoisempana.
Matkalaiset alkavat lähestyä Kazakstanin rajaa, sellaisia paikkoja Länsi-Kiinassa, jotka ainakin kartalta katsoen näyttävät autiomailta ja hyvin vaikeilta pyöräilyseuduilta. Heatherin matkapäiväkirjaa ei ole uusittu sitten viime tiistain. Mitenkähän matkalaisten on käynyt? Ovatko GPS-suunnistuslaitteen akut lopussa? Eikö internet-kahvilaa ole löytynyt? Vai onko yksinkertaisesti väsymys keskeyttänyt matkan?
Olen seurannut myös Osmo Soininvaaran pyörämatkaa Tallinnasta Nizzaan. Matkaa on noin 3 000 kilometriä ja tankomatkailija on asettanut itselleen tavoitteen päästä perille kolmessakymmenessä päivässä. Nyt hän polkee jossain Keski-Puolassa ja on lähestymässä Krakovaa.
Kun näin Soininvaaran matkaidean ajattelin, että se on liian kireä. Tavallisin pyörämatkustajien virhe lienee se, että suunnittelee päivämatkat liian pitkiksi. Esimerkiksi Soininvaaran keskimäärin sadan kilometrin päivämatka on aivan liian pitkä tavalliselle pedaalinpyörittäjälle. Keskimäärin viisikymmentä olisi oikeampi päivämatkan kilometrimitta.
Mutta Soininvaara on kokenut pyöräilijä ja hän onnistunee kevyellä, kapearenkaisella maantiepyörällä ja – kummallista kyllä – reppuselkäisenä polkemaan Nizzaan. Itse olisin kyllä repun sijasta valinnut tankolaukun ja taakse kevyen satulalaukun.
Osmo Soininvaaralla ei ole aikaa ottaa valokuvaa edes lauantai-iltana hevoskärryillä matkaavista ja votkaa naukkailevista puolalaisisännistä. Hän ei pistäydy kiinnostavissa pikkukirkoissa tai museoissa, eikä tunnu kiinnittävän huomiotaan luonnonnähtävyyksiin tai ihmisiin ja ihmisten jututtamiseen. Soininvaaran matkan tarkoitus näyttää olevan kilometrien nieleminen mahdollisimman nopeasti.
Pekingistä Pariisiin yrittävillä on ihan toisenlainen matka-asento ja varustus. Heillä on teltat ja makuupussit sekä varaevästä ja ateriantekovälineet mukana, vaikka yöpyminen tapahtuu jos mahdollista hotelleissa tai majataloissa. Mengillä on ihmettelyä herättävä nojapyörä. Heidän pelkkien varusteidensa paino ylittänee parikymmentä kiloa. Soininvaaran pyörä voi painaa alle kymmenen kiloa ja hänen reppunsa taisi olla noin kahdeksan kilon painoinen.
Yhteistä molemmille pyöräreissulaisille on GPS-suunnistuslaite, joita molemmat pyöräilijät kehuvat käyttökelpoisiksi. Soininvaara kertoi mankuneensa matkalleen jostain uusimman Nokian Kommunikaattorin, joka tulee markkinoille vasta kuun lopussa. Hän pystyy käyttämään laitetta juttujensa kirjoittamiseen, valokuvaamiseen, lähettämiseen ja GPS-suunnistamiseen. Niin, ja kai ex-ministeri ja nykyinen vihreä senaattori muutaman äänipuhelunkin kännykällään ehtii matkan varrelta soittamaan.
Molemmille polkupyörämatkalaisille Kulttuurinavigaattori toivottaa hyvää onnea. Toivottavasti voisin polkea edes osan matkasta kanssanne Pedersen-pyörälläni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti