Raul Meel, Ikkunoita ja maisemia 5/XX, 1990.Taisin nähdä ensimmäisen kerran Raul Meelin grafiikkaa Tallinnan taidehallissa joskus vuonna 1990, vähän ennen maan itsenäisyyden alkua. Ne olivat mieleen jääviä serigrafioita, hieno sommittelu oli minimalismin ja konstruktivismin estetiikka parhaimmillaan.
Olin mielestäni silloin aivan hyvin perillä Viron poliittisesta tilanteesta, mutta tajusin vasta myöhemmin, kuinka radikaaleja poliittisia lausuntoja nuo kuvat olivat vuonna 1990. Suoraan sanottuna ymmärsin vasta paljon myöhemmin, mitä ikkunoita Raul Meel silloin katseli. Mitä ovat nuo osittain päällekkäiset neliöt ja mitä maisemia niiden läpi avautui vuonna 1990.
Itsenäiseen maahan ja valmiiksi rakennettuun identiteettiin syntyneen ja juurtuneen on vaikea ymmärtää tällaisia asioita. Miten näin pienillä ja hiljaisilla asioilla, kuin kuiskaten, voidaan ilmaista jotain valtavan suurta? Vasta kun olin tutustunut Viron ja Baltian historiaan perusteellisemmin käsitin, että ymmärtääkseen Viron taidetta on tajuttava monia ilmiöitä taiteen takana.
Myös kieleen liittyviä ilmiöitä on vaikea käsittää. Tässä toinen esimerkki identiteetin minimalismista.
Katselin juuri erään pietarilaisen valokuvaajan verkkosivuja, joissa on valokuvia eri puolilta. Verkkosivujen kuvaaja kertoi eräästä Pietarissa olevasta suuresta Neuvostoajan kartasta. Hän kertoi huomanneensa, että vanhassa kartassa sana ”Tallinna” oli kirjoitettu ”Tallin”, siis yhdellä n:llä, kuten viralliseen neuvostotyyliin kirjoitettiin. Perestroikan aikana alettiin kuitenkin kirjoittaa Neuvostoeestin pääkaupunki ”Tallinn”, se kun oli itsenäisen Viron toivomus.
Todettuaan tämän pietarilainen kuvaaja päätti talvella 2006-2007 kirjoittamansa tarinan toteamalla lyhyesti:
"Nykyisin kirjoitetaan kaikkialla 'Tallin'."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti