FRAMEn puolesta!

Tarkastelen Suomen kuvataiteen kansainvälistymistä Ars-näyttelyiden osalta kirjassani Nykyaikojen kampanjat: Ars-näyttelyt ja niiden vastaanotto 1961–2006. Kansainvälisen nykytaiteen esittelemistä varten tarkoitetut Ars-näyttelyt järjestettiin optimistisessa hengessä siksi, että pelättiin Suomen taide-elämän eristyvän kylmän sodan kamppailuissa. Arsit saivatkin aikaan merkittäviä savutuksia, ja ovat tärkeitä yhä, vaikka niiden tavoitteet ovat tänään erilaisia kuin 50 vuotta sitten.

Kylmän sodan päättymisen jälkeen valtion rooli kulttuurin tukijana muuttui. Pyrittiin pois valtioisännyydestä, joka oli leimannut kylmän sodan kulttuuria sekä idässä, että lännessä. Kansainvälinen kulttuurivaihto lisääntyi huomattavasti 1990-luvulla paitsi vuoden 1995 EU-liittymän ansiosta, myös FRAMEn toiminnan takia. Tunnen useita kuvataiteilijoita varsinkin Pohjois-Suomessa, joille uusi kansainvälistyminen 1990-luvulta toi paljon uusia mahdollisuuksia ja näkökulmia.

Mielestäni kansainvälisyyden ja kansainvälistymisen tarve on Suomen kulttuurissa yhtä tärkeä tänään kuin 1960-luvun alussa. Kansainvälisessä kulttuurivaihdossa käytettävät välineet ovat kehittyneet ja niiden tiheys on lisääntynyt valtavasti 1960-luvulta, mutta etäisyydet eivät ole lyhentyneet. Sähköpostin ja Internetin aikakaudellakaan emme voi mitään maantieteelle.

Virtuaaliset, sosiaaliset verkostot eivät korvaa kansainvälistä verkostoitumista, joka vaatii myös matkustamista, majoittumista, osallistumista ja henkilökohtaisia tapaamisia. Taideteoksia täytyy pakata, vakuuttaa, siirtää ja koota uudelleen eri paikoissa myös tänään, kuten aikaisemminkin. Pronssia tai puuta ei voi digitalisoida. Kansainvälisen kulttuurivaihdon lisääntyminen vaatii yhä uusia ponnistuksia ja voimavaroja.

Suomen historiallisena kohtalona on ollut usein kulttuurisen eristymisen kasvu, kulttuurimme kansainvälisyyden ”nukahtaminen” ja jopa tuudittautuminen omahyväisesti kansalliseen kulttuuriimme. Olemme kuitenkin myös eri aikoina torjuneet näitä uhkia tietoisilla kulttuurisilla toimilla ja teoilla sekä käsittääkseni myös onnistuneet siinä.
  

En tiedä FRAMEn tilanteeseen liittyviä yksityiskohtia enemmän kuin mitä julkisuudessa on tullut esille. Olen kuitenkin ollut huolissani tilanteesta myös siksi, että elämme lama-aikaa ja se tarkoittaa ennen kaikkea henkistä lamaa.

Iloitsin, kun kuulin seuraavan Ars-näyttelyn teemasta, joka on Afrikan nykytaide. Haluan sanoa, kuten Tulenkantajat 1920-luvulla: ”Ikkunat auki ja ulos Afrikkaan!” Ja Arsin perustajien hengessä,  meidän on tänäänkin kartettava joutumasta Suomi-umpioon.

Luin tänään valokuvataiteilija Elina Brotheruksen kirjoituksen Helsingin Sanomien yleisönosastosta (HS, Mielipide 9.4.2010). Hän pelkää suomalaisen taiteen kansainvälistymisen halvaantumista nyt, kun FRAME uhataan lakkauttaa.  Brotherus toteaa, että FRAMEn aloitteellisuuden ja asiantuntemuksen avulla maailmalle on päässyt moni nuori taiteilija, joka ei olisi kuuna päivänä rohjennut hakea ministeriöiden vienninedistämistukia.

Tällaiseen käsitykseen minäkin olen päässyt. FRAMEn saavutukset eivät kaikki ole olleet pompöösien edustusnäyttelyiden tukemista, mutta kaikki ulkomailla näyttelyitään pitävät taitelijat ovat osaltaan lisänneet panoksensa myönteiseen Suomi-kuvaan. Kuten Brotherus kirjoituksensa otsikossa toteaa, ”FRAME on brändi, joka kannattaisi säästää”.

Tänään perustettiin Facebookiin ryhmä FRAME säilytettävä!  Ryhmä vetoaa kulttuuriministeri Stefan Walliniin: näyttelyvaihtokeskus Framen nimi ja keskeiset toimintatavat tulee säilyttää hallintoa uudistaen.

Vetoan KULTTUURINAVIGAATTORIn lukijoihin, allekirjoittakaa tämä vetoomus ja kehottakaa kavereitanne myös!